Tänään vietetään tapaninpäivää, mutta kuka onkaan Tapani?
Tänään vietetään tapaninpäivää eli toista joulupäivää. Perinteisesti tapanina on lähdetty ajelulle, aikanaan hevoskyydeillä, kun kirkosta ajettiin kilpaa takaisin kotiin.
Tapani-nimitys tulee kristikunnan ensimmäisestä marttyyrista Pyhästä Stefanoksesta. Kristillisessä ajattelussa tapaninpäivä onkin kaikkien marttyyrien muistopäivä.
Stefanos on suomalaistunut kansan suussa jo aikaa sitten muotoon Tapani. STT
Vieläkö kinkkua on syömättä? – Älä anna sitä lemmikille
Joulun rääppiäisiin ei kannata kutsua karvaisia perheenjäseniä. Kennelliiton eläinlääkäri muistuttaa, että kinkku on liian suolaista sekä rasvaista koiralle ja paistorasvakin voi aiheuttaa haimatulehduksen.
Eläinvakuutusyhtiö Agria puolestaan kertoo, että joulu näkyy vahinkotilastoissa lisääntyneinä eläinlääkärikäynteinä. Usein käynnin syynä on se, että suuhun on saatu jotakin sopimatonta.
Koristeet voivat houkutella etenkin kissoja leikkeihin, mutta nieltynä ne aiheuttavat ongelmia. Joulukukista myrkyllisiä ovat muun muassa hyasintti ja amaryllis. STT
Trump: Yhdysvallat iski terroristijärjestö Isisiä vastaan Luoteis-Nigeriassa
Presidentti Donald Trump sanoo Yhdysvaltojen tehneen iskuja terroristijärjestö Isisiä vastaan Luoteis-Nigeriassa. Trumpin mukaan Isis harjoittaa väkivaltaa kristittyjä vastaan alueella.
Trump ilmoitti asiasta paikallista aikaa joulupäivänä omistamassaan Truth Social -viestipalvelussa.
Trump väitti marraskuussa Nigerian sallivan kristittyjen tappamisen ja uhkasi maata sotatoimilla ja avustusten lakkauttamisella. Hän ei perustellut väitettään.
Nigeria on yhä Yhdysvaltojen ylläpitämällä listalla maista, joissa uskonnollisten vapauksien loukkaukset ovat erityisen huolestuttavia. AFP, STT
Nigerian ulkoministeriö sanoo USA:n tehneen täsmäiskuja terroristikohteisiin
Nigerian ulkoministeriö vahvistaa, että Yhdysvallat on tehnyt maassa täsmäiskuja. Nigerialaisministeriön mukaan iskut tehtiin terroristikohteisiin.
Ulkoministeriön tiedotteessa todetaan, että Nigerian viranomaiset jatkavat turvallisuusyhteistyötä terrorismin ja väkivaltaisen ääriliikehdinnän torjumiseksi kansainvälisten kumppaneiden, kuten Yhdysvaltojen, kanssa.
Presidentti Donald Trump ilmoitti Suomen aikaa perjantain vastaisena yönä Yhdysvaltojen tehneen iskuja terroristijärjestö Isisiä vastaan Luoteis-Nigeriassa. Trumpin mukaan Isis harjoittaa väkivaltaa kristittyjä vastaan alueella. AFP, STT
Ukraina sanoo iskeneensä venäläiseen öljynjalostamoon brittiohjuksilla
Ukrainan asevoimat sanoo käyttäneensä brittiläisiä Storm Shadow -ohjuksia venäläiseen öljynjalostamoon tekemässään hyökkäyksessä.
Ukrainan asevoimien yleisesikunta sanoo sosiaalisen median päivityksessä, että ohjukset osuivat Novoshakhtinskin jalostamoon. Yleisesikunnan mukaan alueella kuultiin lukuisia räjähdyksiä.
Ukraina on käyttänyt brittiläisiä ohjuksia iskuihin Venäjän alueella sijaitseviin kohteisiin myös aiemmin.
Ukrainan asevoimien mukaan Novoshakhtinskin öljynjalostamo on yksi Etelä-Venäjän tärkeimmistä polttoainetoimittajista. AFP, STT
Kaliforniaa koetelleet joulumyrskyt tuoneet mukanaan rankkasateita ja äkkitulvia, ainakin kolme kuollut
Yhdysvalloissa Kaliforniaa tällä viikolla koetelleet joulumyrskyt ovat tuoneet mukanaan rankkasateita, jotka ovat aiheuttaneet äkkitulvia. Lisäksi viranomaiset varoittavat maanvyörymistä.
Paikallinen Los Angeles Times -lehti kertoo, että kolme ihmistä on kuollut myrskyssä.
Useissa piirikunnissa, mukaan lukien Los Angelesissa, on julistettu hätätila.
Osissa Etelä-Kaliforniaa sateissa oli torstaina eli joulupäivänä lyhyt tauko. Sääviranomaiset kuitenkin varoittivat voimakkaasta tuulesta.
Sateita ja voimakasta tuulta on ennustettu myös perjantaille. AFP, STT