Etelä-Koreassa syyttäjät vaativat kymmenen vuoden vankeustuomiota maan entiselle presidentille Yoon Suk-yeolille. Oikeusjuttu liittyy Yoonin viime vuonna julistamaan poikkeustilaan.
Poikkeustilajulistus viime vuoden joulukuussa aiheutti valtavia mielenosoituksia ja vääntöä parlamentissa, minkä myötä poikkeustila peruttiin.
Yoon pantiin viralta huhtikuussa perustuslakituomioistuimen päätöksellä. Sittemmin poikkeustilajulistus on johtanut useisiin oikeusjuttuihin.
Syyttäjien vaatimus kymmenvuotisesta tuomiosta liittyy syytteisiin, joiden mukaan Yoonin katsotaan haitanneen oikeusprosessia muun muassa estämällä tutkijoita ottamasta hänet kiinni.
Uutistoimisto Yonhap kertoo, että soulilaisen tuomioistuimen on määrä julistaa tuomio ensi kuussa.
Muissa oikeudenkäynneissä ex-presidenttiä syytetään muun muassa kapinasta, josta voidaan langettaa kuolemantuomio.
Yoonin vuosi sitten tekemää yllätyspäätöstä siviilihallinnon katkaisemisesta pidettiin tuulahduksena Etelä-Korean vuosikymmenten takaisesta menneisyydestä sotilasdiktatuurina. Laitaoikeistossa hänet on nostettu marttyyrin asemaan.