Jääkiekko|Nuorten Leijonien MM-joukkueesta löytyy menestyspotentiaalia. Yhden tähtipelaajan kohtalo ratkaisee paljon.
Lue tiivistelmä
Jääkiekon nuorten MM-kisat alkavat tapaninpäivänä Yhdysvaltojen Minnesotassa.
Päävalmentaja Lauri Mikkolan luotsaama Nuoret Leijonat kuuluu mitalikandidaatteihin, mutta ei mestarisuosikkeihin.
Joukkueen tärkein kysymysmerkki on NHL-seura Buffalo Sabresin sentteri Konsta Heleniuksen osallistuminen, sillä Sabres ei ole vielä päättänyt hänen päästämisestään kisoihin.
Viime vuonna Nuoret Leijonat saavutti sensaatiomaisesti MM-hopeaa Ottawassa.
Mistä on kyse?
Joulun ajan perinteinen kiekkokarnevaali eli jääkiekon nuorten MM-kisat pelataan tällä kertaa Yhdysvaltojen Minnesotassa.
Tapaninpäivänä intohimoisella kiekkomarkkina-alueella St. Paulissa ja Minneapolisissa alkava turnaus pelataan tuttuun tyyliin kymmenellä joukkueella kahdessa lohkossa.
Hallitseva tuplamestari Yhdysvallat ja kahtena viime vuonna puolivälieriin jäänyt Kanada kuuluvat jälleen mestarisuosikkeihin. Viime vuoden hopeamitalisti Suomi lähtee vuonna 2006 syntyneiden MM-turnaukseen hyvin samoista lähtökohdista kuin vuosi sitten.
Nuoret Leijonat kuuluu Ruotsin ja Tshekin kanssa mitalikandidaattien joukkoon. Suomen joukkueessa on yllätyspotentiaalia, mutta suosikkien joukkoon Lauri Mikkolan valmentama ryhmä ei tälläkään kertaa kuulu.
Toistuuko sensaatio?
Viime vuonna Ottawassa pelatussa MM-turnauksessa Mikkolan luotsaama Nuoret Leijonat oli lähellä jysäyttää jättisensaation.
Eteneminen MM-finaaliin oli lähtökohdat huomioiden hurja temppu. Matkalla finaaliin Nuoret Leijonat kaatoi puolivälierässä Slovakian ja välierätrillerissä Ruotsin.
MM-finaalissa suursuosikki Yhdysvaltoja vastaan Nuoret Leijonat näytti jo rullaavan näytöstyylillä mestariksi. Tulivoimainen ja tempotaitoa pursuava Yhdysvallat käänsi kuitenkin finaalin ja jyräsi toiseen peräkkäiseen maailmanmestaruuteen.
Sensaatiohopea oli kuitenkin hyvä osoitus siitä, miten Nuoret Leijonat voi menestyä pienen kaukalon MM-pätsissä.
Suomesta kasvoi tasapainoinen ja sitkeä joukkue, joka pystyi MM-finaalia lukuun ottamatta kasaamaan rivinsä vaikeiden jaksojen jälkeen ja pelaamaan kärsivällisesti ilman, että tunteet ottivat vallan.
Kurinalaisuuden ja kypsän taktisuuden lisäksi Nuorten Leijonien vahvin kilpailuetu oli vuosi sitten maalivahtipeli. Petteri Rimpinen oli kiistatta turnauksen paras maalivahti, joka piti joukkuetta pystyssä vaikeilla hetkillä. Ilman Rimpisen superturnausta Nuorten Leijonien matka olisi tyssännyt jo aiemmin.

Petteri Rimpinen loisti viime talvena nuorten MM-kisoissa. Kuva: Sean Kilpatrick / The Canadian Press / ZUMA / MVphotos
Tämän talven MM-turnauksessa pätevät samat lainalaisuudet.
Ilman maailmanluokan maalivahtipeliä Nuorten Leijonien menestyssaumat ovat ohuet. Suomen on myös kyettävä pelaamaan taktisesti kypsää kiekonhallintapeliä ilman turhaa passivoitumista.
Viime vuoden turnaus pienessä kaukalossa oli Suomelta pelillinen askel oikeaan suuntaan kehnojen vuosien jälkeen. Mikkola sai adjutantteineen viilattua pelitapaa aloitteellisemmaksi, rohkeammaksi ja nopeammaksi.
Sama vaade odottaa tälläkin kertaa, kun turnaus pelataan pienessä kaukalossa. Nuoret Leijonat näytti vuosi sitten, mitä voi tapahtua kun Suomen yhteispeliin perustuvan pelitavan parhaat puolet ja tempolätkä kättelevät.
Ketkä johtavat?
Nuorten Leijonien MM-leiriryhmään nimettiin 11 pelaajaa, jotka olivat myös vuosi sitten mukana MM-jäillä.
NHL-seura Buffalo Sabresin sentterilupausta Konsta Heleniusta ei nimetty alustavaan leiriryhmään, mutta hän voi vielä liittyä MM-joukkueeseen. Jos Helenius on mukana, ryhmässä on 12 hopeajoukkueen pelaajaa.
Nämä pelaajat muodostavat myös Nuorten Leijonien ydinrungon.
Maalivahtiosasto on joukkueen vahvin osa-alue. Rimpinen on ykkösvaihtoehto, mutta vahvaa liigakautta HPK:ssa pelaava Kim Saarinen pystyy haastamaan Rimpisen. Jos Rimpinen ei pysty pelaamaan parhaalla tasollaan, Saarinen voi hyvin ”ryöstää” ykkösvahdin paikan.
Puolustuksessa kapteeni Aron Kiviharju ja Daniel Nieminen ovat tärkeimmät jatkajat viime vuoden turnauksesta. Kiviharju näytti jo viime talvena vankkaa johtajuuttaan parantamalla otteitaan, mitä pidemmälle MM-turnaus eteni.
Tapparan vasta 17-vuotias Juho Piiparinen ja Ässien 18-vuotias Lasse Boelius voivat vallata yllättävän isoa ruutua MM-jäillä. Vahvaa kiekollista johtajuutta odotetaan Lukossa läpimurtokautta pelaavalta Arttu Välilältä ja toista MM-turnaustaan pelaavalta Veeti Väisäseltä.
Hyökkäyksessä nähdään viisi pelaajaa viime vuoden joukkueesta.
Kovimmat odotukset kohdistuvat jo kolmannen MM-turnauksensa pelaavaan Emil Hemmingiin.

Emil Hemming on Dallas Starsin ykköskierroksen varaus kesältä 2024. Kuva: Pasi Mennander
19-vuotias laitahyökkääjä pelasi alkukaudella Dallas Starsin AHL-joukkueessa viisi ottelua ennen paluuta OHL:ään Barrie Coltsiin. OHL:ssä Hemming on mättänyt tehoja 1,65 pisteen keskiarvolla.
Hemmingin lisäksi ratkaisuvoimaa odotetaan Frölundan vauhtikoneelta Max Westergårdilta, Lukon Leo Tuuvalta ja Atte Joelta, TPS:n Aatos Koivulta, Tapparan Oliver Suvannolta sekä WHL:n Everett Silvertipsin tehokaksikolta Julius Miettiseltä ja Matias Vanhaselta. Harvardin sentteri Heikki Ruohonen tuo luotettavuutta ja kokoa keskikaistalle.
Ykköshyökkääjän kohtalo?
Suurin kysymys ennen turnausta kohdistuu Nuorten Leijonien tärkeimpään hyökkääjään Konsta Heleniukseen. Nuorten Leijonien valmennus odottaa kuumeisesti uutisia Buffalosta.
Buffalon kesän 2024 ykkösvaraus pelasi jo toissa kaudella värisuoran läpi, kun hän viiletti alle 18-vuotiaiden, alle 20-vuotiaiden ja aikuisten MM-kisoissa saman kauden aikana.
Helenius, 19, oli viime talvena hopeajoukkueen ykkössentteri ja tärkein pelillinen johtaja. Sama rooli odottaisi tässäkin turnauksessa, mutta Sabresin organisaatio ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä Heleniuksen päästämisestä kisoihin.
Helenius on pelannut tällä kaudella vahvasti AHL:ssä lähes piste per peli -tahdilla (25 ott. 9+14=23). Taas kerran surkeasti kautensa aloittanut Sabres saattaa vielä nostaa suomalaissentterin NHL:n puolelle, mikä torpedoisi kisamatkan.
Jos NHL-kutsua ei kuulu ja Sabres päästää Heleniuksen uransa viimeisiin nuorten MM-kisoihin, tuolloin Nuorten Leijonien MM-leiriryhmästä putoaa yksi hyökkääjä pois.
Heleniuksen liittyminen joukkueeseen nostaisi merkittävästi odotusarvoja Nuorten Leijonien MM-urakkaa kohtaan.
Fakta
Nuorten MM-kisatAlkulohkot
A: Saksa, Slovakia, Ruotsi, Sveitsi, USA.
B: Kanada, Latvia, Tanska, Tshekki, Suomi.
Suomen ottelut alkulohkossa
26.12. Tanska-Suomi klo 22.30
28.12. Suomi-Latvia klo 23.30
29.12. Suomi-Tshekki klo 22.30
1.1.2026 Kanada-Suomi klo 03.30
Puolivälierät
2.1. Puolivälierä 1 klo 21.30
2.1. Puolivälierä 2 klo 23.30
3.1. Puolivälierä 3 klo 01.00
3.1. Puolivälierä 4 klo 03.30
Välierät
4.1. Välierä 1 klo 23.30
5.1. Välierä 2 klo 03.30
Mitaliottelut
5.1. Pronssiottelu klo 23.30
6.1. Loppuottelu klo 03.30
Ajat Suomen aikaa. Suomessa kaikki ottelut näyttää HBO Max. Nuorten Leijonien pelit tulevat myös TV5:ltä.