Satojen kilometrien sup-melonta Itämeren yli, tuhansien kilometrien vaellus maanosan halki, kymmenien tuhansien kilometrien pyöräily maanosasta toiseen. Lihasvoimin maksimaalisten matkojen taivaltajia löytyy nyt joka lähtöön. Kokosimme viisi syytä, miksi pitkän matkan haasteet kiehtovat ihmistä.
1. Kehon rajojen mittaaminen
Tekijä: Lea Remes
Moni pitkälle matkalle lihasvoimin lähtenyt kertoo sen olleen haaste ennen kaikkea itselleen. He haluavat selvittää fyysisen potentiaalinsa: mihin oma keho pystyy ja kuinka pitkälle se kantaa?
Alku voi olla kivulias. Jos ei ole tottunut kantamaan reppua, istumaan koko päivää pyörän satulassa tai nukkumaan kovalla alustalla teltassa, se sattuu. Repun paino kasvaa kilometri kilometriltä, vaikka sieltä syö ja juo painoa pois.
Ihmiskeho on siitä ihmeellinen, että kun sitä altistaa päivä toisensa jälkeen rasitukselle, se tottuu siihen. Se osoittaa sitkeytensä ja paljastaa lannistumattomuutensa.
Training for the Uphill Athlete -kirjailijan ja amerikkalaisen vuoristourheiluvalmentajan Steve Housen mukaan ihmiset, jotka vihaavat askelkyykkyjä, eivät ole tehneet niitä tarpeeksi. Pitkiä, hitaita, aerobista kapasiteettia kehittäviä juoksuja ja hiihtoja vieroksuvat eivät siis tiedä, miltä tuntuu kavuta vuorelle vahvoilla jaloilla – vaivatta, rentona, tasapainoisena, nopeasti liikkuvana. Jos kestävyysurheiluun ei suhtaudu intohimolla, ei ole todennäköisesti harjoitellut oikealla tavalla.
– Kun kävelee kuukauden, 40–50 kilometriä päivässä tuntuu normaalilta, eikä fyysisesti rankalta, 4 265 kilometriä Meksikon rajalta Kanadan rajalle vaeltanut Eero Lumme kertoo Rantalakeuden haastattelussa.
Kun rakastaa valitsemaansa kestävyysliikunnan muotoa jo valmiiksi, rajuissa oloissa pärjääminen ja selviytyminen tuovat siihen lisämaustetta. Pitkistä suorituksista selviäminen kasvattaa rohkeutta ja itseluottamusta. Se tuntuu palkitsevalta ja ihmeelliseltä.
Ja siksi yhä uudelle taipaleelle tekee mieli lähteä uudestaan.
2. Mielen lujuuden testaaminen
Tekijä: Lea Remes
Pitkät vaellukset – Kuukausiksi retkelle -kirjan yhdessä Jouni Laaksosen kanssa kirjoittaneen Päivi Mattilan mukaan fyysisen kunnon, taitojen, varusteiden ja olosuhteiden lisäksi pitkillä vaelluksilla oppii ymmärtämään henkisen kantin merkitystä. Mattila kertoo Kalevan jutussa, miten omien ajatusten kanssa on kyettävä viettämään paljon aikaa.
Epätietoisuuden sietäminen ja muutoksiin sopeutuminen on ollut tärkeä osa ihmisen selviytymismekanismia. Nykyisin ylenpalttinen tulevaisuuden ja muutoksen pelko aiheuttavat kuitenkin hengissä pysymisen sijaan jopa loppuun palamista.
Myös pitkällä vaelluksella ehtii murehtia monenlaisia käytännön asioita: minkälaista säätä on luvassa, missä nukun seuraavana yönä, onko rakko liian tulehtunut jatkaakseni, miksi olen täällä, kuka olen?
Itsekseen, omia muuttuvia tuntemuksiaan ja ympäristöään tarkkailemalla tulee lopulta sinuiksi sen kanssa, miten asiat kussakin hetkessä ovat.
Fyysinen rasitus ja vilkas mieli kulkevat käsi kädessä. Muun muassa Uuden-Seelannin päästä päähän patikoineen ja matkastaan dokumentin tehneen Valtteri Heinilän mielestä fyysinen uupumus on kaikkein halvin terapiamuoto, joka hiljentää lopulta mielen aivan kaikesta.
– Jäljelle jää vain hyvin käytetyn kehon tyyni humina ja hiljainen hyrinä. Kuin kehoni olisi hoitanut kaiken huolehtimisen, jotta mieleni ei enää tarvitsisi sitä tehdä, Heinilä kuvailee Temporary-dokumentissaan.
Parhaillaan Valtteri Heinilä on Alvari Poikolan kanssa pyöräilemässä Alaskasta Argentiinaan. Ystävykset lähtivät matkaan heinäkuussa 2025. Tien päällä he viettävät 12–18 kuukautta, kilometrejä kertynee 25–30 tuhatta. @curiouspedals-duon edesottamuksia voi seurata Instagramissa.
Kuva: Alvari Poikola
3. Homo sapiensille luontaista
Kävely, juokseminen ja kiipeäminen olivat esi-ihmisten luontaisia tapoja liikkua jo miljoonia vuosia sitten. On arveltu, että yksi syy siihen, miksi homo sapiens syrjäytti muut ihmislajit noin 40 000 vuotta sitten, oli sopeutumis- ja kestävyyskykymme.
Metsästäjä-keräilijöiden päivät pitivät sisällään pitkäkestoista matalan tai kohtalaisen intensiteetin ravinnon etsintää sekä ajoittaisia spurtteja saaliin perässä. Parhaiten suoriutuivat ne, jotka pystyivät taloudellisimmin käyttämään syömiään kaloreita ja juoksemaan ateriansa perässä pitkiä matkoja aina saaliin uupumiseen saakka.
Vaikka nykyajan kestävyysurheilija ei liiku ravinnon hankkimiseksi, pitkillä taipaleilla hän palaa perusasioiden äärelle. Päivässä taitetaan kymmeniä kilometrejä riippuen liikkumistavasta, sen jälkeen syödään ja nukutaan.
– Kannetuilla eväillä sinnitellään, mutta kalalla eletään sulan maan aikana. Metsästin myös riekkoja syksyllä jonkin verran lisäruoaksi. Ja marjastin tietysti myös, Vuoden vaellus – Elämää pohjolan erämaissa -kirjan kirjoittanut ja 2 500 kilometriä Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa seikkaillut Erno Saukko kertoo Forum24:n haastattelussa.
Kiireisestä elämästä pääsee irtautumaan ja ajattelutapa muuttuu, kun pitää keskittyä vain yksinkertaisiin perustarpeisiin.
4. Hitaasti osaksi maisemaa
Tekijä: Lea Remes
Nuorisotutkija Mikko Piispa tarkastelee vuonna 2022 julkaistussa väitöskirjassaan nuorten liikkuvia elämäntapoja ilmastokriisin ajassa. Koska etenkin lentomatkailun tiedetään kuormittavan luonnon kantokykyä, kompromisseja tehdään esimerkiksi viettämällä reissussa pidempiä aikoja, kuluttamalla vähemmän energiaa ja vettä, suosimalla paikallisia palveluntarjoajia sekä liikkumalla paikasta toiseen hitaasti, maata pitkin.
– Matkustaminen ilmastokriisin ajassa voi tuntua itsekkäältä, vaikka muutoin pyrkimyksenä olisi suojella luontoa. Useimmiten pyritään löytämään vähintään jonkinlaisia käytännöllisiä ratkaisuja tai kompensaatioita – toisin sanoen ristiriitojen tiedostaminen johtaa tyypillisesti sovitteluun, Piispa kirjoittaa väitöskirjassaan Liikkuvia utopioita, hidastamisen politiikkaa.
Haastatellut pitkänmatkalaiset ovat vaeltaneet niin lähimaastoissa kuin kaukaisillakin reiteillä. Olipa kohde missä päin maailmaa tahansa, reissuun lähdetään kokemaan ympäröivää luontoa. Ulkoilmasta ja luonnosta halutaan nauttia aamusta iltaan, ihan joka päivä.
Pitkällä etapilla luontokokemus syvenee, kun huomaa kasvillisuustyyppien muuttuvan liikuttaessa vyöhykkeeltä toiselle. Myös vuodenkierron tarkkailu edesauttaa luontoyhteyden muodostumista, merkityksellisyyden kokemusta.
– Kun liikut jalan tai pyörällä, maailma hidastuu – ja yhtäkkiä näet satakertaisesti enemmän. Et vain kulje maiseman läpi, vaan maisema kulkee sinussa, Valtteri Heinilä sanoo.
5. Ilon seuraaminen
Tekijä: Lea Remes
Lopulta pitkälle matkalle lähteminen ei välttämättä vaadi sen enempää syitä tai perusteluja. Tarvetta voi selittää seikkailun nälällä ja esimerkiksi sillä, että uusien asioiden oppimisesta, epämukavuusalueelle astumisesta ja itsensä ylittämisestä tulee yksinkertaisesti niin mahtava olo.
Haastava taival luo kontrastia elämään ja tuottaa onnistumisen ja onnellisuuden tunteita.
Sosiaaliselle ihmisolennolle myös muiden pitkän matkan vaeltajien tapaaminen tuottaa iloa. Vaikka lähtisi yksin vaeltamaan, lähes aina löytää uusia tovereita. Kun päivän edesottamukset jakaa toisen kanssa, niille saa nauraa yhdessä.
Valtteri Heinilän mielestä pitkän matkan patikoijia yhdistää kiltteys ja omituisuus. Heitä eivät haittaa kylmät tuvat, märät teltat, puskakakat tai elävältä hyttysten syömäksi tuleminen. Harvoin kovin käytännönläheiset ihmiset päättävät kävellä maan päästä päähän.
– Vaeltaminen on rakas harrastus ja samalla paheneva hulluus, Lapin erämaissa vuoden ajan samoillut Erno Saukko summaa.