Pääkirjoitus|Suomalaisten kielitaito on kaventunut jo vuosia, kun useimmat lukevat koulussa vain englantia. Tilanne on jo niin huono, että yliopistot alkavat nyt ottaa saksaakin opiskelemaan kieltä aiemmin osaamattomia. Se on hyvä uudistus, mutta ei riittävä.
Määrätietoisella pöhköydellä Suomessa on päästy tilanteeseen, jossa työelämään tulevien ikäluokkien kielitaito on kapeampi kuin eläkkeelle jäävien.
Tämä ei tietenkään ole mikään yllätys. Peruskoulun ja toisen asteen kieltenopetus on yksipuolistunut jo vuosikausia, ja valtaosa oppilaista ja toisen asteen opiskelijoista opiskelee englantia ainoana vieraana kielenään. Ylioppilastutkintolautakunta joutui jo yli vuosikymmen sitten lopettamaan vanhojen mahtikielten saksan ja ranskan arvosanojen jakamisen normaalijakauman eli Gaussin kellokäyrän mukaan, kun kirjoittajia oli niin vähän.
Yksi uusi merkki tilanteen vakavuudesta saatiin aiemmin tässä kuussa. Helsingin, Jyväskylän ja Turun yliopistot ilmoittivat, että tulevan kevään yhteishaussa niiden saksan, ranskan ja venäjän tutkinto-ohjelmiin voi hakea opiskelemaan ilman aiempaa kielitaitoa. Etenkin saksan osalta muutos on suorastaan mullistava.
Päätöstä on tietenkin jouduttanut yliopistojen huoli tasaisesti laskeneista hakijamääristä, mutta silläkin on laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Jos mitään ei tehtäisi, vastaisuudessa ei olisi päteviä kieltenopettajiakaan.
Ratkaisu onkin järkevä. Monessa muussa maassa on jo käytössä tällainen malli, ja Suomessakin siitä on aiemmissa kokeiluissa myönteisiä kokemuksia. Niitä on saatu muiltakin aloilta: moni muistaa niin sanotut kukkaisteekkarit, eikä kadettikouluunkaan pääsyyn vaadita enää reservinupseerikurssin suorittamista.
Enemmän pitää silti tehdä, mutta erityisesti yliopistoa alemmilla tasoilla. Kaventunut kielten osaaminen on Suomelle valtava ongelma, jota mikään teknologinen kehitys ei ratkaise puolestamme.