Vaikka Popedan ja Mustajärven soolouraan sisältyi paljon radiohittejä, suuren suosion salaisuus löytyi tien päältä, sanoo Ylen musiikkitoimittaja Pekka Laine.

Avaa kuvien katselu
Musiikkitoimittaja Pekka Laineen mukaan Pate Mustajärven ja Popedan suosio rakennettiin keikkailemalla. Mustajärvi kuvattiin Popedan keikalla Provinssirockissa 1997. Kuva: Marko Tuominiemi / AOP
Pate Mustajärvi on keskeinen avainhahmo suomalaisen rockmusiikin tarinassa ja suomirockin ikonien terävimmässä kärjessä.
Näin toteaa Ylen pitkän linjan musiikkitoimittaja Pekka Laine.
– Musiikki on se, joka jää elämään ja viime hetkessä kiteyttää sen, mitä tuli tehtyä. Se on huomattava perintö, mitä sieltä on jäänyt yhteistyössä bändikavereiden ja muiden kumppaneiden kanssa. Se on kestävää suomalaisen rockmusiikin kaanonia, joka ei ole mihinkään katoamassa.
Lähes viisikymmenvuotisen uran musiikin parissa tehnyt Pauli ”Pate” Mustajärvi kuoli tapaninpäivänä. Hän kertoi marraskuussa sairastavansa syöpää.
– Kun puhutaan Patesta, niin kaikki tietää, kenestä puhutaan. Hän oli maanläheinen, rouhea ja inhimillinen. Omalla tavallaan todella karismaattinen suomalainen rocktähti, Laine sanoo.
Mustajärvi oli Laineen mukaan ”erittäin manse”, joka toi omaa elämänpiiriään yleiseen tietoisuuteen.
– Hänen ansiostaan muutkin kuin paikalliset tietää, että jossakin on Ikuri, Laine sanoo.
Mustajärvi ja hänen Popeda-yhtyeensä liittyi Tampereelta ponnistaneen ”manserockin” etulinjaan 1970-luvun lopulla muun muassa Juice Leskisen ja Eppu Normaalin rinnalle.
– Hän oli klassinen rockyhtyeen ”frontman” (keulakuva).
Vaikka Popedan ja Mustajärven soolouraan sisältyi paljon radiohittejä, Laine sanoo, että suuren suosion salaisuus löytyi kuitenkin tien päältä.
– Suurelta osin se suosio rakennettiin keikkailemalla. Pate Mustajärven rautaisuus paljastui ennen kaikkea elävänä yleisön edessä.
Äijärokkari ja ajattelija
Paten uran aikana tapahtui selvää kypsymistä. Varsinkin Popedan uran alku oli ”nuorten miesten hien ja testosteronin katkuista autotallirockista kasvanutta meininkiä”, Laine sanoo.
– Popedan rehvakas raikulipoikameininki leimasi myös Paten henkilöä. Oli ikuinen ilonpito päällä. Hänen soolouransa tuo toisen, mietteliäämmän ja vakavamman puolen esiin – mikä hänessä on varmasti aina ollutkin mukana. Ei missään nimessä ollut jatkuvaa rairai-hoilotusta, hän pohtii.
Mustajärvi oli monisyisempi hahmo kuin mitä julkinen kuva antaa ymmärtää, Laine tiivistää.
Hän muistuttaa, että jokaisella bändillä on läpilyöntivaiheessa tietty tyyli, jota yleisö myös myöhemmässä vaiheessa odottaa saavansa. Soolotuotannon myötä Mustajärven oli mahdollista nostaa esiin muitakin puolia, jotka eivät välttämättä mahtuneet luontevasti Popedan palettiin.
– Se oli järkeenkäypää. Kun olet menestyvän rockyhtyeen laulaja, niin voit soolona tehdä jotain sellaista, mitä et niin sanotusti päivätyössäsi tee. Eikä Popedakaan ollut missään nimessä vain yhtä ja samaa, mutta aika vahva brändi siinä bändissä on, Laine sanoo.
Hänen mukaansa Pate Mustajärvi ikääntyi todella tyylikkäästi artistina. Kahden eri tyylin yhdistäminen ei ollut ristiriidassa, vaan enemmänkin harmoniassa.
– Hän sai varmasti soolouransa myötä myös paljon uutta yleisöä. Sellaista, joka ei välttämättä sitä Matkalla Alabamaan -osastoa ole kokenut omakseen.
Täysin suomalainen ja tamperelainen
Voidaanko Laineen mielestä ajatella, että Mustajärvi on jollain tapaa ollut Suomessa myös niin sanotusti miehen malli? Hän sanoo, että on vaarallista ajatella julkisuuden ihmisiä roolimalleina.
– Hän varmaan itse sanoisi, että älkää nyt helkkari meikäläistä matkiko! Mutta varmasti hän on inspiroinut monia ja hänet on koettu läheiseksi ja samaistuttavaksi. Sillä on merkitystä. Pate on suomalainen kulttuuri-ikoni ja tähti.
Vaikka Mustajärven musiikilliset vaikutteet tulivat Britanniasta ja Yhdysvalloista, oli hän Laineen mukaan itse täysin suomalainen ja tamperelainen.
– Varmasti hän on antanut monille uskoa omaan asiaan ja inspiroinut. Patesta löytyi itseironiaa ja hän kävi riittävän monta kertaa niin sanotusti lepikon puolella. Oli perspektiiviä ja suhteellisuudentajua. Sehän siitä Paten henkilöstä välittyy, että ”olkaa mitä olette ja pystyssä päin”, Laine summaa.
