Ilta-Sanomat seurasi, kuinka vastasyntyneistä porsaista kasvoi yli satakiloisia lihasikoja ja kuinka ne päätyivät kinkuiksi suomalaisten joulupöytiin. Tietyt vaiheet teurastamolla haluttiin salata kameroilta. – Monet ovat nykyään niin vieraantuneita siitä, mistä ruoka tulee, kuului perustelu.
26.12. 8:30
Lue tiivistelmä
Ilta-Sanomat seurasi sikojen matkaa porsaasta joulukinkuksi sikatilalla Ilmajoella ja Atrian Nurmon lihatehtaalla.
Atria ei sallinut sikojen tainnutuksen ja teurastuksen kuvaamista. Tuotantopäällikön mukaan ihmiset järkyttyisivät, koska monet ovat vieraantuneet ruoantuotannosta.
Suomessa tuotetaan vuosittain noin 160 miljoonaa kiloa sianlihaa, mikä on vähentynyt huomattavasti vuoden 2008 huippuluvuista.
Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta syö edelleen joulukinkkua, mutta kolmannes olisi valmis viettämään kinkutonta joulua.
Tervetuloa Ilmajoelle.
Täällä tuotetaan vuosittain miltei yhdeksän miljoonaa kiloa sianlihaa. Siitä jalostetaan kaikenlaista: makkaraa, leikkeleitä, pihvejä. Ennen vuodenvaihdetta suurimmasta osasta sioista tulee joulukinkkuja.
Ilta-Sanomat seurasi sikojen matkaa yhdellä tilalla pienestä possusta teurasautoon ja tehtaalle, josta valmiit kinkut päätyvät suomalaisten joulupöytiin.
Kaikkea emme kuitenkaan saaneet kuvata. Syy on lihateollisuuden mukaan se, että ihmiset ovat vieraantuneet ruoantuotannosta.
Sieraimiin leijailee vahva pistävä haju. Tilan yrittäjän Lotta Iso-Tuiskun mukaan haju on ammoniakkia ja se syntyy erityisesti eläinten ulosteesta.
Possujen elinkaarta ymmärtääkseen tulee aloittaa alusta saakka. Sikalan yhdessä päässä ovat emakkojen karsinat. Emakot ovat naaraita, joita keinohedelmöitetään, jotta ne synnyttävät porsaita.
Emakot ovat raskaana eli tiineenä yhteensä kolme kuukautta, kolme viikkoa ja kolme päivää.
Koko sen ajan ne syövät ja nukkuvat.
Iso-Tuiskun sikalaan syntyy vuosittain noin 10 000 porsasta.
Reilu 7 500 niistä kasvatetaan lihasikoina teurastamolle, loput myydään kahdelle lähialueen sikalalle parin kuukauden ikäisinä ja noin 30-kiloisina.
Tiineet emakot eli nuoret naarassiat elävät synnyttäen pieniä porsaita. Emakkoja ruokitaan rehulla, jossa on muun muassa vettä, kivennäisaineita, ohrasta tehtyä valkuaisrehua ja viljaa. Kuva: Antti Hämäläinen
Emakkojen keskellä on karju eli urospuolinen sika. Sen tehtävä ei kuitenkaan ole hedelmöittää emakoita, vaan tilan yrittäjän mukaan ”haista mahdollisimman pahalle”. Jos emakot alkavat viettää liian paljon aikaa karjun lähellä, se voi kieliä siitä, että tiineytys ei ole onnistunut. Tällöin emakkoa voidaan yrittää hedelmöittää uudelleen. Kuva: Antti Hämäläinen
Lähes neljän kuukauden odotuksen jälkeen porsas syntyy keskimäärin noin kilon painoisena. Pahnueiden koko vaihtelee yleensä kymmenestä neljääntoista porsaaseen.
Ensimmäiset viikot emakko imettää porsaita niin sanotussa porsitushäkissä. Häkit ovat sikaloissa kiistanalainen aihe, sillä ne kriitikkojen mukaan estävät lajityypillistä käytöstä ja rajoittavat emakon liikkumista, kuten kierähtämistä toiselle kyljelle.
Uuden eläinten hyvinvointilain mukaan häkit jäävätkin historiaan eikä uusia saa enää rakentaa. Siirtymäajan jälkeen sikaloissa pitäisi siirtyä niistä pois.
– Se tulee olemaan melko iso investointi, Lotta Iso-Tuisku sanoo.
Porsaat imevät emakoista maitoa noin neljä viikkoa. Porsaat vieroitetaan emakoistaan noin seitsemän kilon painoisina, noin kuukauden ikäisinä. Kuva: Antti Hämäläinen
Vain muutamien päivien ikäinen porsas. Kuva: Antti Hämäläinen
Ruoantuotannosta on tullut Suomessa jokseenkin poleeminen, mielipiteitä jakava aihe.
Sen tietää myös tilan yrittäjä Lotta Iso-Tuisku. Hän kertoo ottavansa suurehkon riskin päästäessään jonkun kuvaamaan sikalaansa. Usein julkiset esiintymiset lihatuotannossa aiheuttavat eläintuotantoa kritisoivien ryhmien vastareaktioita.
Iso-Tuisku toivoo, että kaikkea ei kuvattaisi. Ei sillä, että sikalassa olisi sinänsä mitään peiteltävää, vaan siksi, että kuvista ei saisi väärää käsitystä eläinten hyvinvoinnista.
Kun IS vierailee Iso-Tuiskun tilalla, mukaan kierrokselle tulee yllättäen myös Atrian kehityspäällikkö Niina Immonen. Immonen kertoo vastaavansa kysymyksiin, jotka liittyvät ruokaketjuun ja sianlihatuotantoon. Iso-Tuiskun tila on Atrian sopimustila.
Monilla mittareilla suomalainen sianlihan tuotanto on maailman kärkisijoilla. Suomessa noudatetaan EU-säännöksiä, joihin kuuluvat muun muassa saparoiden typistämättömyys ja antibioottien säästeliäs käyttö.
Iso-Tuiskun mukaan saparoista näkyy, jos sioilla ei ole riittävästi virikettä tai ne kokevat olonsa tukalaksi. Possut saattavat silloin pureskella toistensa saparoita.
– Kippura saparo tarkoittaa, että mikään ei ole pielessä, Iso-Tuisku sanoo.
Ruoantuottajat usein kritisoivat tiukkoja säännöksiä, mutta monet myös ymmärtävät niiden tarkoituksen. Yksi asia puistattaa Iso-Tuiskua.
– Jos suomalaiset eivät osta suomalaista sianlihaa, Suomeen tuodaan sellaista lihaa, joka on kasvatettu ja tuotettu sellaisilla säännöillä, joita Suomessa ei hyväksyttäisi.
Suomessakin säännöksistä toki väännetään jatkuvasti.
Petteri Orpon (kok) hallitus valmistelee lakimuutosta, joka sallisi taas porsaiden kirurgisen kastraation. Kastraatio kiellettiin Sanna Marinin (sd) hallituksen aikana uudella eläinten hyvinvointilailla vuoteen 2035 ulottuvalla siirtymäajalla.
Lihateollisuuden mukaan kastraatiokielto aiheuttaa jopa satojen miljoonien eurojen kustannukset alalle.
Porsaita kastroidaan, jotta sianlihaan ei kehittyisi kuluttajien epämiellyttäväksi kokemaa karjun hajua ja makua.
Kirurginen toimenpide aiheuttaa eläimille kipua ja stressiä, ja eläinoikeusjärjestöjen mukaan kiellon kumoaminen tarkoittaisi taka-askelia eläinten hyvinvoinnin parantamisessa.
Seuraavat viitisen kuukautta porsaiden ainoa tehtävä on kasvaa.
Säännöllisin väliajoin ruokakaukaloihin tulee putkistosta nestemäistä rehua. Jotta porsaasta tulisi oikeassa aikataulussa yli satakiloinen lihasika, sen pitäisi kasvaa noin kilo vuorokaudessa.
Alussa sioilla on enemmän tilaa. Kun siat kasvavat, tila vähenee.
Kahdeksan viikon ikäiset porsaat on vieroitettu emakoistaan ja ne elävät nyt kohorteissa oman ikäisten porsaiden kesken. Niistä on tullut nyt lihasikoja. Kuva: Antti Hämäläinen
Sikalan ilma on välillä melko paksua ja pölyistäkin. Tilan yrittäjä Lotta Iso-Tuisku pitää kasvoillaan maskia, joka suodattaa ilmasta pölyä ja epäpuhtauksia. Taustalla näkyvät ikkunat, jotka ovat lain mukaan pakolliset jokaisessa sikalassa. Eläintiloille pitää päästä sisään luonnonvaloa. Kuva: Antti Hämäläinen
Noin viiden kuukauden aikana sioista kasvaa yli satakiloisia. Ne viettävät aikansa tonkien heinäpaaleja tai pureskellen virikkeitä, joita niille on kiinnitetty karsinaan. Jos siat tylsistyvät, ne saattavat alkaa pureskella toistensa häntiä. Kuva: Antti Hämäläinen
Joitain sikoja lääkitään erilaisten tulehdustilojen tai sairauksien vuoksi. Lääkityt siat merkitään sinisellä maalilla (kuvassa vasemmalla). Sikalassa vierailee noin joka toinen viikko eläinlääkäri, joka määrää tarvittaessa kipu- tai antibioottilääkityksen. Kuva: Antti Hämäläinen
Kun kuusi kuukautta on kulunut, siat lähentelevät noin 120 kilon painoa. Nyt ne ovat valmiita teuraalle. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että possun on itse käveltävä teurasautoon. Jos jokin jalka ontuu tai sialla on muita terveysongelmia, ne eivät päädy lihatehtaan linjastolle.
Ne päätyvät Satakunnan Honkajoelle, jossa ne teurastuksen jälkeen poltetaan.
Iso-Tuisku sanoo, että vain häviävän pieni osa hänen sikalansa porsaista joutuu polttoon. Niitäkin kuitenkin on.
Terveet siat kävelytetään teurasautoon. Se ajaa Iso-Tuiskun tilalta Nurmoon.
Näistä sioista tulee joulukinkkuja. Parin viikon kuluessa ne kävelytetään teurasautoon viimeiselle matkalleen. Kuva: Antti Hämäläinen
Seinäjoelta on Nurmoon kymmenen minuutin ajomatka.
Siellä sijaitsee yksi Suomen suurimmista lihatehtaista, Atrian Nurmon ruokatehdas. Tehdas on myös yksi suurimmista alueen työllistäjistä. Monet eteläpohjalaiset ovat ainakin jossain vaiheessa elämäänsä työskennelleet täällä.
Pikatieltä tehtaalle johtava ramppi on saanut nimen Kurvisen ramppi. Kylillä puhutaan, että seudulta kotoisin oleva keskustan ryhmäjohtaja Antti Kurvinen olisi lobannut ramppirahat Nurmoon.
Tehdasalue on massiivinen. Ennen aamuseitsemää portille asettautuu jonoon rekkoja. Pian ne vievät lihaa ympäri Suomen.
Vierailuohjeet tehtaalle ovat tiukat. Jokaiselta vierailijalta vaaditaan perehdytys, jossa pitää sitoutua siihen, ettei ota valokuvia tai käytä puhelinta tuotantotiloissa. Korut on kielletty, samoin tupakkatuotteiden käyttö.
Atrian tehtaalla nurmossa käsitellään 56 miljoonaa kiloa sianlihaa joka vuosi. Kuva: Antti Hämäläinen
Pienellä ovella tehdasrakennuksen toisessa päässä tuotantopäällikkö Toni Kankaanpää ottaa vieraat vastaan. IS:n toimittajan ja kuvaajan lisäksi paikalla on Atrian viestintäpäällikkö Marja Latvatalo sekä lihaliiketoiminnan tuoteryhmäpäällikkö Eeva Juva.
Vierailun alussa tulee selväksi, että Atria ei halua näyttää kaikkia vaiheita, joita joulukinkun tekemiseen liittyy. Salattavat vaiheet liittyvät erityisesti sikojen tainnutukseen ja teurastamiseen.
Tätä prosessia Ilta-Sanomat ei siis pääse tehtaalla kuvaamaan. Linja on järkkymätön. Huomionarvoista on se, että juuri mistään ei löydy kuvamateriaalia siitä, kuinka suurissa ruokatehtaissa sikoja teurastetaan.
Miksi sitä ei voida näyttää ihmisille?
– Emme halua näyttää sitä. Ihmiset järkyttyisivät. Monet ovat nykyään niin vieraantuneita, mistä ruoka tulee, Kankaanpää sanoo
– Siksi emme halua näyttää sitä teille.
Ei auta kuin kuvailla sanoin. Onhan ihmisillä oikeus tietää.
Teurastus tapahtuu linjaston alkupäässä. Siat kävelytetään teurasautosta karsinoihin. Karsina kerrallaan siat ohjataan hissiin, joka laskee ne hetkeksi hiilidioksidimonttuun.
Montusta nostettaessa siat ovat tajuttomia. Ne kiinnitetään jaloistaan kuljettimeen. Kurkut viilletään auki, veret vuodatetaan pois. Iho trimmataan karvoista ja sisäelimet poistetaan.
Proseduurin kokee joka päivä joulun alla noin 2 750 sikaa. Vuositasolla Atria käsittelee noin 56 miljoonaa kiloa sianlihaa.
Eläinoikeusaktivistit ovat kritisoineet erityisesti hiilidioksiditainnutusta, joka heidän mukaansa aiheuttaa sioille tukehtumisen tunteen.
Hiilidioksiditainnutus on teollisessa mittakaavassa käytetyin menetelmä. Vaihtoehtoisia tainnutustapoja olisivat esimerkiksi muut kaasut tai sähkötainnutus.
Jotta tehdaslinjastolle pääsee, pitää pestä useaan otteeseen kädet sekä kengänpohjat. Omilla vaatteilla linjastolle ei ole asiaa. Kuva: Antti Hämäläinen
Näky on teollinen ja meteli kova. Liukuhihnojen ympärillä on valkoisiin pukeutuneiden miesten loputtoman tuntuinen armeija.
He eivät juuri puhu keskenään. Eikä tässä metelissä toista oikein edes kuulisi.
Sikojen ruhot roikkuvat jaloista, puolitettuina. Kuljetin kuljettaa ruhoja tilan toiseen päähän, jossa niistä erotellaan takajalat. Niistä syntyvät joulukinkut.
Ruhoja ei saa missään tapauksessa kuvata, Kankaanpää sanoo.
Joulun aikaan tehtaalla painetaan töitä kahdessa vuorossa. Kinkkua leikataan aamuvarhaisesta iltamyöhään. Yöllä koneet ja tilat pestään.
Hieman yli kello kahdeksan työntekijöillä on ensimmäinen tauko.
Jokainen voi viettää sen miten haluaa, mutta monet suuntaavat ruokalaan. Linjastolla tuoksuvat käristemakkara ja hot dogit, joita tehdastyöntekijät lappavat tarjottimilleen aamukahvin kyytipojiksi.
Sivummalta löytyy kabinetti, jonka pöydän viereen median sopii istua.
Mitä mieltä olette siitä, että melko monet eivät haluaisi nähdä, kuinka sika teurastetaan tai siitä, että ruoantuotanto tuntuu olevan Suomessa niin ristiriitainen puheenaihe? Mitä ajatuksia se herättää?
– Kyllä meidän kokonaisnäkemyksemme on se, että me hyväksytään. Jokaisella on oma mielipide, ja me kunnioittamme sitä, viestintäpäällikkö Latvatalo aloittaa.
– Ja me tehdään täällä oikeasti asiat oikein ja hyvin. Jos jossain muualla tämä sama tehdään, niin se tehdään todennäköisesti huomattavasti epäeettisemmin. Me teemme täällä kaiken niin hyvin, kun pystytään, tuotantopäällikkö Kankaanpää jatkaa.
– Eläimen hyvinvointi huomioiden loppuun saakka. Sen takana me voimme kyllä seisoa, Latvatalo komppaa.
– Ja siellä on viranomainen, siis eläinlääkärit, koko ajan täällä teurastamollakin valvomassa, kun ruhot tulevat sisälle, että ne ovat kunnossa ja niitä käsitellään asianmukaisesti ja tainnutukset toimivat, Kankaanpää sanoo.
Kankaanpää, Juva ja Latvatalo tietävät, että ruoantuotannosta on tullut Suomessa kovin kiistelty aihe. Erityisesti eläintuotanto jakaa mielipiteitä, ja vierailun aikana jännitteet nousevat useaan otteeseen esiin.
On toki kritiikin myötä paljon muuttunutkin, Latvatalo sanoo.
– Tämä on tosi herkkä aihe, ja olemme suurennuslasin alla koko ajan, siksi virheitä ei saa tapahtua missään. Se on ihan nollatoleranssi.
– Kyllä se varmaan viimeisten vuosikymmenten aikana on vienyt alaa eteenpäin. Jokaista toimintoa valvotaan, ja kaikki on todella tarkkaa, Juva sanoo.
Entä onko ihmisten helppo kertoa olevansa töissä vaikkapa lihanleikkaajina? Joutuvatko ihmiset kohtaamaan Atrialla työnsä takia jotain ennakkoluuloja?
– Tuo on varmaan aika henkilökohtaista, että haluaako ja missä piireissä sitten kukin liikkuu, Kankaanpää sanoo ja jatkaa:
– Joku ei ehkä sano, ettei sitten provosoisi. Tai jos on sellaista porukkaa, jotka ovat ehkä vieraantuneet aiheesta.
Tauko loppuu. Takaisin linjastolle, jossa kinkut kulkevat.
Luiden poistamisesta noin kolmekymmentä metriä liukuhihnaa eteenpäin, ja kinkut tulevat kuljettimen päätyyn.
Siinä lihamöykyistä erotellaan potkalliset ja potkattomat joulukinkut.
Linjastossa on kiinni veitsien teroittimet, joita lihanleikkaajat käyttävät teroittaakseen työvälineitään. Kuva: Antti Hämäläinen
Miltei kaikki osat kinkusta käytetään jossain muodossa. Esimerkiksi luut voivat mennä kaupaksi vaikkapa koiranruokana. Kuva: Antti Hämäläinen
Kun kinkut on eroteltu, ne siirretään suuriin metallilaatikoihin. Kuva: Antti Hämäläinen
Kun kinkuista on leikattu kaikki ylimääräinen pois, ne päätyvät valtavan kokoisissa metallilaatikoissa suolaamoon. Siellä kinkkuihin ruiskutetaan suolaliuosta.
Lopuksi ne pakataan.
Metallilaatikot kipataan linjastolle ja työnnetään verkkoputken läpi. Siitä kinkut saavat verkon ympärilleen. Kuva: Antti Hämäläinen
Lopulta verkotetut kinkut pakataan pusseihin ja laitetaan koneeseen, joka kuumentaa muovin kinkun ympärille. Sitten valmiit kinkut punnitaan, niihin merkitään kilotarra ja ne pakataan valkoisiin lihalaatikoihin. Lihalaatikot kasataan trukkilavalle, josta lavat kulkeutuvat tehtaan logistiikkakeskukseen. Sieltä ne kuljetetaan ensin tukkuihin tai kaupparyhmien keskusvarastoille ja sieltä kuluttajien saataville. Kuva: Antti Hämäläinen
Atria myös koepaistaa ja maistelee omia tuotteitaan. Kuva: Antti Hämäläinen
Atrian lihaliiketoiminnan tuoteryhmäpäällikkö Eeva Juva pääsee silloin tällöin maistelemaan tuotteita. Taustalla näkyy Atrian koekeittiö. Kuva: Antti Hämäläinen
Suomalaiset syövät yhä valtavan määrän joulukinkkua, vaikka sianlihantuotannon kokonaistrendi on ollut laskeva.
Sikaloiden määrä on Suomessa laskenut dramaattisesti Suomen EU-jäsenyyden aikana. Vuonna 1995 sikatiloja oli vielä yli 6 000. Viime vuonna niitä oli enää noin 650.
Tuotanto kävi piikissään vuonna 2008, jolloin Suomessa tuotettiin yhteensä 217 miljoonaa kiloa sianlihaa. Viime vuonna luku oli enää noin 160 miljoonaa kiloa.
Sianlihasta kulutus on siirtynyt esimerkiksi broileriin. Atrian tuotantopäällikön Toni Kankaanpään mukaan tilastoissa näkyy, kuinka siipikarjan kulutus on noussut samalla, kun sianlihan kulutus on laskenut.
– Siipikarja on kuluttajan mielestä melko helppoa valmistaa, ja siinä on tietynlainen terveellisyysmielikuva, Kankaanpää sanoo.
Punaisen lihan määrää kehottavat vähentämään myös uudet, kasvispainotteiset kansalliset ravitsemussuositukset. Punaista lihaa, kuten nautaa, sikaa tai lammasta, saisi niiden mukaan syödä enintään 350 grammaa viikossa ilmasto- ja terveyssyistä.
Kaikki Suomen kylmähyllyistä ja pakastealtaista löytyvät Atrian joulukinkut tulevat Nurmon tehtaalta. Kuva: Antti Hämäläinen
Joulupöydässä kinkku on kuitenkin vielä monille kuningas. Kahdeksan kymmenestä syö joulukinkkua, kertoo kertoo Lihatiedotuksen teettämä tutkimus.
Kinkkua syövien osuus kasvoi Lihatiedotuksen mukaan vuodesta 2021 vuoteen 2024. Tänä vuonna kinkkua syövien osuus pysyttelee samana kuin viime jouluna.
Itsestään selvä kinkun asema ei tulevaisuudessa ole.
Eläinoikeusakatemian tuoreen kyselyn mukaan noin kolmannes suomalaisista olisi jo valmis viettämään kinkutonta ja kasvispohjaista joulua. Järjestön mukaan naiset suhtautuvat punaisen lihan kulutukseen selvästi kielteisemmin kuin miehet. Naisista kinkutonta joulua olisi valmis viettämään 39 prosenttia, miehistä 23 prosenttia.