Tavanomaista kylmempää säätä saattaa olla luvassa sydäntalveksi Helsinkiä myöten talvisäistä nauttivien riemuksi.

Avaa kuvien katselu
Uuden vuoden jälkeen on ennustettu tavanomaissta kylmempää säätä etelään. Kuva Helsingin Töölönlahdelta 2.1.2024 Kuva: Sakari Piippo / Yle
Kun lauantain myrsky on ohi, sää alkaa kylmentyä.
Pakkaset alkavat jo heti huomenna sunnuntaina aina Helsinkiä myöten.
– Kylmeneminen alkaa jo heti myrskyn jälkeen ennen uutta vuotta, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.
Sää kylmenee päivä päivältä ja pakkasta on länsirannikkoa myöten.
Paakkasen mukaan vuodenvaihteen tienoilla pakkaset voivat olla aika kovia Etelä- ja Keski-Suomessakin.
Pakkaset johtuvat pohjoisesta ilmavirtauksesta.
– Viimeistään uutena vuotena Etelä-Suomessakin pakkanen voi kiristyä yli kymmeneen asteeseen, mikä pitkän lauhan jakson jälkeen voi tuntua kylmältä, sanoo Paakkanen.

Avaa kuvien katselu
Jäinen meri Espoonlahdella 26.2.2021. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Avaa kuvien katselu
Espoonlahdella talviset maisemat 17.1.2022. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle”Kivaa poutaista talvisäätä”
Ensi viikolle on Paakkasen mukaan enimmäkseen poutaista ja osin aurinkoistakin talvisäätä luvassa joka tapauksessa.
Välillä saattaa kuitenkin tulla jokunen lumikuuro.
Uudenvuoden jälkeen on mahdollisuus kunnon lumipyrylle etelässä, mutta matalapaineen reitti on vielä hyvin epävarma.
– On luvassa kivaa poutaista talvisäätä, hän sanoo.
Routa suojaa puita myrskyiltä
Jos lunta ei tule, myös meret ja järvet jäätyvät ja maa routaantuu nopeammin, koska siinä ei ole eristävää lumikerrosta päällä.
– Maan routaantumisesta on se hyöty, että puut eivät kaadu niin helposti seuraavassa myrskyssä.
– Routa jäädyttää puut paremmin kiinni maastoon.

Avaa kuvien katselu
Kylmä pakkaspäivä Helsingin Töölönlahdella 2.1.2024. Kuva: Sakari Piippo / Yle
Avaa kuvien katselu
Näkymä Merikannontieltä Helsingissä 3.2.2022. Kuva: Silja Viitala / YleKadut liukkaita
Vaikka lunta ei tulisi, kaduista ja teistä tulee pakkasten myötä liukkaita.
Ilmassa oleva vesihöyry voi härmistyä tien pintaan jääksi.
– Kovilla pakkasilla esiintyy monesti kuuraliukkautta.
Paakkanen muistuttaa, että suolakaan ei tehoa kovimpien pakkasten aikaan, eli talvirenkaat sekä autossa että polkupyörässä täytyy olla alla viimeistään nyt.
Pakkaset yli sydäntalven
Vaikka tällä hetkellä näyttää siltä, että pakkaset jatkuisivat pitkään, meteorologi Elias Paakkanen ei vielä uskalla arvioida montaa viikkoa eteenpäin.
– Pitkän ajan ennusteet ovat osottautuneet todella huonoiksi tässä viime kuukausien aikana.
Esimerkiksi Foreca ennustaa pakkasten jatkuvan tavanomaistakin kovempina pitkään, ainakin sydäntalven eli tammikuun puolivälin yli.
– Katsotaan sitten loppiaisviikolla uudestaan, miltä ennusteet näyttävät.

Avaa kuvien katselu
Talviuimari vaihtamassa vaatteitaan 4.2.2022 Helsingin Lauttasaaressa. Kuva: Petteri Juuti / Yle
Avaa kuvien katselu
Espoon Soukassa pääsi avantoon jo 15.12.2022. Kuva: Henrietta Hassinen / YlePian voi päästä oikeaan avantoon
Talvikeleistä nauttiville ja esimerkiksi talviuimareille uutiset pakkasesta ovat mieluisia: uimarit pääsevät ehkä etelässäkin nauttimaan oikeista avannoista.
– Meren pitää ensin kuitenkin jäähtyä jäätymispisteeseen saakka, Paakkanen muistuttaa.
Uimavesi oli lauantaina esimerkiksi Vantaanjoen Pikkukosken uimarannalla 1,9 asteista ja Hietaniemessä 3,3 asteista.