”Yhdessä on tähän lähetty ja yhdessä pitää tästä selvitä”, sanoo rautavaaralainen yrittäjä.
Rautavaaralaiset kertovat mitä mieltä ovat kotipaikastaan.
27.12. 15:00
Lounasaika iltapäivän puolella alkaa hiljetä hotelliravintola Tiilikassa Rautavaaran keskustassa. Salaattipöytä on tuore, ja kaalilaatikossa on tuhdisti makua, mikä kertoo että sitä on valmistettu lämmöllä.
Tänne eivät ravintolasisustamisen tai -reseptiikan uudet muotituulet ole eksyneet. Sen sijaan omistajayrittäjä Harri Korhonen esittelee ylpeänä uutta hankintaansa, jukeboxia.
Juhannuksesta lokakuun puoliväliin viikoittain hotelli oli jopa niin täynnä, ettei varauksia voinut ottaa vastaan, mutta nyt marraskuussa on hiljaista.
Harri Korhonen esittelee jukeboxia. Kuva: Akseli Muraja
Korhonen Heidi-puolisonsa kanssa on tehnyt palveluksenkin kunnalle, kun hankki Tiilikan liiketoiminnan omistukseensa 1,5 vuotta sitten. Pohjois-Savon koilliskulmassa pikkukunnassa sijaitseva Tiilikka ei ole kultakaivos. Sen houkuttimena on läheinen Tiilikkajärven kansallispuisto ja muu luontomatkailu, mutta asiakkaita pitäisi saada tasaisemmin koko vuoden. Saman ongelman kanssa painitaan kaikkialla maassa.
– Ensiarvoisen tärkeää on se, että saamme yrityksen pidettyä pyörimässä läpi vuoden eikä siitä tulisi ”kausihotellia”, mutta totta kai se vaatii myös uudistumista, Heidi Korhonen sanoo.
Tiilikassa on jo uusittukin paljon kalusteita, buffetlinjastoa, äänentoistoa ja majoituspuolella huoneissa on nyt älytelevisiot, uudet tyynyt ja peitot ja osa sängyistä. Lisäremontteja on suunnitteilla.
Korhonen kursailee sankariviitan kanssa, mutta ei se täysin liioittelua ole.
– Fakta on, että jos näin pieneltä kylältä häviää ainoa majoitusliike, niin minnekä ne ihmiset menee, jos haluavat tulla luontomatkailemaan. Olen joskus verrannut, että tämä on kunnan kannalta lähes yhtä tärkeä kuin ruokakauppa.
Hieman muutakin majoitustarjontaa on, mutta pienempää. Metsäkartano nuorisokeskuksessa, elämysmajoitusta teltoissa Tiilikan kansallispuistossa ja monenlaista mökkimajoitusta.
Erikoinen episodi
Korhosten taustalta paljastuu erikoinen rajaepisodi kymmenen vuoden takaa. Sitä seurattiin valtakunnan uutisissakin tiiviisti. Vuonna 2012 Nilsiän kunta päätti liittyä Kuopioon. Harri Korhosen vanha kotitila, josta oli aina käyty koulua Rautavaaralla, jäi Kuopion puolelle. Palvelut olisivat siirtyneet huomattavasti pidemmälle.
– Vanhin lapsi oli juuri aloittanut koulun, kun sieltä soitettiin ja kerrottiin, että lapsen on välittömästi siirryttävä Nilsiään, Korhonen kertoo.
– Totesin, että tässä ei ole mitään järkeä, kun koulubussi tulisi 10 kilometrin päästä, kun se nyt koukkaa parisataa metriä. Ja kaverit Rautavaaran koulussa.
Korhoset valmistelivat huolella vetoomuksen, ensin Nilsiän kaupunginhallitukselle, sieltä Kuopioon ja lopulta valtioneuvostoon. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin vuonna 2015 valtioneuvosto teki päätöksen jossa todettiin, että muutoksen vaikutus on Kuopiolle pieni, mutta suuri Rautavaaralle.
Ja tapahtui pieni ihme, yksittäinen kuntalainen sai siirrettyä 2,5 hehtaaria eli raja tekee hassun mutkan Korhosten tontin ympäri.
Heidi Korhonen on rautavaaralaisia, Harri Korhonen Nilsiän puolelta. Hän työskenteli aiemmin autovaraosien tukkumyynnissä, sitä ennen ravintolassa. Heidi Korhonen on alkuperäiseltä ammatiltaan kokki, mutta siirtyi yrittäjäksi toimittuaan yhdeksän viime vuoden ajan sijaishuollossa töissä.
– Harkitsimme Tiilikkaa jo silloin, kun se oli ensimmäisen kerran myynnissä, mutta lapset olivat siihen liian pieniä silloin. Mahdoton yhtälö, Harri Korhonen kertoo.
Lapset ovat nyt muuttaneet pois kotoa.
– Tammikuussa 2024 huomasimme myynti-ilmoituksen, jossa sanottiin, että kaupat voidaan tehdä myös niin, että ostetaan pelkkä liiketoiminta. Kiinteistön lainanhoitoerien kanssa tämä ei olisikaan ollut millään tavalla kannattavaa.
Lue lisää: Myrkyllinen johtaminen mursi Monan itsetunnon – näin hän löysi onnen Pohjois-Savosta
Vakityöt ja isommat palkat vaihtuivat molemmilla yrittäjän epävarmuuteen. Ensimmäinen tilivuosi päätyi niukin naukin plussalle.
– Töitä sen eteen on jouduttu tekemään ihan valtavasti. Oli tiedossa, että helppoa ei ole, mutta toiveissa oli, että leivän tästä saa. Viime ajat on menty niin, että juuri ja juuri omat laskut saa maksettua.
Normipäivä on 10–11 tuntia. Jos on tapahtumia tai tilanteet eskaloituvat, työ vie päivästä 14–15 tuntia.
Korhonen on itsekin ihmetellyt, miten pää pysyy kasassa. Yhtälö, jossa töitä tehdään yhdessä, kannetaan yrittäjäriskiä ja stressiä ja väsymystä kotiin on alalla toimiville yrittäjäpareille hyvin tuttu.
– Yhdessä on tähän lähetty ja yhdessä pitää tästä selvitä.
Eräs rouva kävi hakemassa pizzaa ja pahoitteli, ettei ole kahteen kuukauteen käynyt. Sanoin, että en minä laske päiviä. Pääasia, että olet nyt siinä.
Tulevaisuudessa ajatuksena on saada majoittumis- ja ruokapuolta kasvatettua entisestään, vaikkakin se jo nyt muodostaa yrityksen liikevaihdosta noin 80 prosenttia.
Heidi Korhonen kiittelee asiakkaita ja työyhteisöä, jotka auttavat jaksamaan pitkien ja rankkojen työpäivien läpi.
Juuri se asiakkaiden tuki, sadat tsemppiviestit ja kohtaamiset ovat saaneet jaksamaan, ja yhdessä koettu on myös yhdessä jaettu.
Tiilikassa käy paljon paikallisia vakiasiakkaita.
– Eräs rouva kävi tuossa hakemassa pizzaa ja pahoitteli, ettei ole kahteen kuukauteen käynyt. Sanoin, että voi kuule, en minä laske päiviä. Pääasia, että olet nyt siinä.
Korhonen katsoo, että asiakkaiden pitäisi tulla palvelun ja ruuan takia.
– Toisaalta ihan yleisestikin koko Suomen tasolla on se niinkin, että palvelut saa pysymään vain niitä käyttämällä. Se koskee kaikkia palveluita ja kivijalkakauppoja.