Vuoden 2025 alkumetreillä kehuin rovaniemeläisen haitaritaiteilija Harri Kuusijärven Aallot-levyä Lapin Kansassa ja vuoden loppuviikkoina se ilmoitettiin Emma-ehdokkaaksi jazz-sarjassa. Ehdokkuuksia saatiin Lappiin muitakin, joten tässä yksi teema, jonka kautta voi lähteä tarkastelemaan pohjoisen populaarimusiikin vuotta. Kevättalvellahan tuli edellisessä Emma-gaalassa palkintokin, kun Jaakko Laitinen & Väärä Raha voitti etno-Emman.
Koko Emma-shown merkityksen voi kyseenalaistaa, mutta huomioinnit kertovat kuitenkin siitä, että on päästy musabisneksen “tutkalle”. Lappilaistaustaisen musiikin tapauksessa usein vaihtoehtoisemmissa genreissä. Tänä vuonna poikkeuksen tekee Torniossa varhaisemmat vuotensa viettänyt Olga (Olga Heikkala), jonka poptähteysprojekti palkittiin neljällä ehdokkuudella.
Olga on ollut listamusiikin vuoden valopilkkuja, vaikka hänen isoimmat hittinsä ilmestyivät jo edellisenä. Hän ei kuitenkaan ole profiililtaan pohjoinen poppari siinä kuin Antti Tuisku. Lappi on kyllä ollut kulttuurinen puheenaihe näkyvämmin kuin aikoihin, mutta ollut sitä enemmän ilmiötasolla kuin liittyen yksittäisiin tekijöihin. Tämä voi myös kertoa laajemmasta liikehdinnästä pinnan alla.
Lappilaisen musiikkikulttuurin eläminen myös eteläisessä diasporassa on väistämättömyys ja rikkaus, mutta uusia lipunkantajia ei synny, ellei kasvualusta ole kunnossa.
Lappi on laaja maa. Tornionlaakson tunnelmia kuvasteleva Kuusijärvi katsoo levyllään myös Ruotsiin, Saamenmaan taiteilijat hakeutuvat oman kulttuuripiirinsä kautta kohti globaaleja vaikutuskanavia. Rovaniemellä on erityisluonteensa risteyskaupunkina, jonne saapuu ja josta lähtee nuoria ihmisiä, siis myös nykyisiä ja tulevia artisteja.
Tietyissä genreissä identiteetti kulkee helpommin mukana. Helsingissä asuva räppäritulokas Keiju julkaisi alkuvuodesta Ounasjoki-ep:n ja myöhemmin singlen nimeltä Kalervo Palsa. Suurjoen mytologisointia jatkoi myös metalliyhtye Suotana Ounas II -jatko-osallaan.
Rapissa arvostetaan juuria yhteisön ja kasvukokemusten kautta, metalli painottaa usein historiaa ja maisemaa. Molemmissa tapauksissa lappilainen tausta on mahdollisuus erottautua ja kertoa jotakin, mitä muut eivät kerro. Hyvä juttu etenkin silloin, kun vasta rakennetaan taiteellista minäkuvaa.
Maakunnan menneet kulttuurisuuruudetkin ovat olleet pinnalla enemmän kuin aikoihin. Vuoden parhaita pohjoisia levyjä on moneen lähtöön, mutta subjektiivinen valintani olisi Musta puu, rovaniemeläisen (ivalolaislähtöisen) Pekka Kumpulaisen ja Ystävien tulkintaa Timo K. Mukan runoista.
Pikamainintoina vielä tutuista ja turvallisista Puhelinseksin Mitä sanoa särkyneelle? ja Hannibalin Uutisia ei mistään, saamelaisista Ánnàmàretin Luohdit ja Hildá Länsmanin sekä Tuomas Norvion etno-Emma -ehdokkuuden saanut Dajan. Tälläkin luettelolla voi todistaa, että tasokkaan lappilaisperäisen musiikin kirjo on laaja, osaaminen ja kunnianhimo korkealla.
Lapissa ollaan syystä ylpeitä omaleimaisesta kulttuurista, joka sitä paitsi vaatisi aina maakunnan osia koskien erillistarkastelua. Tämä on jatkuvuuden välttämätön, muttei riittävä edellytys. Numerot sanelevat, ettei pohjoisessa voi, senkään vertaa kuin muualla Suomessa, ajatella ns. kevyttä musiikkia vain kaupallisena toimintana.
Sen sijaan se on vapaamuotoisista yhteisöistä elävää taidetta vielä nytkin, kun sitä voi tehdä yksin läppärillä tai vaikka puhelimella. Yhteisöjen ylläpitämistä Lapin laajoilla etäisyyksillä sitä paitsi helpottaa, kun se voi tapahtua osin virtuaalisesti. Siksi ylälappilaista vireää kulttuurielämää on saanut tänäkin vuonna ihastella. Se on myös luonnostaan monitaiteista, koska periferiassa on vähäisempi klikkiytymisen vaara. Kulttuurista tuskin on ainakaan haittaa Kittilän tai Inarin kehityssuunnalle.
Boomtown-hybriksen uhkaama Rovaniemi saisi tässä suhteessa pitää varansa. Ruohonjuuritasolla musiikkikin tarvitsee paikkoja, jossa tekijät kohtaavat toisensa ja yleisön. Ihmisiä elävästä kaupungista kyllä löytyy, kunhan sitä ei hinnoitella kuolleeksi esimerkiksi asumisessa.
Lappilaisen musiikkikulttuurin eläminen myös eteläisessä diasporassa on väistämättömyys ja rikkaus, mutta uusia lipunkantajia ei synny, ellei kasvualusta ole kunnossa.