Variety uutisoi, että näyttelijä Leonardo DiCaprio ei ole innoissaan lisääntyneestä tekoälyn käytöstä.
”Tekoäly voisi olla nuorelle elokuvantekijälle työkalu, jonka avulla voisi tehdä jotain ennennäkemätöntä. Mielestäni kaiken, mitä aidosti pidetään taiteena, on tultava ihmisestä”, DiCaprio sanoo.
”Oletteko muuten kuulleet näitä kappaleita, jotka ovat aivan loistavia mashuppeja? Ajattelet, että luoja, tässä Michael Jackson laulaa Weekndiä tai, että tämä on funkia A Tribe Called Questin kappaleesta Bonita Applebum, tehtynä jonkinlaisella Al Greenin soul-lauluäänellä. Se on mahtavaa. Sitten se saa 15 minuuttia kuuluisuutta ja haihtuu muun internet-roskan sekaan.”
Niin hauskalta kun se saattaakin kuulostaa, DiCaprio ajattelee, ettei sellaisilla kappaleissa ole mitään ankkuria tähän aikaan, joka saisi sen kestämään.
Aiheeseen liittyviä elokuvia