Poliisin mukaan asiaan liittyy Tiktok-haaste.

Poliisi epäilee rikosta Tampereen Teiskossa tapahtuneessa turmassa, jossa kuoli radiomastoon kiivennyt alle 18-vuotias nuori.

Kolme alle 18-vuotiasta miestä oli kiivennyt huoltotikkaita pitkin Teiskon radiomastoon. Poliisin mukaan he kuvasivat sisältöä Tiktok-haasteeseen kiivetessään ylös. Kyse ei ollut livelähetyksestä.

Alaspäin tullessa ylimpänä ollut nuori menetti otteensa ja putosi maahan.

Poliisin mukaan oli lähellä, että pudonnut nuori olisi osunut alempana olleisiin, jolloin kuolonuhreja olisi voinut tulla enemmänkin.

Poliisi epäilee nuoria julkisrauhan rikkomisesta, josta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

– Jos mastoon kiipeäminen on mahdollista, se ei tarkoita, että se olisi sallittua, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Panu Rautio Sisä-Suomen poliisin tiedotteessa.

Poliisi pitää laittomiin ja vaarallisiin haasteisiin osallistumista hälyttävänä ilmiönä ja tuomitsee vastaavat teot. Ne voivat hengenvaaran lisäksi asettaa tekijät rikosvastuuseen.

– Pyydän, että vanhemmat keskustelevat aiheesta vakavasti nuortensa kanssa, Rautio sanoo.

Säteilyvaara

Digita auttaa poliisia mastoturman tutkinnassa. Digitan asiakaspalvelujohtajan Elina Lehtomäen mukaan radiomastoihin kiipeämisessä vaarana on putoamisen lisäksi myös voimakkaalle säteilylle altistuminen.

– Mastot ovat korkeita, ja muuttuvat sääolosuhteet voivat nopeasti heikentää turvallisuutta. Luvaton kiipeilijä voi saada helposti myös kramppeja tai hätääntyä ja raajat voivat kangistua kylmästä. Säteilyn vaikutukset puolestaan voivat tulla esille vasta vuosia myöhemmin.

Digita muistuttaa, että mastotyöntekijöillä on aina tehtävään mastotyölupa, koulutus ja turvavarusteet. Yksikään ammattilainen ei kiipeäisi mastoon ilman asianmukaista osaamista ja turvavarusteita.

Mastot ovat osa yhteiskunnan kriittistä huoltovarmuusinfrastruktuuria. Kiipeily voi häiritä radioviestintää ja aiheuttaa laajoja palvelukatkoksia, mikä voi estää esimerkiksi vaaratiedotteiden välittymisen.

Luvaton mastoon kiipeäminen johtaa aina rikosilmoitukseen ja mahdolliseen korvausvastuuseen.

Alle 18-vuotias nuori mies putosi 20.12.2025 radiomastosta Tampereen Teiskossa ja kuoli. Juha Veli Jokinen