Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat nyrkkeilykehässä.

Aleksi Valavuori seuraamassa Susijengin koripallo-ottelua Puolaa vastaan Espoossa. Tomi Natri / AOP

Pujottelun maailmanmestari Kalle Palander, 48, ja mediapersoona Aleksi Valavuori, 47, ovat sopineet ottelevansa toisiaan vastaan nyrkkeilykehässä.

Päätös sinetöitiin sunnuntaina julkaistussa Gämblers Cast -podcastissa, jossa kaksikko vahvisti haasteen lyömällä asiasta kättä päälle.

Kaksikon välinen nyrkkeilyottelu on ottanut askeleen eteenpäin, mutta konkreettiset yksityiskohdat ovat yhä avoinna.

Valavuoren mukaan lähes kaikki on edelleen neuvottelupöydällä.

Podcastissa Palander kertoi tarvitsevansa puoli vuotta valmistautumisaikaa, ja Valavuori sanoo tämän muodostaneen selkeän raamin myös ottelun aikataululle. Tällä hetkellä ottelun ajankohta näyttäsi olevan touko–heinäkuussa.

– Siinä jaksossa käytiin suunnitelma läpi aika selkeästi. Kysyin Kallelta, kauanko hän tarvitsee aikaa, ja hän sanoi puoli vuotta. Se riitt ää, Valavuori toteaa.

Kymmeniä vaihtoehtoja pöydällä

Ottelun järjestämisestä kiinnostuneita tahoja on Valavuoren mukaan ilmaantunut nopeasti runsaasti. Vaihtoehtoja on hänen mukaansa jo yli 50, joista noin kymmenen on aidosti varteenotettavia.

– Nyt pitää analysoida, mikä on fiksuinta ja sopii meille parhaiten. On tietenkin mukavaa huomata, että vaihtoehtoja on paljon jo tässä vaiheessa.

Valavuori ei kuitenkaan suostu paljastamaan, ketkä ovat olleet yhteydessä. Myös se, käydäänkö ottelu osana suurempaa tapahtumaa vai täysin omana iltanaan, on yhä auki. Yksi asia on silti molemmille selvä.

Valavuoren mukaan he haluavat kunnioittaa kamppailu-urheilua eivätkä hypätä mukaan mihin tahansa spektaakkeliin.

– Ainakin oma näkemys tässä kohtaa on se, että me molemmat haluaisimme kunnioittaa sitä kamppailu-urheilua, että siellä olisi sitten oikeitakin kamppailijoita kehässä, mikä se tapahtuma ikinä onkaan.

”Tähän pitää suhtautua vakavasti”

Kalle Palander voitti kaudella 2002–2003 pujottelun maailmancupin Jussi Eskola

Vaikka Palanderin ja Valavuoren välinen sanasota on ulospäin näyttänyt leikkimieliseltä, Valavuori painottaa, että otteluun suhtaudutaan tosissaan.

– Meidän leikkimielinen saaga on käynnistynyt jo aikaa sitten. Hyvä ettemme ottaneet matsia silloin, koska se olisi ollut karmean näköistä touhua. Tuollaiseen pitää suhtautua kunnioittavasti ja ottaa aikaa treeniin.

Hän muistuttaa, ettei kummastakaan tule huippunyrkkeilijää puolessa vuodessa, mutta molemmilla on urheilutausta, jonka varaan valmistautumista voi rakentaa.

– Kun me laitamme kaikki peliin, pystymme suorittamaan edes jollain tasolla.

Kamppailutapahtumia on syntynyt Suomeen viime aikoina kuin sieniä sateella. Osa tapahtumista ei ole menestynyt yhtä hyvin kuin toiset, ja jotkin tapahtumat ovatkin aiheuttaneet paljon kohua etenkin sosiaalisessa mediassa.

Valavuori toteaa, että hän ymmärtää hyvin, että heidätkin luetaan nyt osaksi ”niin kutsuttuja sirkuspellejä”.

– Se on enemmän kuin ymmärrettävää. Mutta mä uskon ja toivon, että lopputulema antaa puhua puolestaan. Ei tämä minullekaan mikään walk in the park ole.

Arvostusta Ice Cagelle

Ice Cage 6 -tapahtuma järjestettiin tapaninpäivänä Espoon Metro-areenalla. Atte Kajova

Suomalaisista kamppailutapahtumista Valavuori nostaa esiin Ice Cagen, joka on noussut nopeasti suureen suosioon. Tapahtumaa järjestää Max Hynnisen Ice Cage Fighting Oy, ja Valavuoren sanat ovat poikkeuksellisen ylistäviä.

– Max Hynnisestä ja Ice Cagesta koko suomalaisurheilun pitäisi ottaa mallia. Hän on luonut tyhjästä vahvan brändin, jopa tietynlaisen monopolin. Se on täysin ainutlaatuista suomalaisessa urheilukulttuurissa.

Se, onko Ice Cage ja Hynninen ollut yhteydessä Palander–Valavuori-ottelun tiimoilta, jää kuitenkin avoimeksi.

– Olen luvannut kaikille varteenotettaville tahoille, että keskustelut ovat luottamuksellisia.

Yhtä asiaa Valavuori ei kuitenkaan peittele.

– Kun Palander ja Valavuori astuvat kehään, katsojamäärä on kuusinumeroinen.

Panokset kovaa valuuttaa

Otteluun liittyvät panokset herättivät huomiota jo podcastissa. Jos Valavuori voittaa, hän haluaa palkinnoksi Palanderin pujottelun MM-kullasta saadun Audin sekä vuoden 2004 Kitzbühelin voittopystin. Palanderin voiton tapauksessa Valavuori lupaa maksaa 100 000 euroa.

Kyse on kuitenkin kaksikon välisistä henkilökohtaisista panoksista. Itse ottelupalkkion osalta Valavuorella on selkeä alaraja.

– Olen sanonut, että en mene kehään alle 500 000 euron, jos puhutaan ottelupalkkiosta.

Valavuori on harrastanut muun muassa karatea. Hän on todennut viestipalvelu X:ssä lopettaneen karaten ”puulaakitason” harrastelun alle 19-vuotiaiden SM-pronssiin. Palander oli urallaan huipputason alppihiihtäjä. Hän lopetti uransa vuonna 2012.