Ruskossa sijaitseva Oulun kirjaston toimipisteen lajitteluautomaatti käsittelee tuhansia kirjoja päivässä.
Kirjat ja muut aineistot, kuten elokuvat ja cd-levyt tulevat ja lähtevät Ruskosta Oulun lähikirjastoihin, mutta myös eteenpäin maakunnan OUTI-kirjastoihin aina Kuusamon saakka.
Päivittäin logistiikkakeskuksesta lähtee yhteensä noin sata kirjalaatikkoa Oulun lähikirjastoihin ja OUTI-kirjastoihin, palvelupäällikkö Noora Valkonen kertoo.
– Vuonna 2024 lainoja oli yhteensä 3,9 miljoonaa. Kaikista lainoista varausten osuus on noin 13 prosenttia. Jos lainojen uusintoja ei huomioida, varaukset muodostavat noin 31 prosenttia lainoista, Valkonen kertoo.
Toistakymmentä metriä pitkän lajitteluautomaatin kummallakin sivuilla on rivissä liikuteltavia kirjakärryjä.