Kolme tappiota Afrikan mestaruus­turnauksessa oli liikaa Gabonin hallitukselle. Se päätti hyllyttää maajoukkueen ja antaa kenkää Pierre-Emerick Aubameyangille.

Pierre-Emerick Aubameyang kuvassa.

Avaa kuvien katselu

Pierre-Emerick Aubameyang pelaa nykyisin Marseillessa. Kuva: EPA-EFE

Gabon hävisi jalkapallon Afrikan mestaruusturnauksen alkulohkossa kaikki ottelunsa. Norsunluurannikko ja Mosambik olivat parempia lukemin 3–2, Kamerun puolestaan löi Gabonin 1–0.

Gabon jäi näin alkulohkonsa viimeiseksi ja putosi jatkopeleistä. Heikot otteet saivat maan hallituksen tarttumaan toimeen lohkovaiheen jälkeen.

– ”Pantterien” häpeällisten otteiden seurauksena hallitus on päättänyt hajottaa valmennusryhmän, lakkauttaa maajoukkueen toistaiseksi ja erottaa pelaajista Bruno Ecuele Mangan ja Pierre-Emerick Aubameyangin, maan urheiluministeri Simplice-Desier Mamboula jyrisi keskiviikkona uutistoimisto Reutersin mukaan.

Keskushyökkääjä Aubameyang, 36, valittiin vuonna 2015 vuoden afrikkalaiseksi jalkapalloilijaksi ja hän on edustanut seurajoukkueurallaan mm. Borussia Dortmundia, Arsenalia, Chelseaa ja FC Barcelonaa.

Hän on ollut kauden paras maalintekijä Bundesliigassa 2016–2017, Valioliigassa 2018–2019 ja Eurooppa-liigassa 2023–2024.

Aubameyang kavensi 1–2:een Mosambikia vastaan, mutta se ei riittänyt maan päättäjille.

– Mielestäni joukkueen ongelmat ovat paljon syvemmällä kuin minun kaltaisessani pienessä ihmisessä, tähtipelaaja kommentoi hallituksen päätöstä viestipalvelu X:ssä.

Aubameyang ja 37-vuotias toppari Manga olivat sivussa keskiviikon Norsunluurannikko-ottelusta. Gabonin putoaminen jatkosta oli jo varmistunut ennen kyseistä kohtaamista.

Aubameyang oli jo palannut ottelun aikana Ranskan liigassa pelaavaan seurajoukkueeseensa Marseilleen saamaan hoitoa reisivaivaansa.

Afrikan mestaruusturnauksen neljännesvälierät 3.–6.1.

Mali – Tunisia

Senegal – Sudan

Egypti – Benin

Norsunluurannikko – Burkina Faso

Etelä-Amerikka – Kamerun

Marokko – Tansania

Algeria – Kongon demokraattinen tasavalta

Nigeria – Mosambik

Lähde: Reuters.