Liikenne|I- ja P-junien tilanne on palautumassa normaaliksi.
Lue tiivistelmä
Helsingin seudun liikenne kertoo, että K-junia perutaan yhä ratavaurion takia.
I- ja P-junien tilanne on palautumassa normaaliksi.
Ratavaurio on ollut Hiekkaharjussa.
Lähijunia on torstaina peruttu ratavaurion vuoksi, kertoo Helsingin seudun liikenne (HSL) verkkosivuillaan.
I- ja P-junien osalta tilanne on palautumassa normaaliksi, mutta junat liikennöivät aluksi rajoitetulla nopeudella.
K-junien kohdalla häiriö sen sijaan jatkuu. K-junat Keravan suuntaan pysähtyvät jälleen Tikkurilan ja Korson välillä, mutta Helsingistä kello xx:01, xx:21 ja xx:41 lähtevät vuorot perutaan yhä. Ei ole tiedossa, kuinka pitkään ongelmat vielä jatkuvat.
Aiemmin myös I- ja P-junista peruttiin joka toinen vuoro.
Ongelmia aiheuttanut ratavaurio on ollut Hiekkaharjussa. Viestinnän asiantuntija Jenni Vuorio HSL:ltä kertoi kello 16.30:n jälkeen torstaina, että vaurio pyritään korjaamaan illan aikana.