Taidehistorioitsija Thomas Schlesser kirjoitti tunteikkaan romaanin 10-vuotiaasta Monasta ja taiteen voimasta. Siitä tuli yllätysmenestys.
Pariisi
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Taidehistorioitsija Thomas Schlesser on kirjoittanut menestysromaanin näkökykynsä menettämistä pelkäävästä tytöstä.
Kirjassa isoisä vie 10-vuotiaan Monan vuoden ajan Pariisin museoihin katsomaan 52 taideteosta.
Schlesser uskoo taiteen voimaan ja pitää museoita hyvinä paikkoina käydä vaikeitakin keskusteluja.
Romaanin käännösoikeudet on myyty 37 maahan ja siitä valmistellaan elokuvaa.
Vuosia Thomas Schlesser, 47, toivoi lasta. Hän halusi sitä niin paljon, että kun haave kariutui, hän päätti surussaan keksiä lapsen ja alkoi kirjoittaa haaveilemastaan tytöstä.
Syntyi Mona, 10-vuotias pariisilaistyttö, joka on vaarassa menettää näkönsä. Hän on päähenkilö Schlesserin viime vuonna ranskaksi ilmestyneessä esikoisromaanissa Monan katse (Les Yeux de Mona). Huhtikuussa kirja ilmestyi Otavalta Lotta Toivasen suomentamana.
Kasvutarinaa ja taidehistoriaa yhdistelevässä romaanissa Henry-ukki lupaa vanhemmille viedä Monan joka keskiviikko psykiatrille, mutta viekin tytön vuoden ajan pariisilaismuseoihin katsomaan viittäkymmentäkahta taideteosta ja keskustelemaan taiteesta ja elämästä.
Kun Schlesser puhuu taiteen ja tarinoiden merkityksestä, hän lähes liikuttuu.
Schlesser on selvästi suurien tunteiden ihminen.
”Aikoinaan opettajani sanoivat ajatusteni olevan naiiveja, ja olin siksi taidekoulussa hieman halveksittukin. Vannoin, että vielä joku päivä kirjoittaisin tästä kaikesta romaanin”, hän sanoo Chez Georges -ravintolassa Pariisissa.
Romaanin menestys kertoo Thomas Schlesserin mukaan yksinkertaisesti siitä, että ihmiset todella rakastavat taidetta yhteiskuntaluokasta tai ammatista riippumatta. Kuva: Nikolai Jakobsen
Schlesser työskentelee Fondation Hartung-Bergman -taidesäätiön johtajana Antibesissa ja taidehistorian professorina École Polytechnique -korkeakoulussa Pariisissa. Hänen mukaansa taidehistorian korkeakouluopintoja hallitsi 1990-luvun lopulla taiteen autonomian teoria, jonka mukaan taide ei ole koskaan riippuvainen jostain sen ulkopuolisesta asiasta.
”Koin teorian epämukavaksi, sillä minulla on näkemys taiteesta ensisijaisesti eksistentiaalisena kokemuksena. Taideteokset eivät viittaa itseensä vaan niiden tavoite on palvella elämää”, Schlesser sanoo.
Nyt Schlesserin esikoisromaania on myyty 600 000 kappaletta, sen käännösoikeudet on myyty 37 maahan ja siitä valmistellaan elokuvaa.
”
”Taideteoksiin puristuu tuhansia tarinoita, usein koko ihmisyyden historia.”
Romaanin menestys kertoo kirjailijan mukaan yksinkertaisesti siitä, että ihmiset todella rakastavat taidetta yhteiskuntaluokasta tai ammatista riippumatta. Taiteessa ei ole hänestä mitään elitististä tai snobia, eikä siitä ole myöskään koskaan liian myöhäistä kiinnostua.
Schlesserin omat ensimmäiset esteettiset löydöt olivat 80-luvun videopelit, kuten The Defender of the Crown ja The Pawn. Yläluokalla hän kiinnostui Guillaume Apollinairen runoista, ja vasta opiskelijana hän törmäsi Musée d’Orsayssa Gustave Courbet’n maalauksiin ja havahtui niiden kauneuteen. Schlesserin äiti taas löysi taiteen vasta eläkkeellä.
Mietitäänpä hetki jalkapalloa, kirjailija pyytää. Kun jalkapalloa rakastavat ihmiset puhuvat jalkapallosta, todellisuudessa he puhuvat Schlesserin mukaan peloistaan, innostaan ja fantasioistaan. Sama koskee taidetta.
”Koska tunteista on vaikea puhua, käsittelemme niitä tarinoiden kautta. Siksi museot ovat loistavia paikkoja aloittaa vaikeitakin keskusteluja. Taideteoksiin puristuu tuhansia tarinoita, usein koko ihmisyyden historia.”
Monan katseesta tulee heti mieleen norjalaisen Jostein Gaarderin 90-luvun menestysteos Sofian maailma, joka käsitteli filosofian historiaa. Vertailu ei Schlesseriä häiritse.
Hän kertoo tavanneensa vastikään Gaarderin ja kysyneensä sopisiko, jos Mona olisi vähän kuin Sofian pikkusisko. Gaarder oli pitänyt ajatuksesta.
Kun Sofian maailmassa opiskellaan filosofiaa, Monan katseessa käydään läpi viisikymmentäkaksi taideteosta taiteilijoilta, kuten Leonardo Da Vinci, William Turner, Paul Cézanne, Jackson Pollock, Frida Kahlo ja Marina Abramović.
Taideteoksia kuvaillaan niin tarkasti, että ne voi kuvitella eteensä. Esimerkiksi näin: Edessä vasemmalla tuodaan ruumisarkkua, jonka suojaliinassa on ristikkäisten luiden kuva. Arkunkantajina on neljä lierihattuista miestä, heidän edellään kävelee kaksi kuoripoikaa. Poikien vieressä on krusifiksia kantava isonenäinen viiksiniekka, joka katsoo kohti katsojaa. (Gustave Courbet, Hautajaiset Ornansissa, 1840–50.)
Gustave Courbet, Hautajaiset Ornansissa, 1840–50 Kuva: Wikimedia Commons
Tai näin:
Siveltimen sipaisuin, pistein ja viivoin luotujen varjojen ja häilähdysten lomassa näkyy veturinpiipuista kohoavia savuntuprahduksia. Useimmat ovat maidonvalkeita, keskimmäinen kuitenkin sininen ja sen höyry valoa taittava. (Claude Monet, Saint-Lazaren rautatieasema, 1877.)
Claude Monet, Saint-Lazaren rautatieasema, 1877 Kuva: Wikimedia Commons
Georgia O’Keeffen taidetta ukki taas kuvailee Monalle näin:
Hänen teoksissaan nestemäisyys kuvaa kosmoksen olemusta, kaikki maailmankaikkeuden osaset yhdistävää virtausta. Ihmiskehoa ei voi erottaa vuoresta eikä järvestä. On siis ihan ymmärrettävää, että näemme limakalvoja, raajoja ja ihoaistimuksia, jotka liukenevat maisemaan.
Georgia O’Keeffe Purple Hills No II Kuva: Wikimedia Commons
Taideteosten kuvailu sokeille oli kirjoittamisessa haastavinta, Schlesser kertoo.
Kirjan taidehistoriapuoli on Schlesserin mukaan Henry-ukin hahmon sanelema kattaus eikä niinkään taidehistorioitsijan näkemys.
”Minun piti löytää tasapaino klassisten ja yllättävämpien teosten välillä ja valinnat rajautuivat tapahtumapaikkaan eli Pariisiin. Olisin hyvin voinut lisätä sinne teoksen myös Akseli Gallen-Kallelalta, Ilja Repiniltä tai Joan Mitchelliltä. Mietin myös sitä, miten teosten värit katoavat pikkuhiljaa vertautuen mahdollisuuteen, että Mona menettää näkönsä”, Schlesser kertoo.
Monan katseessa taiteella, sen katsomisella ja siitä puhumisella on monenlaisia parantavia vaikutuksia ihmisten elämään.
Onko niin, että taide voi parantaa?
”En häpeile kertoa, että minulla on ollut masennusjaksoja ja mieleni voi heilahtaa yhä syvän melankolian puolelle. Taideteosten katsominen ei paranna neurokemiaa, mutta käynti museossa, kauneuden kokeminen, nauru ja itsensä kyseenalaistaminen tuntuvat hyvältä. Se on kuin liikuntaa, ja aivojenkin on annettava liikkua”, Schlesser sanoo.
Taidehistoriallisen tiedon lisäksi Monan katse on sydämeenkäyvä satu ukin ja lapsenlapsen suhteesta keskellä kriisiä. Siihen samaistuminen vetää myös lukijoita kirjan puoleen, Schlesser uskoo.
Hänen mielestään juuri vaikeina aikoina on suotuisaa tutkia elämää.
”Toivon, että kirjastani välittyy, miten tytärtä painavan sairauden, isän alkoholismin ja ukin ikääntymisen värittämän traagisen ilmapiirin keskellä elämä silti rätisee kaikkialla.”
Schlesser uskoo, että taideteokset terävöittävät näkökykyä, vapauttavat ja avaavat tietoisuutta. Taide pystyy myös aineellistamaan merkittäviä yhteiskunnallisia kysymyksiä tavalla, joka puhuttelee välittömästi ja ravitsee sen vastaanottajaa.
Myös Monan katse käsittelee päivänpolttavia aiheita kuten eutanasiaa, jonka Ranskan kansalliskokous hyväksyi äänestyksessä toukokuussa. Lisäksi kirjassa otetaan puheeksi esimerkiksi taidehistorian sukupuolittuneisuus.
Ylipäätään teos houkuttelee käymään museoissa ja katsomaan taidetta, mikä tuntuu näinä kulttuuripoliittisten leikkausten ja tehokkuuspuheen aikana jo itsessään merkitykselliseltä.
”Fiktion etu on, että sen keinoin voi esittää naiivejakin kysymyksiä ja lähestyä kompleksisia aiheita akateemista kirjoittamista luonnollisemmin. Esimerkiksi eutanasia on monimutkainen aihe, eikä minulla ole siitä selkeää kantaa, mutta sen pitäisi saada meidät ajattelemaan kipua ja kärsimystä, myös eläinten”, Schlesser sanoo.
Thomas Schlesser siteeraa ranskalaistaiteilija Robert Filliouta: ”Taide tekee elämästä mielenkiintoisempaa kuin taiteesta”. Kuva: Nikolai Jakobsen
Thomas Schlesser kirjoitti romaaniaan kymmenen vuotta. Sen aikana hän kirjoitti ja julkaisi myös kolme akateemista teosta taiteesta. Nyt hänellä on teossa elämäkerta amerikkalaisesta impressionistitaidemaalarista Mary Cassattista ja toinen, kaunokirjallinen teos, ”Monan kaukaisesta serkusta”.
”Romaani on tunteiden kirjallinen tila, jossa minulla on kaikki oikeudet ja vapaus ilmaista itseäni. Pidän affekteista eli voimakkaista tunnetiloista, ja toista kertaa kirjan loppua kirjoittaessani itkin koko ajan”, Schlesser kertoo.
Vaikka kirjan menestys ei ole kuulemma muuttanut Schlesserin elämää suuntaan tai toiseen, hän rakastaa ajatusta Monasta, joka matkustaa nyt ympäri maailmaa.
Schlesser toivoo, että Monan katse kannustaa kaikkia hemmottelemaan itseään kauneudella ja taiteellisilla ja kirjallisilla kokemuksilla.
”Vaikka taideteokset eivät paranna ketään, niiden lohdutuksen voima on valtava.”