Suomi ja Kanada iskivät yhteen nuorten MM-kisoissa.
1.1. 8:20
Minneapolis
Nuoret Leijonat koki karun tappion Kanadalle alkulohkon viimeisessä ottelussaan. Kanada vei pelin lukemin 7–4. Viimeisen osuman Kanada teki tyhjään maaliin.
Suomi jäi lohkossaan kolmanneksi ja kohtaa puolivälierässä kivikovan USA:n.
Suomen päävalmentaja Lauri Mikkola ei ollut tyytyväinen joukkueensa pelaamiseen varsinkaan toisessa erässä.
Kanada hallitsi kenttätapahtumia ja johti toisen erän jälkeen 5–4.
”Hukkailimme kiekkoja liikaa keskialueella ja siniviivalla. Kanada pääsi pelaamaan vahvuuksillaan ja kääntämään peliä nopeasti”, Mikkola kertasi toista erää.
Ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet takoivat peräti kolme maalia. Avauserään Mikkola oli kuitenkin suhteellisen tyytyväinen.
”Pystyimme pelaamaan kiekolla ja rytmittämään peliä.”
Kolmannessa erässä Suomi ei saanut kirivaihdetta päälle.
Silmiinpistävää oli, ettei Nuorten Leijonien kakkosketjun laituriksi merkattu Aatos Koivu pelannut koko ottelussa kuin pari vaihtoa heti ottelun alussa. Hänen peliaikansa jäi minuuttiin ja kymmeneen sekuntiin.
Päävalmentaja Mikkola vahvisti, että Koivu joutui vilttiin heti avauserän ensimmäisillä minuuteilla.
”Halusimme tuoda fyysisyyttä ja vahvaa kamppailupeliä. Siksi vaihdoimme Onni Kalton Aatoksen tilalle”, Mikkola sanoi.
Koivun penkittämisen syynä ei Mikkolan mukaan ollut sairastuminen tai loukkaantuminen.
”Näin tämä näissä peleissä menee, että välillä jotkut pelaavat ja jotkut eivät”, Mikkola sanoi.
Yhdysvaltain joukkue ei ole niin kova kuin Kanada, mutta Suomen pitää parantaa peliään.
”Montaa asiaa”, Mikkola vahvistaa.
”Tiedetään, että hekin kääntävät peliä nopeasti ylöspäin. Mutta se on myös haavoittuvainen joukkue”, Mikkola muistutti.
Nuorten Leijonien kapteeni Aron Kiviharju oli sairastumisen takia sivussa Kanada-ottelusta. Mikkola arveli, että kapteeni on pelikuntoinen puolivälierässä, joka on edessä perjantaina.
MM-pudotuspelit
-
Ruotsi–Latvia 2.1. klo 21.00
-
Tšekki–Sveitsi 2.1. klo 23.30
-
USA–Suomi 3.1. klo 01.00
-
Kanada–Slovakia 3.1. klo 03.30