Alareunastaan lohjennut betonilaatta on katseilta piilossa Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikössä Linnanmaalla. Erityiseksi laatan tekevät kaksien kämmenten jäljet.
Alemmat niistä ovat arkkitehti, akateemikko Alvar Aallon (1898–1976) ja ylemmät professori Otto-Iivari Meurmanin (1890–1994), valistaa Oulun kaavoitusarkkitehti Pia Krogius.
Oulun ilmettä uusiksi arkkitehteinä piirtäneet Aalto ja Meurman oli kutsuttu kunniavieraiksi Oulun arkkitehtikillan kymmenvuotisjuhliin 20. marraskuuta 1969. Pikkutunneille jatkuneen juhlinnan aikana he saivat painaa kätensä märkään betoniin.
Aallon kädenjäljet ovat nyt ajankohtaiset. Oulu on nimittäin vuonna 2026 Alvar Aalto -kaupunkien verkoston puheenjohtaja. Kaikissa verkoston kaupungeissa on merkittäväksi luokiteltavaa Aallon arkkitehtuuria.
– Alvar Aallon Ouluun suunnittelemia kohteita ei tänä päivänä tunneta kovin hyvin maailmalla, eikä välttämättä edes Oulussa. Ensi vuoden aikana on tuhannen taalan paikka tehdä niitä tunnetuksi, Krogius sanoo.
Krogius käsitteli Aallon Ouluun liittyviä suunnitelmia hiljattain valmistuneessa maisterintutkielmassaan. Lisäksi hän suunnittelee suuremmalle yleisölle suunnattua julkaisua Aallon Oulun-kohteista.
Oulun arkkitehtikillan10-vuotisjuhlan kunniavieraaksi saapunut akateemikko Alvar Aalto painoi kämmenensä märkään betonilaattaan 20.11.1969. Tätä ennen hän oli pitänyt juhlaluennon arkkitehtiosastolla. Pääjuhlaan Suomalaiselle Klubille kunniavieraat siirtyivät juoksijaori Eri-Pojan vetämissä kieseissä, kertoi Kalevan uutinen.
Kuva: Risto Rasila / Kaleva / Museovirasto / Journalistinen kuva-arkisto JOKA
Aallolla oli Oulussa uransa varrella kolme teollista suunnittelutoimeksiantoa, joiden aikajänne ulottuu neljälle vuosikymmenelle.
Ensimmäinen oli vuonna 1931 valmistunut Toppilan sulfiittiselluloosatehdas. Tehtävä osui aikaan, jolloin kaupungissa otettiin ensimmäiset kehitysaskeleet kohti kemiallista puunjalostusta, Krogius mainitsee.
Projektiin Aalto päätyi metsäteollisuuspatruuna, vuorineuvos Gösta Serlachiuksen ansiosta. Serlachius oli ehdottanut ystävälleen, englantilaiselle paperitehtailijalle Peter Dixonille pätevän nuoren tekijän, joka voisi laatia arkkitehtuurisuunnitelmat tulevalle Oulun-tehtaalle.
– Kokenut tehtailija halusi antaa nuorelle, modernismista ja funktionalismista innoittuneelle Aallolle mahdollisuuden testata kykyjään ulkomaalaisen rakennuttajan hankkeessa pohjoisessa Suomessa, Pia Krogius tulkitsee.
Alvar Aalto Toppilan sulfiittiselluloosatehtaan avajaisissa 1931.
Kuva: Kaleva / Museovirasto /Journalistinen kuva-arkisto JOKA
Osakeyhtiö Toppilan sulfiittiselluloosatehdas oli valmistuttuaan vaikuttava ilmestys. Betonista muotoillut rakennukset, kuljetussillat ja tiilirakennukset muodostivat linjakkaan, ellei jopa futuristisen kokonaisuuden, Krogius luonnehtii.
Jokainen rakennus ja rakennelma oli tarkoituksenmukainen osa tuotantoprosessia, ja niiden muotoilussa oli pyritty noudattamaan funktionalistisia ihanteita.
Aallon käsiala näkyi myös valaistus- ja työskentelyolosuhteiden suunnittelussa. Esimerkiksi kuivaamorakennuksen sisäkatto muotoiltiin niin, että yläikkunoista lankeava luonnonvalo heijastui kattopinnasta keskelle salia. Lisäksi sisäkaton muoto ohjasi sen pintaan tiivistyvän kosteuden pisaroitumaan keskelle salia.
Myöhemmin Aalto täydensi Toppilan tehdasaluetta rikinvalmistukseen tarkoitetulla kiisutuslaitoksella.
Toimintansa Toppilan sulfiittiselluloosatehdas lopetti 1985.
– Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta tuli hieno tilaisuus tiivistää yhdyskuntarakennetta. Iso tyhjentyvä alue voitiin muuttaa toiseen käyttöön. Alueelle muodostettiin keskustamainen asuinlähiö, Meri-Toppila, ja sen suunnittelussa oli merkittävässä osassa Alvar Aallon teollisen perinnön vaaliminen, Krogius kertoo.
Entiset tehdasrakennukset vesitornia ja rikkisiiloa lukuun ottamatta ovat säästyneet ja saaneet suojelumerkinnän. Niille on löytynyt myös uutta käyttöä muun muassa asuntoina ja liikuntapaikkoina.
Eniten julkisuudessa on viime vuosina ollut entinen hakesiilo, jota Factum Foundation -säätiö kunnostuttaa kulttuuritapahtumien tilaksi.
Alvar Aalto on luonnollisesti saanut oman nimikkokatunsa Meri-Toppilaan, ja tehdashistoria näkyy alueen nimissä laajemminkin.
Alvar Aallon suunnittelemille Toppilan sulfiittiselluloosatehtaan rakennuksille on löytynyt uutta käyttöä. Entinen kuivaamohalli toimii liikuntasalina, ja hakesiiloa kunnostetaan kulttuuritapahtumien tilaksi.
Kuva: Mikko Halvari
Jatkosodan aikaan 1940-luvulla Alvar Aalto oli toiminut jo hyvän aikaa kansainvälisillä kentillä ja oli arkkitehtina nimekäs. Silti hänellä riitti aikaa paneutua myös pohjoisen Oulun kaupungin probleemiin.
Kyse oli Koskikeskuksen asemakaavan laadinnasta. Jo alueen nimi, Koskikeskus, oli Aallon päästä lähtöisin. Toimeksiantona oli alun perin laatia Merikosken voimalaitoksen julkisivut sekä suunnitella voimalaitosalueen ympäristön järjestelyt.
– Aallon laatima suunnitelma oli lopulta aivan muuta, Krogius huomauttaa.
Koskikeskus oli tullut Aallon työpöydälle Oulun kaupungin rakennustoimikunnan järjestämän arkkitehtikutsukilpailun myötä. Sen taustalla oli vuonna 1939 alkanut Merikosken voimalaitoksen rakentaminen.
Voimalaitoksen julkisivun sai suunnitellakseen Tampereen kaupunginarkkitehtina toiminut Bertel Strömmer.
Aalto löi palkintolautakunnan suorastaan ”hepnaadilla”, ällikällä.
Suunnitelma tarkasteli jokisuiston aluetta koko kaupungin tulevaisuutta ja identiteettiä käsittelevänä kokonaisuutena.
Ehdotus sisälsi karttojen, kaavioiden ja pienoismallin avulla esitetyn aineiston lisäksi perusteellisen selostuksen ratkaisun periaatteista ja tavoitteista.
Selostuksen mukaan Oulun kaupunki tulisi olemaan Merikosken voimalaitoksen valmistuessa kasvukeskus, jonka voimakkaan laajentumisen hallittu suunnittelu oli juuri käsillä.
Alvar Aalto esitteli Oulun Koskikeskuksen pienoismallia Seura-lehden kansikuvassa vuonna 1944.
Oulujoki saarineen ja vesiväylineen oli Aallon mukaan harvinainen erityispiirre kaupunkiympäristössä. Piirrettä voisi korostaa edustavalla arvokeskuksella, joka sijoittuisi kanta-Oulun ja Tuiran välille. Sen runkona toimisi siltajärjestelmä, joka välittäisi katkeamattomassa vauhdissa joen yli etenevää liikennettä.
Tällä tavoin voitaisiin yhdistää kaksi toisistaan erillään olevaa kaupunginosaa suur-Ouluksi Pariisin, New Yorkin, Firenzen ja Tukholman kaltaisten metropolien tapaan, Aalto visioi.
Ratkaisu oli silloisissa oloissa radikaali, ja Krogiuksen mukaan Amerikka-vaikutteinen.
Aalto sovitti myös julkista rakentamista Merikosken siltojen molempien puolien saarille sekä asuinrakentamista Toivoniemen alueelle.
Hupisaarten edustalle Aalto suunnitteli niin sanotun kauneuspadon vesipeileineen ja suihkulähteineen muistumana koskesta, joka oli siirtynyt voimalaitoskäyttöön.
Aivan sellaisenaan ei Koskikeskus-visio toteutunut. Aallon hahmottelemia julkisia rakennuksia ei tehty Linnansaareen, Lammassaareen eikä Lohipadonniemelle Raatinsaaren itäosaan. Lisäksi Toivoniemen pistetalot rakennettiin suunnitelmaa korkeampina.
Alueen uudet sillat, kadut ja alikulkuväylät rakennettiin kuitenkin jokseenkin Aallon esittämiin paikkoihin, samoin kuin Raatin urheilukenttä.
Myös Hupisaaret, Raatinsaari ja Toivoniemi kytkettiin yhteen vesipeilien ja suihkulähteiden avulla Aallon haluamalla tavalla.
– Koskikeskusta suunnitellessaan Aalto katsoi kauemmas tulevaisuuteen ja otti huomioon kaupungin laajenemisen ja autoistumisen tulevat paineet, Pia Krogius arvioi.
Alvar Aallon laatima Toivoniemen asemakaava on arvioitu muun muassa kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi kohteeksi. Lisäksi Koskikeskus oli Aallon ensimmäinen kaupunkikeskustasuunnitelma.
Alvar Aallon suunnitelman mukaisesti kanta-Oulun ja Tuiran toisiinsa yhdistävä pääväylä muodostaa ikään kuin puunrungon, josta haarautuu kolmelle saarelle oma saarta kiertävä oksistonsa. Kosken ylittävä liikenne soljuu risteyksetöntä runkoa pitkin katkeamattomana suiston yli.
Kuva: Mikko Halvari
Aallon toimiston vihoviimeinen teollinen toimeksianto tuli valtiovallan kautta.
Suomeen oli suunniteltu typpitehdasta jo 1930-luvulta lähtien. Päätös sen suuruusluokasta, tuotantojärjestelmästä, sijaintipaikasta ja rakentamisesta tehtiin 1950. Sijaintipaikan osalta ratkaisevia seikkoja olivat muun muassa riittävä veden ja sähkön saanti sekä työllisyystilanne.
Alvar Aalto oli Typpi Osakeyhtiön suunnittelutyön saadessaan kansainvälisesti tunnustettu arkkitehti.
Ouluun Laanilan entisen virkatalon maille osoitettu toimeksianto käsitti tehdasyhdyskunnan asemakaavallisen järjestelyn sekä tuotantolaitosten, henkilöstön tilojen sekä asuinrakennusten arkkitehtisuunnittelun.
Hankkeesta kehkeytyi pitkä yhteistyö, sillä Typpi työllisti Aallon toimistoa seuraavat 18 vuotta. Aalto itse oli toimeksiannon päättyessä seitsemänkymppinen.
Typpi oy:n hallintoneuvoston varapuheenjohtaja, professori V. J. Sukselainen ja toimitusjohtaja Jaakko Lehmus ammoniakkilaitoksen konehallin harjannostajaistilaisuudessa Oulussa 23.9.1961.
Kuva: Kaleva / Museovirasto / Journalistinen kuva-arkisto JOKA
Kuusamontien molemmin puolin sijoittuvalla alueella suunniteltavien kohteiden kirjo oli laaja. Se ulottui hehtaareja käsittävästä aluesuunnitelmasta vaateharjan kaltaiseen pienimpään mahdolliseen detaljiin.
Tehdasyhdyskunnan rakennettua ilmettä hallitsi ja yhdisti puhtaaksimuurattu punatiili, loivat kattokulmat ja pulpettikatot sekä yhtenäinen, ajalleen tyypillinen arkkitehtuuri.
Typpitehtaan olemassaolo tuli kaikkien oululaisten tietoon viimeistään 9.1.1963. Tehtaalla tapahtui tuolloin tuhoisa räjähdys, jonka aiheutti salpietarilaitoksessa varastoitu ammoniumnitraatti.
Typpi oy:n tehdasalue rakennettiin Alvar Aallon suunnitelmien mukaisesti 1950- ja 1960-luvuilla. Tehdasyhdyskunnan ilmettä hallitsevat punatiili ja pulpettikatot. Arkistokuva.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Tehdasyhdyskunnan aluetta on täydennysrakennettu myöhemmin. Tehdasalueella on edelleen kemianteollisuuden tuotantoa sekä tutkimus- ja hallintorakennuksessa on toimitiloja. Asuinrakennukset ovat yhä alkuperäisessä käytössä.
Typen alue on määritelty muun muassa maakunnallisesti arvokkaaksi alueeksi. Teollisuusalueella sijaitsevat Aallon suunnittelemat kohteet ovat kuitenkin inventoimatta ja uhanalaisia, Krogius huomauttaa.
Alvar Aallon Oulun-kohteisiin liittyvä matkailupotentiaali on Pia Krogiuksen mukaan toistaiseksi jäänyt hyödyntämättä. Tosin tähän on tulossa muutos, sillä Oulu on liittynyt hiljattain myös Alvar Aalto -matkailukaupunkien verkostoon.
Käsillä on muutenkin herkullinen hetki. Ensi vuonna nimittäin ratkeaa, liitetäänkö Museoviraston esittämä Aallon arkkitehtitoimiston 13 rakennuksen sarja Unescon maailmanperintöluetteloon.
– Jos näin käy, tämä lisää kiinnostusta Aallon kokonaistuotantoon ja vähemmän tunnettuihin kohteisiin, joita Oulussa on.
Yksi Alvar Aallon jättämiin jälkiin liittyvä seikka on Krogiuksen mukaan kohenemassa jo lähiaikoina.
Arkkitehtuurin yksikössä Linnanmaalla sijaitsevan betonilaatan viereen lisätään selitys, ketkä ja missä tilanteessa ovat kämmenensä laattaan painaneet.
Fakta
Alvar Aalto Oulussa
1930 Osakeyhtiö Vaalan, sittemmin Osakeyhtiö Toppilan suunnittelu alkaa.
1931 Osakeyhtiö Toppilan sulfiittiselluloosatehtaan avajaiset. Aalto tuo taide- ja arkkitehtuurikoulu Bauhausissa vaikuttaneen ystävänsä László Moholo-Nagyn Ouluun tutustumaan Toppilan tehtaan arkkitehtuuriin. Tehdaskokonaisuus esitellään tuoreeltaan kotimaisessa Arkkitehtilehdessä sekä kansainvälisessä Architectural review -julkaisussa.
1936 Toppilan seurantalon sekä Toppilan konttorin suunnitelmat.
1942 Oy Toppilan kiisutuslaitos ja logo.
1942 Kilpailukutsu Merikosken voimalaitoksen julkisivujen suunnittelusta ja ympäristön järjestelemisestä.
1943 Oulu oy asuinalueen asemapiirros.
1944 Koskikeskuksen asemakaava valmistuu.
1945 Koskikeskuksen loppupiirustukset luovutetaan kaupungille.
1950–52 Typpi oy 1. vaihe.
1955 Ehdotus Oulun Valistustalon teatteri- ja konserttitalon sijoittamisesta Lohipadonniemelle.
1956 Suunnitelma Oulun yliopiston ja opettajakorkeakoulun sijoittamiseksi Koskikeskukseen.
1955–57 Typpi oy 2. vaihe.
1960–62 Typpi oy 3. vaihe.
1965–67 Typpi oy 4. vaihe.
1969 Oulun yliopiston arkkitehtikillan 10-vuotisjuhla, Alvar Aalto painaa kädenjälkensä muistolaattaan.
Lähde: Pia Krogius: Alvar Aallon kädenjäljet Oulussa. Oulun kolme Aaltoa. Jyväskylän yliopisto 2025.
Kuka
Alvar Aalto
Arkkitehti, muotoilija ja akateemikko (1898–1976). 1950-luvun lopulta lähtien kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu ja arkkitehtuurin modernismin yhteydessä mainittuja merkittäviä nimiä. Suunnittelutöihin kuuluu rakennuksia Suomen lisäksi muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa.
Puolisot eli arkkitehti ja muotoilija Aino Marsio-Aalto (1894–1949) sekä arkkitehti Elissa Aalto (1922–1994) osallistuivat useisiin Aallon toimiston suunnittelutöihin.
Tunnettuja Aallon arkkitehtitoimiston suunnittelemia rakennuksia ovat Suomessa mm. Paimion parantola (1930), Viipurin kaupunginkirjasto (1935), Villa Mairea (1939), Säynätsalon kunnantalo (1952), Kulttuuritalo (1958), Lakeuden risti (1962), Enso-Gutzeitin pääkonttori (1962), Teknillisen korkeakoulun päärakennus (1965, 1975), Alvar Aalto -museo (1973), Finlandia-talo (1975) ja Lappia-talo (1961, 1972, 1975) sekä ulkomailla muun muassa Maison Louis Carré (1961), Alvar-Aalto-Kulturhaus (1962), Pohjolan talo (1971), Aalborgin taidemuseo (1972) ja Essenin oopperatalo (1988).