Yrittajat.fi julkaisee viikoittain AAA-luokkaan päässeiden yritysten tiedot.

Listauksessa ovat mukana viikon aikana AAA-luokkaan nousseet yritykset. Listalla on yhteensä 34 yritystä.

AAA-luokitus on merkki yrityksen erinomaisista taloudellisista tunnusluvuista, positiivisista taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Luokituksen myöntää Suomen Asiakastieto Oy ja se perustuu reaaliaikaiseen, 7-portaiseen (AAA-C) Rating Alfa -luokitusjärjestelmään. AAA-luokituksen saa vain kaksi prosenttia kaikista Asiakastiedon luokittelemista yrityksistä.

Rating Alfa -luokitus ennakoi yrityksen riskiä saada maksuhäiriömerkintä tai joutua konkurssiin. Parhaaseen AAA-luokkaan kuuluvilla yrityksillä maksuhäiriön todennäköisyys vuoden kuluessa on vain 0,2 prosenttia, kun se heikoimmassa C-luokassa on 54,9 prosenttia. Asiakastieto tutkii ja seuraa luokitusten sekä yksittäisten muuttujien ennustekykyä, jotta tuloksiin voi luottaa. Malleja päivitetään jatkuvasti parhaan ennustekyvyn takaamiseksi.

Luokitus erottelee hyvät asiakkaat ja kumppanit huonoista vertailukelpoisin perustein. Sen avulla yritys pystyy myös itse osoittamaan vahvan taloudellisen asemansa esimerkiksi tarjouskilpailuissa.

Kotipaikka Yritys Liikevaihto Liiketulos Kuusamo Koillismaan Osuuskauppa 108183000 1195000 Tuusula Akvaario Piekkala Oy 1546000 338000 Teuva Björnsteel Oy 1950000 48000 Kuhmo Kuljetusliike V. Tampio Oy 2717000 390000 Espoo Frends Technology Oy 30232000 1004000 Borgå Datapartner Oy 1701000 253000 Rauma KJ Tammelin Oy 757000 849000 Jyväskylä Mattokymppi Oy 6175550 568206 Jakobstad Sunds Trädgård Ab 4290000 24000 Helsinki Suhonen Invest Oy 434518 1451 Kuopio Kuopion Teho-Louhinta Oy 2726000 617000 Hämeenkyrö Kehäkukka Ahoset Oy 1070240 75987 Turku RaMat Invest Oy 179547 94178 Salo Ruukinkartano Oy, Teijo 38000 149000 Jyväskylä Ki Oy Sakselantie 5 248000 63000 Helsinki Validia Oy 118165000 13244000 Tampere KMM Holding Oy 95000 Kirkkonummi Maxel Pharma Oy 2142000 383000 Jyväskylä Maanrakennus Anssi Niemi Oy 572000 119000 Helsinki Cama-Invest Oy −17000 Salo Twig Com oy 6790000 1663000 Lahti Eliittikatot Oy 9747413 690812 Tampere Seravo Oy 3337000 1617000 Vantaa Projektinuotit Oy Rakennuttajatoimisto 952000 64000 Espoo Dochill OY 213000 90000 Helsinki Klevu Oy 8573000 2385000 Rovaniemi Lapin Laaturakenne Oy 3379000 547000 Espoo Olas Group Oy 22967718 1429835 Varkaus Suomen Turvalukko Oy 2874000 498000 Kouvola AgriAhola Oy 606000 203000 Seinäjoki Honkamaantila Oy 1379000 104000 Karstula Karstulan Seudun Ravitsemuspalvelut KARSERA Oy 1221000 167000 Orivesi Oksalan Tila Oy 386000 55000 Helsinki Corrector Oy 868000 37000

Vinkkaa meille juttuaihe!

Vinkkaa meille juttuaihe!