Sydney Sweeneyn ja Amanda Seyfriedin tähdittämä Kotiapulainen on kevyttä ja kieroa jännitysviihdettä kuten sen pohjalla oleva romaanikin. Trilleri irrottautuu alkuperäismateriaalista loppuratkaisussa.
KOTIAPULAINEN
Ensi-ilta: 2.1.2026
Alkuperäisnimi: The Housemaid
Ohjaus: Paul Feig
Käsikirjoitus: Rebecca Sonnenshine, pohjautuu Freida McFaddenin romaaniin
Pääosissa: Sydney Sweeney, Amanda Seyfried, Brandon Sklenar, Michele Morrone & Elizabeth Perkins
Pituus: 131 minuuttia
Ikäraja: K16
Freida McFaddenin menestysromaaniin pohjautuva Kotiapulainen (The Housemaid) on alkuperäismateriaalin tapaan helposti pureskeltavissa olevaa jännitysviihdettä, joka päivittää uuteen uskoon usein nähtyä aihetta perheestä ja siihen töihin pestautuvasta nuoresta naisesta.
Yllättävät juonenkäänteet maustavat toimivasti rytmitettyä ihmissuhdetrilleriä, jonka pääosia esittävät Sydney Sweeney ja Amanda Seyfried.
Alkuperäisromaanin tapaan ohjaaja Paul Feig ja käsikirjoittaja Rebecca Sonnenshine ottavat uuden näkökulman jännäriteemaan, missä asiat kääntyvät painostavaan suuntaan nuoren naisen myötä. Kotiapulainen ei kuitenkaan ole Käsi joka kehtoa keinuttaa, vaan ovelilla juonenkäänteillään se tarjoaa psykologiseen trilleriin modernimman, voimaannuttamiseen tähtäävän kulman.
Kotiapulaisensa lukeneille elokuva ei tarjoa suuria yllätyksiä. Mutkia on vähän vedetty suoremmiksi ja etenkin loppuratkaisua on muutettu elokuvallisesti näyttävämmäksi, visuaalisesti väkivaltaisemmaksi. Samalla sitä on kuitenkin tavallaan pehmennetty kirjan varsin häiriinnyttävästä versiosta.
Kuva: © Daniel McFadden/Lionsgate
Salaisuus seinien sisällä
Kotiapulaisessa Sydney Sweeney on Millie, uutta elämää puhtaalta pöydältä aloitteleva nuori nainen, joka hakee töitä kotiapulaisena hulppeassa kartanossa asustavalta, superrikkaalta Winchesterin perheeltä. Työ kun tarjoaisi autossaan asustavalle Millielle myös katon pään päälle.
Winchesterit näyttävät ulkoisin puolin elävän unelmaelämää. Perheeseen kuuluu kotiäiti Nina (Amanda Seyfried), kovapalkkainen isä Andrew (Brandon Sklenar) ja nuori tytär (Indiana Elle). Talon puutarhassa puolestaan työskentelee erikoisesti käyttäytyvä Enzo (Michele Morrone) ja takapiruna häärii Andrew’n kylmäkiskoinen äiti (Elizabeth Perkins).
Täydelliseltä tuntuva työ saa uusia sävyjä, kun Nina alkaa käyttäytyä arvaamattomasti Millietä kohtaan. Ilmapiiri muuttuu painostavaksi, mutta kodittomalla Milliellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kestää se – etenkin kun hänellä on itsellään CV:ssä näkymätön menneisyyden salaisuus, joka ei kestä päivänvaloa.
Kuva: © Daniel McFadden/Lionsgate
Kiemuraista psykologista valtapeliä
Feig on aiemmin ohjannut pääasiassa hulluttelevia komedioita (Morsiusneidot, vuoden 2016 Ghostbusters), mutta Kotiapulaisesta huumori on kaukana – vaikka camp-potentiaalia olisikin yllin kyllin. Eri yhteiskunnallisten luokkien yhteentörmäyksestä irtoaa kuitenkin muutamia herkullisia kohtauksia.
Perheen upean kartanon seinien sisälle suurelta osin sijoittuva jännäri käsittelee psykologista manipulointia ja pienen ihmisjoukon välisiä valtasuhteita ajoittain hyvinkin purevalla tavalla. Etenkin Seyfried loistaa räiskyvän sekopäisessä ja epävakaassa roolissaan Ninansa mielentilan hypellessä ääripäästä toiseen.
Parasta Kotiapulaisessa on juuri Ninan ja Millien välinen suhde, joka kasvaa ja muuttuu koko elokuvan ajan. Feig vihjaa yhteen suuntaan ja vetää kohta maton katsojan alta. Hän leikittelee tutuilla troopeilla, mutta kiepauttaa niitä uudenlaisille mutkille.
Kuva: © Daniel McFadden/Lionsgate
Yllättävistä käänteistään huolimatta Kotiapulaisen jännite ei ole tarpeeksi painostava. Elokuva pyrkii olemaan seksiä tihkuva psykologinen trilleri, mutta jää molempien osalta suhteellisen laimeaksi.
Osasyynä tähän on toisessa pääosassa tasapaksusti näyttelevä Sweeney, jonka tehtävänä on tuoda elokuvaan seksiä, mutta muuten hän jää täysin Seyfriedin varjoon. Hän ei saa rakennettua Milliestään kovinkaan kiinnostavaa tämän taustatarinasta huolimatta. Sama pätee Sklenarin hahmoon, jonka seksikkyyttä sivuhahmot hehkuttavat alleviivaavasti alkuhetkistä lähtien. Kuumaksi tarkoitettu seksi on käsikirjoituksessa vain välttämätön, suoritettava paha.
Loppuratkaisun osalta romaani ujuttautuu enemmän lukijan mielikuvituksen sisälle, kun taas elokuva ottaa käyttöönsä näyttävämmän väkivallan ja suoranaisen goren. Elokuvallisesti tämä on ymmärrettävä ratkaisu, vaikka psykologisen jännityksen osalta henkilökohtaisesti pidinkin enemmän kirjan häiriinnyttävämmästä versiosta.
Kaiken kaikkiaan Kotiapulaisesta muodostuu kertakäyttöiseltä tuntuva psykologinen trilleri, joka onnistuu viihdyttämään keskiverron jännärin verran. Tiedättehän, niitä elokuvia, joiden kommentoidaan kaverin kysyessä olevan “ihan ok”.
Kuva: © Daniel McFadden/Lionsgate
