Daniel Craigin tähdittämä Queer on nyt lisätty HBO Maxin elokuvavalikoimaan.
Keväällä 2025 Suomenkin elokuvateattereissa pyörähtänyt, Luca Guadagninon ohjaama, William S. Burroughsin pienoisromaaniin pohjautuva elokuva Queer on tänään lisätty HBO Maxiin. Elokuvan pääosaa esittää Daniel Craig, joka pääsee irrottelemaan täysin erilaisessa roolissa kuin James Bond -pestinsä aikaan.
Burroughsin osin omaelämäkerrallinen Queer sijoittuu 1950-luvun Mexico Cityyn, missä Craigin esittämä William Lee viettää yksinäistä ja huumehuuruista elämää muiden maanpaossa olevien amerikkalaisten kanssa. Hän kuluttaa aikaansa baareissa, kunnes eräänä päivänä kohtaa nuoren entisen sotilaan. Leestä tulee pakkomielteinen. Yhden yön juttujen aika on ohi, sillä nyt hän haluaa löytää jonkun merkityksellisen.
Craigin lisäksi mukana nähdään muun muassa Drew Starkey, Jason Schwarzman ja Lesley Manville.
Guadagninon (Call Me By Your Name, Challengers, Suspiria) ansiokkaassa filmografiassa Queer ei yllä aivan kärkipäähän, mutta sen tuoreusarvo Rotten Tomatoesissa on silti 77 %. Myös Muropaketin arviossa elokuva sai pääosin kehuja.