Epävakaat talvisäät pistävät miettimään, miten linnut pärjäävät. Maalaisjärjellä ajattelee helposti, että ilmaston lämpeneminen ja talvien lauhtuminen ovat linnuille hyväksi, mutta totuus voi olla toinen.
Elämä Suomen luonnossa on sopeutunut vuodenaikojen myötä vaihtuviin olosuhteisiin. Äärevätkään olot eivät useinkaan ole linnuille ongelma, kunhan vuodenajat seuraavat toisiaan oikeassa järjestyksessä.
Vaikeampia ovat säätilan arvaamattomat muutokset. Toisaalta on myös lajeja, jotka selkeästi hyötyvät leudommista talvista.
Paksu lumipeite on elinehto metsäkanalinnuille. Suurin osa sydäntalvesta vietetään kiepin lämpimässä suojassa pakkaslumen uumenissa. Ruokailemaan poistutaan vain siksi aikaa, että saadaan kupu nokittua täyteen ja loppuvuorokausi sulatellaan tikkuista apetta. Puuttuva tai jäinen lumipeite altistaa kanalinnut pakkasille ja saalistajille.
Toisaalta ohuempi lumipeite suosii esimerkiksi maassa ruokailevia tikkalajeja: palokärki ja erityisesti harmaapäätikka ruokailevat paljon maassa muurahaisia esiin kaivaen, ja ohuempien hankien myötä lajit menestyvät aiempaa paremmin. Pääsee helpommalla, kun evästä ei tarvitse kaivaa hangen alta.
Talven mittaan vuorottelevat vesisateet ja kovat pakkaset jäädyttävät ruokapaikat monilta linnuilta. Neulasten seasta selkärangatonta ravintoa etsivät hippiäiset, puunrunkojen rakoja koluavat puukiipijät ja pehmeään hankeen myyrän perässä sukeltavat pöllöt ovat ihmeissään, kun sateen kastelema maasto vetäytyy teräsjäähän pakkasjakson koittaessa. Näiden lajien kannalta parasta olisi, kun kerran syksyllä alkava pakkastalvi jatkuisi perinteiseen malliin kevääseen asti.
Ahdistettuna päästäinen kirkaisee kovalla äänellä. Murtosaari Jussi
Päästäiset elävät äänien maailmassa
Moni on varmasti kuullut ulkona liikkuessaan korkeataajuista visertelyä ja ihmetellyt, kun ääni vaikuttaa tulevan alhaalta maasta eikä puusta, kuten vaikka pikkulintujen visertely.
Äänen lähde onkin todennäköisesti päästäinen. Päästäiset ovat äänekkäitä eläimiä, joilla on laaja valikoima yksilöiden väliseen kommunikointiin tarkoitettuja ääniä. Tätä ihmisenkin kuulemaa visertelyä päästäiset käyttävät yleensä silloin, kun kaksi tai useampi yksilö kohtaa toisensa.
Meininki yltyy todella äänekkääksi silloin, kun paikalla on paritteluvalmis naaras ja useampi kilpakosija. Myös ahdistettuna päästäinen kirkaisee kovalla äänellä.
Päästäiset näyttävät käyttävän ihmisen kuuloalueen ulkopuolella olevia ultraääniä kaikuluotaukseen lepakoiden tapaan. Näiden lyhyiden klik-äänien avulla metsäpäästäiset pystyivät koetilanteen täydessä pimeydessä löytämään helposti avoimet, suojaa tarjoavat putket. Kuten lepakoiden myös päästäisten kaikuluotaukseen käyttämien äänien rytmi nopeutuu silloin, kun ympäristö on tiheää.
Päästäisillä on melko huono näköaisti, ja hyvä näkö ei olisikaan käyttökelpoinen niiden elinympäristössä. Kaikuluotaus sen sijaan on oivallinen tapa aistia viiksikarvojen mittaa pidemmälle pimeissä käytävissä liikuttaessa.
Ihmiselle ultraäänet antavat uuden mahdollisuuden tutustua päästäisten maailmaan, sillä lepakkodetektorit muuttavat päästäistenkin ultraäänet ihmisen kuulemaan muotoon.
Tulevaisuudessa päästäislajeja saatetaankin tunnistaa lepakoiden tai lintujen tapaan äänien perusteella.
Voit lähettää kysymyksiä ja havaintoja luonnosta osoitteeseen jari.m.haimi@jyu.fi. Luonnossa-palstan asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Saana Kataja-aho, Atte Komonen, Minna-Maarit Kytöviita ja Jyrki Torniainen sekä Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Heikki Helle, nisäkästutkija Marko Haapakoski ja luontokuvaaja Jussi Murtosaari.