Olen tehnyt vuoden aikana noin 400 kuvauskeikkaa ja laittanut julkaisujärjestelmään noin 8 400 valokuvaa.
Hyvässä valokuvassa on aina jokin inhimillinen elementti, joka tuo kuvaan tarttumapintaa.
Jos olisin taikuri, taikoisin kuviini sen ystävällisyyden, joka ympäröi monia haastattelutuokioita. Mutta kuten viisivuotias poikani sanoo: ”Taikuutta ei ole, se on vain juksausta.”
En poiminut tähän juttuun tällä kertaa parhaita vuoden aikana ottamiani kuvia. Sen sijaan poimin niitä kuvia, joita ottaessani olen ajatellut, että näitä juttuja ja tällaisia hahmoja tarvitsemme lisää.
Tammikuun sininen valo ja oranssit värit antoivat kuvaan paljon lämpöä. Kuvassa Kirsti Silvennoinen. Jussi Lopperi
Vuosi alkoi hyvissä merkeissä, kun bongasin Kirsti Silvennoisen, 76, tulevan alas Mielakan laskettelurinnettä iloisesti. 1970-luvulta asti lasketelleen Silvennoisen kanssa oli ilo jutella laskettelusta ja sen tuomasta ilosta elämään.
Toivottavasti Mielakan toiminta jatkuu heti välivuoden jälkeen. Lähirinne luo valtavasti iloa ja muistoja kouvolalaiselle hiihtoväelle.
Johanna Immonen suorittamassa lihaskuntotestiä. Jussi Lopperi
Tammikuussa liikunnanohjaaja Johanna Immonen lähti pyynnöstämme kokeilemaan laskuvarjojääkärien pääsykoetestiä. Juttu lähti leviämään konsernin lehdissä ympäri Suomea. Toisella keikalla loppuvuodesta Immonen kertoi saaneensa valtavasti myönteistä palautetta jutusta!
Tätäkään juttua ei olisi syntynyt, ellei Immonen olisi suostunut koekaniiniksi. Painoliivijuoksu oli testiosuuden pahin paikka. Tuntui hieman pahalta pyytää Immosta pukemaan sirpaleliivi ja juoksemaan muutama kierros, jotta saan siitäkin kuvat ja videot.
Bravuurin sirkustaitelijoiden esitys oli rakennettu led-vanteiden ympärille. Jussi Lopperi
Sirkuskoulu Bravuurin tytöt lähtivät Yhdysvaltoihin pitkälle kymmenen kuukauden kiertueelle, joka starttasi helmikuussa ja päättyy joulun jälkeen. Kuvatessa mietin sitä paloa ja rohkeutta, jota nuorilla täyty olla, jotta he lähtevät tuolle matkalle.
Saappaanheittoa Mielakan kyläjuhlissa. Jussi Lopperi
Sippolan laskiaistapahtuman leikkimielinen kilpailu, jossa eri kylien edustajien piti kiertää lenkki pitäen pallo välissään. Jussi Lopperi
Kylätapahtumien tunnelmaa on vaikea saada kuviin. Fiilis on erilainen kuin vaikkapa markkinoilla, kun ei ole tarkoitus myydä pölypusseja vaan olla yhdessä.
Sippolan laskiaistapahtuman juoni oli simppeli: makkaraa ja leikkimielinen kylien välinen kisa. Tapahtuma keräsi porukkaa koululle ja varmasti kaikilla oli hyvä mieli lähtiessään.
Vastaavasti kesällä Mielakan ja Vahteron kyläyhdistyksen järjestämä kyläjuhla sai kasattua ihmisiä yhteen rapsuttamaan eläimiä ja heittämään saapasta. Mikä tahansa tempaus, joka tuo ihmiset samaan paikkaan pois laitteiltaan, on pieni voitto yhteisöllisyydelle.
Verrattuna liigakiekkoon Hockey Momsin pelien tempo oli miellyttävä kuvata. Jussi Lopperi
Ina Kirssi ja Mari Danielsbacka olivat kuvauskerralla pelaavan kokoonpanon ulkopuolella. Jussi Lopperi
AaKoo Hockey Momsin joukkue pelasi Inkeroisten jäähallilla sarjapeliä. Kysyin edellisen pelin tapahtumista. Olivat hävinneet roimasti. Vastustaja osasi kuulemma luistella.
Kaikki urheilu ei onneksi ole niin hirveän vakavaa. Uuteen harrastukseen voi heittäytyä täysillä, vaikka lähtötaso olisi mikä.
Joni Hakasalo ja robotti. Jussi Lopperi
Kaikki tuttavuudet eivät ole ihmisiä.
Kesällä juoksin toimittaja Joni Hakasalon kanssa ruokarobotin perässä nelisen kilometriä.
Siinä ajassa robotti ehti saada riemastuttavia piirteitä. Se pysähtyy miettimään, on todella varovainen ja juttelee mukavia.
Harmittavan nopea se on. Jouduimme juoksemaan sen perässä tietämättä mihin suuntaan tai kuinka kauan.
Sympaattinen robotti vieläpä valitsi eri reitin takaisin.
Sorsanpesää olivat tekemässä Eelis Peräskylä, Roni Mannila, Vili Paakkinen, Jari Rautomäki (ohjeisti) ja Joona Riehunkangas Jussi Lopperi
Heli Venho ja Ville Viljaranta järjestivät ensimmäisen eräleirin Valkela-Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen kanssa. Leiri täyttyi nopeasti ja jonoon jäi vielä 13 nimeä. Keikalla mietin leirin positiivista vaikutusta ja hyvää tunnelmaa.
Kuulemma kukaan, jota pyydettiin mukaan vapaaehtoiseksi, ei kieltäytynyt. Seurat ja yhdistykset kipuilevat vapaaehtoistyön vähenemisen kanssa. Laskevan trendin korjaaminen tuntuu olevan mahdotonta.
Kajon nuoret tekemässä, mitä kuvaaja pyytää sen sijaan, mitä valmentaja käskee. Jussi Lopperi
Valkealan Kajossa on enemmän tyttö- kuin poikaurheilijoita. Kajolla on hyvä vaihe menossa. On multitalentteja, kovia juoksijoita ja heittäjiä. ”Heistä kuullaan vielä” on urheiluklisee pahimmasta päästä, mutta sitä on kiva pyöritellä toimitukseen palatessa.
Urheilutoimittaja Juha Vesalan kanssa intouduimme haaveilemaan keikoista Kalevan kisoihin.
Reijo Munne treenaamassa omalla kotisalilla. Jussi Lopperi
Reijo Munne on “teräspappa,” joka pyöräilee päivittäin monta tuntia. Lainaan suoraan hänestä kirjoitettua juttua, jossa Munteen huumori käy ilmi:
”Munteen mukaan Kunto olisi ollut valmis maksamaan osanotto- ja kilpailumatkat, jos hän olisi vielä kouvolalaisena pysynyt kasvattiseurassaan. Nuorukainen ilmoitti kuitenkin siirtyvänsä juoksemaan Kouvolan Urheilijoihin. Treeneihin hän ei kuitenkaan koskaan mennyt.
– Tyttöjen perässä juoksut alkoivat, Munne sanoo ja naurahtaa.”
Kotipihallaan Peetu, Pipsa ja Aatos Heiskanen. Jussi Lopperi
Heiskasten urheiluvälinevarasto. Jussi Lopperi
Aatos Heiskanen näyttää, miten keihäs lentää. Jussi Lopperi
Äiti Jasmin Heiskanen sekä lapset Peetu 7, Pipsa 5, ja Aatos, 4, urheilevat aamusta iltaan. Peetu juoksi jo puolimaratonin.
Asunnon kaikki nurkat ovat täynnä urheiluvälineitä. Vessassa fillareita, parvekkeella mailoja ja oven takana keihäs – tietenkin.
Perhe on kuin pieni monilajinen urheiluseura.
Erikoissyyttäjä Perttu Könönen muotokuvassa. Jussi Lopperi
Harvemmin kuulee, minkälainen tunne kuvattaville on jäänyt kuvauksesta. Tässä tapauksessa on ehkä hyväkin, etten tiedä.
Kuvasin erikoissyyttäjä Perttu Könösen Helsingissä. Työuraa myös Kouvolassa tehneeltä Könöseltä ilmestyi kirja Syyttäjä.
Minulle keikka oli oma Tuo lapsi töihin -päivä. Ekaluokkalaiseni lähti mieluummin mukaan keikalle kuin jäi yksin kotiin pariksi tunniksi. Pojillani on ollut kuvitelma, että iskä kuvaa vain urheilua. Tämä oli hyvä tapa näyttää, että työni on muutakin.
Poikani Heikin tehtävä oli pitää valojalustaa paikallaan, mutta hän kyllästyi ja livahti metsään heti kun pystyi. Yritin ottaa vakavaa muotokuvaa, kun Heikki kompastui metsikössä ja pyöri jyrän lailla loivaa rinnettä päätyen tielle muutaman metrin päähän meistä Könösen selän taakse.
Kaksi ristiriitaista ajatusta vallitsi. Kuinka tyhmää oli tuoda lapsi töihin – ja tämä on ihan parasta!