Tiistai-iltana 3. tammikuuta vuonna 1961 Idaho Fallsin pikkukaupungin laidalla Itä-Idahon aavikolla tapahtui Yhdysvaltain historian ensimmäinen kuolonuhreja vaatinut ydinonnettomuus.
Kyseessä oli Yhdysvaltain maavoimien tutkimusreaktori SL-1:n (Stationary Low-Power Reactor Number One) räjähdys.
Onnettomuus tapahtui ydinenergian tutkimuskeskuksessa, joka tunnetaan nykyisin Idaho National Laboratory -nimellä. Onnettomuuden aikaan tutkimuskeskus toimi Yhdysvaltain maavoimien ja Yhdysvaltain atomienergiakomission yhteisen ANPP-ohjelman (Army Nuclear Power Program) tukikohtana ja se tunnettiin National Reactor Testing Station -nimellä.
Vuonna 1954 alkaneen hankkeen tarkoituksena oli rakentaa pieniä ja kuljetuskelpoisia ydinreaktoreita, joita voitaisiin käyttää syrjäisissä sotilastukikohdissa sähkön- ja lämmöntuotantoon.
Hanke jatkui vuoteen 1976 asti, ja tuloksena oli kahdeksan tällaista reaktoria. Yksi näistä reaktoreista oli SL-1, kolmen megawatin tehoinen pienikokoinen kiehutusvesireaktori, joka oli otettu säännölliseen testikäyttöön joulukuussa 1958 Idaho Fallsin tutkimuskeskuksessa.
Reaktori oli prototyyppiversio reaktorista, joka soveltuisi käytettäväksi arktisissa tutkatukikohdissa. Se käytti polttoaineenaan 93-prosenttista korkearikasteista uraanipolttoainetta, ja jäähdytys tapahtui tavanomaisella vedellä.
Tammikuun 3. päivänä tutkimusreaktori oli ollut jouluaatosta lähtien pois käytöstä.
Paikalle saapui kolme sotilasta, joiden tehtävänä oli käynnistää 11 päivää sammutettuna ollut reaktori.
He olivat Yhdysvaltain laivaston sähköteknikko Richard Legg, 26 sekä maavoimien sotilaat John Byrnes, 22 ja Richard McKinley, 27.
Saadakseen ydinreaktorin käynnistettyä, miesten piti nostaa käsin reaktorin säätösauvoja hieman ylöspäin.
Kävi kuitenkin niin, että yhtä säätösauvoista nostettiin liikaa ja liian kauas reaktorisydämestä.
Tämä virheliike aiheutti sen, että reaktori ylitti toimintatehonsa ylärajan hyvin nopeasti. Tuloksena oli silmänräpäyksessä edennyt suurienerginen fissioketjureaktio ja höyryräjähdys, hurjasta määrästä lämpöä puhumattakaan. Reaktori räjähti valtavalla voimalla.
Onnettomuustutkinnassa kävi ilmi, että juuri kyseinen, liian kauas reaktorisydämestä vedetty säätösauva oli jumiutuvaa sorttia. Tällä kertaa Legg oli kiskonut tiukassa olevaa sauvaa liian kovin ottein kohtalokkain seurauksin.
Puhdistustöitä reaktorirakennuksella 6. tammikuuta 1961.
Wikimedia Commons
Reaktorin päällä sauvaa kiskonut Legg ja reaktorin vieressä seissyt Byrnes kuolivat heti. Legg lensi rakennuksen kattoon reaktorin räjähtäessä ja tuli kattoon lentäneiden reaktorin osasten lävistämäksi.
McKinley oli vielä hengissä avun saapuessa mutta kuoli hetkeä myöhemmin ambulanssissa.
Pelastusviranomaisten piti nopeasti päättää mitä tehdä ambulanssiin kuolleen McKinleyn radioaktiivisen ruumiin kanssa ilman asianmukaisia säteilysuojavarusteita.
Lopulta he päätyivät siihen, että yksi rohkea ambulanssikuljettaja ajoi ambulanssin keskelle aavikkoa, hyppäsi säteilevän ruumiin saastuttamasta ambulanssista vauhdissa ulos ja juoksi karkuun.
Ambulanssi ja ruumis jäivät tunneiksi aavikolle, kunnes paikalle saapui säteilysuojavarustein varustettu puhdistusryhmä.
Viranomainen mittaamassa säteilyarvoja tutkimuskeskukselle vievällä tiellä onnettomuutta seuranneena aamuna.
Wikimedia Commons, Idaho National Engineering and Environmental Laboratory
Leggin reaktorirakennuksen kattoon kiinni jäänyttä ruumista jouduttiin irrottamaan vähitellen minuutin vuoroissa, jotta pelastusviranomaiset eivät saisi liikaa säteilyä.
Jokaisen miehen hautajaiset kestivät alle kymmenen minuuttia Yhdysvaltain atomienergiakomission tiukan valvonnan alla, jotta hautajaisväki ei altistuisi ruumiiden säteilylle.
Kaikkien kolmen miehen lyijyllä päällystetyt arkut laskettiin syviin maahan kaivettuihin metallisiin suojarakennelmiin, joiden päälle kaadettiin noin metrin matkalta betonia.
Leggin ruumis todettiin kaikista radioaktiivisimmaksi. Viranomaiset toivat hautapaikalle varoituksen siitä, että paikalle on haudattu ydinonnettomuuden uhri, ja että voimakkaasti säteilevää ruumista ei saisi missään olosuhteissa siirtää toisaalle ilman Yhdysvaltain atomienergiakomission lupaa.
Pirstaloitunut reaktori ja kaikki onnettomuudessa syntynyt radioaktiivinen materiaali haudattiin 2,5-4,5 metrin syvyyteen maahan.
Räjähtäneen reaktorin hautapaikka kuvattuna vuonna 2003.
Wikimedia Commons
Yhteensä 790 ihmistä altistui säteilylle onnettomuudessa ja sitä seuranneissa puolitoista vuotta kestäneissä puhdistustöissä.
Virallisten onnettomuusraporttien mukaan kaikki altistuneet olivat henkilökuntaa. Lähialueiden siviiliasukkaiden ei tiedetä altistuneen säteilylle, vaikka läheisen kylän alueella mitattiinkin lievästi kohonneita radioaktiivisten isotooppien arvoja maidosta pian onnettomuuden jälkeen.
Yhdysvaltain maavoimat ja Yhdysvaltain atomienergiakomissio luopuivat onnettomuuden jälkeen SL-1-reaktorityypistä.
Onnettomuus johti myös siihen, että ydinreaktoreita ei ole sittemmin rakennettu niin, että yhden säätösauvan ulosveto voisi aiheuttaa samanlaista reaktiota kuin onnettomuudessa nähtiin.
Tilaa Tekniikan Maailman uutiskirjeet
Tilaa TM-uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla autoalan, teknologian ja tieteen uutisista!