Semi Silander saa puhelimen käteensä. Tämä ei ole hyvä juttu.

Kädet vapisevat. Sydän puskee rinnasta läpi.

Langan toisessa päässä on tyttöystävän kaveri.

Julia on pettänyt sinua puolentoista vuoden ajan, soittaja kertoo.

Samalla sekunnilla Julia Romppainen muuttuu ex-tyttöystäväksi.

Mitä ihmettä täällä tapahtuu, Silander miettii.

– En oikein osannut reagoida mitenkään. Päässä pyöri ihan helvetisti ajatuksia. Jokainen voi vain kuvitella, miltä se tuntuisi omalla kohdalla.

Silander kertaa rauhallisesti noin puolen vuoden takaisia tapahtumia.

Kesken kuvausten tullut puhelu on yksi deittireality Temptation Island Suomen 14-kautisen historian dramaattisimmista käänteistä.

Umpioululainen pariskunta kohtasi toisensa reilut seitsemän vuotta takaperin.

Tinder-viestit johtivat tapaamiseen jo samana iltana. Silander asui tuolloin Oulun keskustassa Rotuaarilla.

– Elelin yksiössä, ja Julia tuli luokseni. Totta kai siivosin, vaikka ei pienessä asunnossa paljoa siivottavaa ollut.

Suhde eteni nopeasti. Pian tuore pariskunta sai seurakseen Bali-koiran.

– Olen aina halunnut koiran, se ei ollut parisuhdehankinta. Jotkut ovat senkin tuominneet. Koira on kuitenkin hieman lasta helppohoitoisempi.

Rakkaus syveni entisestään.

Rotuaarin jouluvalot tulivat Semi Silanderille takavuosina tutuiksi.

Rotuaarin jouluvalot tulivat Semi Silanderille takavuosina tutuiksi.

Kuva: Maiju Pohjanheimo

Ensimmäinen testi osui kohdalle kesäkuussa 2022, kun kaksikko lähti Temptation Islandin 11. tuotantokauden kuvauksiin. Formaattiin, jossa varatut pariskunnat viedään sinkkunaisten ja -miesten keskelle testaamaan parisuhdettaan.

Draamasta ja vaiherikkaasta matkasta huolimatta oululaiset lähtivät viimeiseltä iltanuotiolta yhdessä kotiin.

Visiitti toi suhteeseen hetkellisen avun, mutta uudet haasteet odottivat kulman takana.

Seuraavan ihmiskokeen aika koitti kolme vuotta myöhemmin.

Kaikki sai alkunsa, kun Silander vietti kosteaa iltaa yhdessä edelliskaudelta tuttujen varattujen, Arttu Arpolahden, Johan Porkkalan ja Mika Poikolan kesken.

– Siellä tuli ajatus, että voisimme hakea uudelleen. Laitoin tuottajalle viestiä ja syötin Jullelle ajatusta lapaan. Lopulta teimme hakemuksen.

Silander, 28, ja Romppainen, 25, panivat parisuhteensa peliin toistamiseen.

Yksi asia johti toiseen, ja kohta osapuolet pettivät tahoillaan toisiaan.

Romppainen antautui petipuuhiin ensin, Silander kosti heti perään.

– Kävimme pienen keskustelun ennen kuvauksia, että jos toinen tekee jotain, toinen tekee saman. Tavallaan, että olisimme olleet avoimessa suhteessa kolme viikkoa, Silander kertoo.

Kuvausten puolivälin paikkeilla Silander sai elämää mullistaneen puhelun.

Toivonrippeet yhteiselon jatkamisesta romuttuivat.

Pari lähti viimeiseltä iltanuotiolta eri teille.

Julia Romppaisen ja Semi Silanderin seitsemän vuoden yhteinen taival päättyi Temptation Islandin viimeisellä iltanuotiolla.

Julia Romppaisen ja Semi Silanderin seitsemän vuoden yhteinen taival päättyi Temptation Islandin viimeisellä iltanuotiolla.

Kuva: Teemu Laitinen

Katsojien silmiin suhde vaikutti tuhoon tuomitulta jo ennen pettämispuuhia.

Kaksikon epäiltiin tulleen viettelysten saarelle eroamaan. Romppainen myönsi asian erään iltanuotion yhteydessä.

– Itse en mennyt eroamaan. Tiesin kyllä, että erilleen lähteminen on mahdollisuus, mutta menin korjaamaan juttuamme. Seitsemää vuotta ei olisi huvittanut heittää roskiin, Silander sanoo.

Miten suhteen kipukohtia voisi ylipäätään korjata Temptation Islandin raadollisessa maailmassa?

Silander korostaa kuplautumista. Tunteet vyöryvät päälle kymmenkertaisella voimalla.

– Ikävät tunteet kokee tietyllä tavalla. Omaa kumppania arvostaa sinkkuja enemmän. Tietää, että asiat ovat paremmin kotona kuin missään muualla. Kuvauksissa oppii itsestä ja suhteen toisesta osapuolesta tosi paljon.

Silander kertoo, ettei hän mennyt kuvauksiin eroamaan.

Silander kertoo, ettei hän mennyt kuvauksiin eroamaan.

Kuva: Maiju Pohjanheimo

Kuvauksiin lähtiessään sekä Silander että Romppainen kokivat suhteen kipinän sammuneen.

Silander haikaili räväkän ja suorasanaisen kumppaninsa perään, johon hän aikoinaan ihastui.

Mies puhui Romppaisesta paikoitellen karuun sävyyn. Hän muun muassa tylytti naista säälittäväksi.

– Puhuin aika rujosti, mutta se on tyylini. Sanon suoraan ja mietin sanomisiani jälkikäteen. Seison sanomisteni takana, ne ovat tulleet suustani.

Silander painottaa puhuneensa Romppaisesta paljon hyvääkin.

– Minusta tehtiin tämän kauden pahis. Sosiaalisen median julkaisutkin koskivat sekoilujani ja sanontojani. Olen kuitenkin laittanut nimeni paperiin, että sanomisiani saa käyttää. En voi suuttua siitä kenellekään. Ne jutut on sanottu ja tehty.

Silanderin mukaan hänestä maalattiin tuoreimman tuotantokauden pahis.

Silanderin mukaan hänestä maalattiin tuoreimman tuotantokauden pahis.

Kuva: Maiju Pohjanheimo

Roolit kääntyivät päälaelleen puolentoista vuoden salaisuuden paljastaneen puhelun jälkeen.

Silanderista tuli rumasti petetty puoliso.

– Arjessa oli ilmassa selviä merkkejä. Pieniä juttuja: puhelin oli esimerkiksi aina näyttö alaspäin ja jos luuri jäi johonkin, hän kävi hakemassa sen, etten vain katso. En olisi ikinä katsonut mitään viestejä enkä ole mustasukkainenkaan.

Romppainen kertoi kameroille, ettei hän ollut saanut suhteessa seksiä lukuun ottamatta läheisyyttä ollenkaan.

Umpikujaan ajauduttiin hiljalleen.

– Pidimme parisuhdetta itsestäänselvyytenä. Emme tehneet oikeastaan mitään yhdessä. Minulla oli vain muija himassa. Sitä se oli. Lopputulos oli tuollainen, Silander analysoi.

Kauden teemaksi nousi lausahdus, jossa sekä Silander että Romppainen latasivat suhteen olleen seitsemän vuotta pelkkää tylsyyttä tai paskaa.

Toteamus lähti elämään omaa elämäänsä erään sinkkumiehen suusta.

– Ei se ollut pelkkää paskaa. Suhteessa oli enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Harmittaa, että seitsemän vuotta meni perseelleen, mutta minkäs teet, Silander toteaa.

Silander katsoi oman rakkaustarinansa lopullisen murenemisen yhtä jaksoa lukuun ottamatta.

Jaksossa hän oli juuri saanut tietää Romppaisen kaksoiselämästä.

– Vedin pään täyteen ja annoin mennä. Istahdin pelkääjän paikalle ja nautin kyydistä. Siltä se touhu näyttikin. En ole katsonut kuin joitain pätkiä.

Jaksot ilmestyivät tipotellen muutama kuukausi kuvausten jälkeen.

Silander käytti tuotannon tarjoamia terapiapalveluja hyödykseen kesän aikana.

– Ensin yritin käsitellä asioita itsekseni, mutta se oli vähän liian vaikeaa. Kävin eroprosessin läpi ammattilaisen avulla, jotta olisin sujut itseni ja tapahtuneen kanssa ennen jaksojen julkaisemista.

Kovin paikka oli puheluhetken uudelleen eläminen.

– Katsoin jaksoa yksin kotona, ja samat tunteet puskivat päälle. Iski pieni paniikki.

Silander käsitteli kuvausten tapahtumia ja parisuhteensa loppumista ammattilaisen kanssa.

Silander käsitteli kuvausten tapahtumia ja parisuhteensa loppumista ammattilaisen kanssa.

Kuva: Maiju Pohjanheimo

Silander kertoo nauttineensa sinkkuelämästä täysin siemauksin. Hinkua uuteen suhteeseen ei ole.

Jodel-pikaviestisovelluksessa on kyselty, käykö Silander joka viikonloppu eräässä oululaisessa yökerhossa.

– Kaikki, mitä teen, löytyy jossain vaiheessa Jodelista. Jos teen jotain tyhmää, se on siellä viiden minuutin päästä. Se on osittain raskasta, mutta toisaalta ihan hauskaakin, jos joitain kiinnostaa värkkäämiseni niinkin paljon.

Temptation Islandille lähtö ei kaduta.

Jopa kolmas kertakin olisi mahdollinen.

– Jos löydän kivan mimmin, joka uskaltaa lähteä, niin miksipä ei. Sinkkuna ainakin voisin lähteä.

Koti on ollut tavallista tyhjempi kesästä asti.

Vierellä on enää uskollinen Bali-koira.

Romppainen muutti Tampereelle pikavauhtia kuvausten päätyttyä.

– Emme käyneet asioita läpi. Periaatteessa minua ei kiinnosta se keskustelu. Näin kävi, ja molemmat ovat tehneet omat päätöksensä, Silander sanoo.

Jäljellä ei ole vihaa tai katkeruutta.

– Olemme puheväleissä. En ole pitkävihainen ihminen. Tavallaan olen antanut anteeksi. Välitän vielä Juliasta, mutta en samalla tavalla kuin ennen. Seitsemän vuotta ei häviä mielestä noin vain.