Muut lehdet|Palstalle kootaan kiinnostavia näkemyksiä muusta mediasta.
2.1. 12:30
Savon Sanomien mukaan presidentti Alexander Stubbin uudenvuodenpuhe oli arvopohjaiseen realismiin perustuva tiivis maailmanpolitiikan tilannekatsaus.
”Puhe antoi jälleen yhden selityksen sille, miksi Stubb on kyennyt sukeltamaan kansainvälisen politiikan keskiöön. Hän osaa sanoittaa maailman murrostilaa tavalla, joka ottaa huomioon eri näkökulmia, mutta ei silottele ongelmia.”
”Keskiviikkona havaitun kaapelirikon presidentti sivuutti tyynesti toteamalla, että viranomaisemme pelaavat loistavasti yhteen, kuten olemme viime päivinäkin huomanneet.”
”Vuosi sitten presidentti sanoi, että Suomeen ei kohdistu välitöntä sodan uhkaa. Nyt hän totesi, ettei meillä ole mitään hätää. Tilanne ei siten ole vuodessa muuttunut.”
”Stubb myös sanoi, että Suomi ei moralisoi, eikä tee identiteettipolitiikkaa, vaan perustaa diplomatiansa arvoihin, intresseihin ja tekoihin. Muotoilu paljastaa, millaiseksi taiteiluksi ja tasapainoiluksi Stubbin työ on muotoutunut, kun presidentin on pitänyt huolehtia jäänmurtajakauppojen etenemisestä, puntaroida puolustusyhteistyötä ja rakentaa rauhaa Ukrainassa. Lisähaasteeksi on muodostunut murroksessa oleva Suomen ja Euroopan suhde Yhdysvaltoihin.”
Etelä-Suomen Sanomat arvioi, että Stubb analysoi yllättävänkin avoimesti Suomen ja Yhdysvaltojen suhteen nykytilaa.
”Presidentin mukaan yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on arvokasta siitäkin huolimatta, ettei kaikissa asioissa olla samaa mieltä. Suomen arvopohja on erilainen kuin Yhdysvalloissa nykyään. Lähimmät ystävät löytyvätkin Pohjoismaista ja Euroopasta.”
”Sisäpolitiikkaa puheessa sivuttiin lyhyemmin, mutta painoa on silläkin, että presidentti kertoi olevansa huolissaan julkisen talouden tilasta.”
Iltalehti kiinnittää huomiota siihen, että Stubb arvioi Suomen ja Euroopan suhteen Yhdysvaltoihin olevan murroksessa.
”On totuttava uuteen. Yhdysvallat ei enää ole Euroopan puolustuksen lukko, koska amerikkalaiset eivät sitä tahdo olla. Toisesta maailmansodasta on vierähtänyt kolme sukupolvea. Euroopan vapaus ei sykähdytä Normandian maihinnousun sankareiden lapsenlapsien lapsia.”