Vesipuhvelien tarkkaileminen on kuin katsoisi hidastettua filmiä. Ei tapahdu paljon mitään, mutta silti eläimiä katsoessa iltapäivä vierähtää kuin huomaamatta. Siinä rauhoittuu itsekin.
Tuntuu kuin nuo verkkaiset jätit antaisivat pelkällä katseellaan äänettömän kehotuksen: älä hötkyile.
Neljän märehtijän lauma tuotiin Pieksänjärven rantaan luonnonhoitotöihin kesän alussa, ja siitä asti Pieksämäen ”puhvelisafari” on ollut median ja yleisön kiinnostuksen kohteena. Vesipuhveleita kun ei juuri ole Suomessa nähty, eikä varsinkaan tällaisessa luonnontilaisessa ympäristössä.
Puhveliaitaus löytyy lyhyen hiekkatien päästä Anolanrannasta, Pieksänjärven länsirannalta. Ihan vieressä on vilkkaasti liikennöity kantatie, mutta tästä voisi hurauttaa ohi näkemättä vilaustakaan eksoottisista eläimistä. Ne laiduntavat rantapusikoissa vesirajan tuntumassa.
Puhvelikuiskaajan käsissä
Neljä isoa päätä kääntyy, kun vanha Citroën peruuttaa aitauksen viereen. Auto on äänestä päätellen parhaat päivänsä nähnyt.
”Pakoputkessa on reikä. Tytöt tunnistavat jo äänestä, kun olen tulossa”, autosta nouseva Oskari Venäläinen sanoo.
Lauman neljä jäsentä ovat kaikki naaraita, ja tässä yhteydessä tytöttely sallittakoon. Venäläinen, 20, on yksi vapaaehtoisista, jotka toimivat kesän ajan puhvelioppaina ja huolehtivat Anolanrannan eläimistä.
Venäläinen kolisuttaa ämpäriä. Tarjolla on seleenirakeita, puhvelien herkkupaloja.
Venäläinen on iso mies, mutta kun hänen ympärilleen pakkautuu neljän puhvelin lihavalli, mies pienenee silmissä. Porukan nuorin, kymmenkuinen vasikka Yllätys puskee päänsä Venäläisen kainaloon. Herkkuja vailla, ja rapsutusta.
Puhveleilla on käynyt tuuri, sillä ne ovat osaavissa käsissä. Venäläinen tulee raviperheestä ja opettelee harrastusmielessä hevoshierojaksi.
”Vesipuhveli on hevosta paksunahkaisempi, syviin lihaksiin ei pääse käsiksi miesvoimin. Mutta kyllä nämäkin nauttivat hieromisesta.”
Siltä tosiaan näyttää. Lauman vanhin Reetta ojentaa päänsä suoraksi ja painaa silmänsä kiinni, kun Venäläinen hieroo sen puremalihaksia.
Vesipuhveleita ei tarvitse erikseen ruokkia eikä juuri ohjailla laitumella – eivätkä ne ihmisen käskyjä yleensä tottelekaan – mutta ihmiskontakti on niiden pidossa tärkeä.
”Kontakti pitää olla päivittäin, muuten puhveli vieraantuu ihmisestä”, sanoo Tuula Gargano.
Vieraantuminen tekee puhvelista vaikeammin hallittavan, jos se esimerkiksi pääsee laidunalueen ulkopuolelle.
Gargano katsoo puhveleita paitsi lähiasukkaan myös asiantuntijan silmin. Hän työskentelee naudanjalostukseen erikoistuneessa VikingGeneticsissä eläinkuljetuskoordinaattorina. Vapaa-ajallaan Gargano toimii puhvelioppaana, sillä hän asuu Anolanrannan naapurissa.
”Ihanaa, että saatiin puhvelit tänne. Ne tekevät niin hyvää työtä. Meillä näitä rehevöityneitä rantoja riittää.”
Puhvelit ovat tehokkaita syömäkoneita
Suomi on tuhansien rehevöityvien järvien maa, eikä Pieksänjärvi ole poikkeus. Vesipuhvelille tällaiset liki umpeen kasvaneet rantaruovikot ovat kuitenkin paratiisi. On runsaasti vettä, ravintoa ja tilaa liikkua.
Puhvelit ovat siis täällä kesätöissä. Ne laiduntavat eli käytännössä syövät ja tallovat vesi- ja rantakasveja. Tarkoituksena on torjua järven rehevöitymistä.
Puhvelien työn jälki konkretisoituu, kun vertailee laidunalueella olevan sillan kahta puolta. Toinen, vielä koskematon kosteikkoalue on täynnä kaislaa, järviruokoa ja pajukkoa.
Toisella puolella näkyy kolmen viikon laiduntamisen tulos. Ranta on paljaaksi kaluttua savimaata. Laidunalue on jaettu lohkoihin. Kun yksi alue on syöty, siirrytään seuraavalle.
Puhvelit ovat melkoisia syömäkoneita: yksi eläin syö noin 20 kiloa kuivaa kaislaa päivässä. Puhvelilla ei ole ylähampaita, mutta sillä on notkea kieli. Se pyöräyttää kielensä vesikasvin ympärille ja riuhtaisee sen irti juurineen.
”Niiden ruoka on vähäravinteista, joten ne syövät ja märehtivät koko ajan. Välillä ne käyvät makuullaan tai uimassa”, kertoo puhvelikokeilun puuhamies Arto Tenhunen.
Hän on laidunalueen maat omistavan Pieksänjärvi-Vangasjärvi -osakaskunnan tiedotusvastaava ja eläkkeellä oleva viestintäyrittäjä.
Idea tuli Heinolasta, jossa pilotoitiin vesipuhveleiden käyttöä luonnonhoitotyössä viime kesänä.
Tulokset olivat erinomaisia. Laidunnus lisää luonnon monimuotoisuutta ja edistää veden virtausta järvessä. Puhvelien lantakasoissa sikiää sieniä ja hyönteisiä.
Heinolassa tehdyn opinnäytetyön mukaan vesipuhvelit ovat kustannustehokkaampi tapa hoitaa rehevöityneitä rantoja kuin konetyönä tehdyt raivaukset, etenkin, kun laidunnusta jatketaan useamman kesän ajan.
Kuluja tulee muun muassa puhvelien vuokrasta ja aidan rakentamisesta. Pieksämäellä työt tehdään talkoilla.
”Yhden vuoden hankkeessa ei olisi järkeä. Ajatus on, että tätä jatketaan vähintään kolme vuotta”, Tenhunen kertoo.
Puhvelit pärjäävät pakkasessakin
Pieksämäellä koneellinen ruovikoiden raivaus on erityisen hankalaa, koska rannat ovat kivikkoisia.
”Meillä menee niittämiseen 10 000–20 000 euroa vuodessa, eikä joka paikkaan edes pääse koneilla. Meidän käsityksemme on, että vesipuhvelit ovat erinomainen keino estää järveä rehevöitymästä.”
Vesipuhvelit ovat Suomessa vielä uusi tuttavuus, mutta esimerkiksi Saksassa niitä on käytetty järviruokokasvustojen vähentämiseen vesistöissä hyvin tuloksin, kertoo maisema- ja ympäristöasiantuntija Saara Ryhänen ProAgria Etelä-Savosta.
Ryhänen uskoo, että puhvelien käyttö ympäristönhoidossa yleistyy Suomessakin. Vaikka puhvelin juuret ovat Aasiassa ja Afrikassa, se pärjää hyvin myös pohjoisissa olosuhteissa.
”Vesipuhvelilla on vähemmän hikirauhasia ihossa kuin tavallisella naudalla, joten voisi ajatella, että Suomen viileät kesät hyödyttävät sitä.”
Vesipuhveli kestää hyvin pakkastakin. Suomessa eläimet viettävät talven pihatossa, jossa ei tarvita erillistä lämmitystä.
Persoonallisia eläimiä
Millaisia eläimiä vesipuhvelit sitten ovat? Ainakin ne näyttävät olevan kesyjä ja ihmisrakkaita.
Lauman toiseksi vanhin, kaksivuotias Varpu tulee aidalle ja lipaisee kädestäni kourallisen seleeniä. Kieli on liukas ja sileä, ei ollenkaan karhea niin kuin lehmällä. Kun herkkupalat on syöty, Varpu jää luokseni rapsuteltavaksi ja tuhisee tyytyväisen oloisena.
Heinolan ja Pieksämäen puhvelit ovat lainassa samasta paikasta, Kangasniemellä toimivasta Puulan puhvelista. Se on Suomen ainoa vesipuhveleita kasvattava maatila. Puhveleita on tällä hetkellä 29.
Yrittäjä Anniina Laurema kertoo, että vesipuhvelit ovat hyvin yksilöllisiä tapauksia.
Reetta: Kuusivuotias, lauman johtaja. Ihmisrakas, mutta itsensä tiedostava. Muita kookkaampi, ja sarvissa erottuvat vuosirenkaat. Painoa noin 400 kiloa.
Varpu: Kaksivuotias. Helppo käsitellä, seuraa tiiviisti laumaansa.
Yötyö: Puolitoistavuotias, syntyi pihattoon paukkupakkasilla keskellä yötä. Kesy mutta voimakastahtoinen eläin, joka ei pidä kosketuksesta yhtä paljon kuin lauman muut puhvelit. Tunnistaa muita pienemmistä korvista.
Yllätys: Lauman kuopus, ja Laureman mukaan ”tilan kiltein puhveli”.
Reetta on lehmä, kolme muuta ovat poikimattomia naaraita eli hiehoja. Ne eivät ole sukua toisilleen.
Puhvelit karkumatkalla
Puhveleilla on vahva laumahierarkia. Reetta pitää katraansa koossa tarvittaessa käskyttämällä.
”Puhveleilla on ihan omanlaisensa ääni. Se on kuin sian, aasin ja hirven risteytys. Semmoista urahtelua”, Gargano kuvailee.
Lauma myös seuraa uskollisesti johtajaansa – oli suunta mikä tahansa.
Arto Tenhunen sai alkukesästä soiton hätäkeskuksesta. Puhvelilauma oli nähty Suonenjoentiellä matkalla pohjoiseen.
Silloin tuli kiire.
Puhvelit löydettiin onneksi nopeasti, sillä laumanjohtajalla on pannassaan gps-paikannin. Lauma ohjattiin vankkureihin ja kuljetettiin takaisin laitumelle. Vahinkoja ei sattunut.
Pian ne karkasivat uudelleen. Niiden hoitajat olivat ymmällään, kunnes veneilemässä ollut perhe otti yhteyttä. Perhe oli nähnyt veneestään, kun lauma sukelsi aidan ali karkuteille laidunalueen vesirajassa. Tapaus tallentui videolle.
”Ne menivät veteen kuin sukellusveneet. Ja kun yksi menee, muut menevät perässä”, Tenhunen sanoo.
Aitaa vahvistettiin, ja lauman johtaja meni vaihtoon. Lauma oli ollut tuolloin Pieksämäellä alle viikon, ja sitä johti nuori ja kokematon Venla.
Reetan johdolla lauma on käyttäytynyt rauhallisemmin. Ja kolmen viikon jälkeen myös laidunalueen rajat ovat tulleet eläimille tutuiksi.
Puhveliturismista bisnes
”Miten söpöjä!”
”Saako niitä syöttää?”
”Näyttää takaapäin ihan possulta.”
Yleisöä tulee iltapäivän aikana tasaiseen tahtiin. Lapsiperheitä, pariskuntia, isovanhempia lapsenlapsineen.
Oskari Venäläinen ja Tuula Gargano kertovat kävijöille kärsivällisesti puhveleista ja järven kunnostuksesta. Opastetusta kierroksesta peritään pieni maksu, jolla katetaan hankkeen kuluja.
”Aika eri kokemus kuin Korkeasaaressa. Täällä eläimillä on paremmat olot, mutta samaa eksoottisuutta niissä on”, pohtii vantaalainen Teemu Kaipiainen, joka on perheensä kanssa Pieksämäellä sukuloimassa ja tullut katsomaan puhveleita.
Arto Tenhunen ei osaa kertoa tarkkoja kävijämääriä, sillä moni käy katsomassa puhveleita ilman maksettua opastusta. Mutta paljon heitä on.
”Porukkaa on käynyt tänä kesänä varmasti enemmän kuin missään muualla Pieksämäellä”, Tenhunen myhäilee.
Puhvelituristit jättävät euroja myös viereiseen Anolanranta Resortiin, jossa on golfkenttä, ravintola, viinitila ja majoitus- ja kokouspalvelut. Tulevina kesinä puhveliturismia aiotaan kasvattaa. On ideoitu kahvilalauttaa ja jopa pienimuotoista festivaalia, ”Puhvelirockia”.
”Katsotaan nyt. Yritetään miettiä, mitä voitaisiin tehdä yhteistyöllä”, Tenhunen tuumii.
Siestan aika
Loppuiltapäivästä puhvelit löytyvät rantapenkalta makoilemasta. Ne ovat syöneet oikeastaan koko iltapäivän ajan, ja nyt on lepohetki.
Vaikka moni kävijä sitä odottaa, tänään emme taida nähdä puhveleita uimassa ja mudassa möyrimässä.
Laidunalueella on hiljaista, sillä yleisöäkään ei juuri nyt ole.
Venäläinen katselee laumaa. Hän sanoo kiintyneensä eläimiin ja arvelee, että tunne on molemminpuolinen.
”Yleensä Reetta on se, joka vahtii, kun lauma nukkuu. Mutta välillä käy niin, että kun olen niiden kanssa pidempään, Reettakin menee syvään uneen. Kerran sain videolle, kun se kuorsaa.”
Mutta nyt tapahtuu jotain. Yllätys havahtuu horroksestaan ja nousee hitaasti jaloilleen. Se venyttelee selkäänsä ja kääntelee päätään. Sitten se astelee vesirajaan hitain askelin.
Nytkö ne menevät uimaan?
Eivät mene. Yllätys pysähtyy juomaan eikä mene sen pidemmälle. Muutkaan eivät liikahda sijoiltaan.
Kun teemme lähtöä, Reetta nostaa päätään ja katsoo meitä laumansa keskeltä.
Kuin sanoakseen, että tällaisia me olemme. Jos haluatte nähdä sirkuseläimiä, menkää sirkukseen.