Suomen ympäristökeskuksen mittaukset kertovat, että vedenalainen melu lisääntyy Itämerellä. Perämerellä melutilanne on kuitenkin pysynyt vakaana.

– Perämeri on säästynyt melusaasteelta aika hyvin. Se on ollut mukava poikkeus verrattuna muihin paikkoihin, joissa teemme mittauksia, kertoo Syken johtava tutkija Harri Kankaanpää.

Syke aloitti pysyvät melumittaukset Perämerellä, Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaalla neljä vuotta sitten. Sitä ennen mittauksia tehtiin vuosia epäsäännöllisesti. Mittausten aikana vedenalainen melu on lisääntynyt.

– Selkeimmin näin on käynyt Suomenlahdella. Vedenalaisen äänen voimakkuus on kasvanut siellä käytännössä koko ajan. Meillä on seurantapaikka Suomenlahden itäosassa lähellä Suomen vesialueiden rajaa, Kankaanpää kertoo.

Melu on lisääntynyt jonkin verran myös Itämeren pääaltaalla, mutta Perämerellä Syke ei ole havainnut muutosta suuntaan tai toiseen.

Syken tehtäviin ei kuulu selvittää lisääntyvän melun alkuperää, mutta tutkijat arvioivat, että ääni tulee laivoista.

– Se on päätelmämme, tai paras mahdollinen arvaus, Kankaanpää sanoo.

Syken mittausten mukaan veden alla lisääntyy laivoille tyypillinen matalataajuuksinen ääni.

– Eli nimenomaan se kaikkein haitallisin melu, Kankaanpää tarkentaa.

Voimakkaat ja matalat äänet voivat kulkea veden alla kymmeniäkin kilometrejä. Äänisaaste on haitallista merieliöille. Jopa simpukoiden on todettu rasittuvan ja heikentyvän laivaliikenteen melussa.

Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaalla osa lisääntyvästä melusta voi selittyä Venäjän varjolaivaston öljykuljetuksilla. Niissä suurin ympäristöriski liittyy öljypäästöjen vaaraan.

– Näiden alusten turvallisuuspuoli ei ole meidän asiamme, mutta olemme sen suhteen tietysti huolissamme, Kankaanpää sanoo.

”Pienten moottoriveneiden ääni muistuttaa vedenalaista sirkkeliä.”

Harri Kankaanpää

Johtava tutkija, Syke

Perämeren verrattain hyvä melutilanne johtuu luultavasti siitä, että liikennettä on vähemmän kuin muilla merialueilla Suomen lähellä.

Suunnitteilla on kuitenkin monenlaista toimintaa, joka voi muuttaa tilanteen. Perämerelle kaavaillaan esimerkiksi merituulivoimaa, jonka aiheuttama vedenalainen ääni muistuttaa ohi kulkevaa rahtilaivaa.

Ruotsalaisyhtiö Scandinavian Ocean Minerals valmistelee Perämerelle laajamittaista merenalaista kaivostoimintaa. Laivaliikennekin voi tulevaisuudessa lisääntyä, jos rannikolle rakennetaan uutta vihreän siirtymän teollisuutta.

Myös tavallisten ihmisten liikkuminen vesillä tuottaa vedenalaista melua. Syke on pyrkinyt herättelemään ihmisiä miettimään asiaa muun muassa yleisötilaisuuksilla, joissa on päässyt kuuntelemaan vedenalaisia ääniä.

– Esimerkiksi pienten moottoriveneiden ääni muistuttaa vedenalaista sirkkeliä, Kankaanpää kuvailee.