Näyttelijät Leevi Rapeli, Akseli Sarvilinna ja Elmeri Ylä-Rautio aloittavat tammikuussa armeijan ja jäävät pois Salkkareista.
Salkkareissa näyttelevät Leevi Rapeli, Akseli Sarvilinna ja Elmeri Ylä-Rautio jäävät pois sarjasta ja lähtevät armeijaan. Kolmikko ei kuitenkaan joudu sanomaan toisilleen hyvästejä, sillä he suorittavat asevelvollisuutensa samassa varuskunnassa Upinniemessä.
– Siellä olemme kaikki kolme samoilla porteilla odottelemassa, kun armeija alkaa eli ainakin saamme toisiltamme vertaistukea. Minua ei harmita lähteä armeijaan. Uskon, että se on varmasti ihan hauska kokemus. Pääsee tapaamaan uusia ihmisiä, ja harvemmin sitä pääsee viettämään viikkoja metsässä, Leevi Rapeli sanoo.
– Toivotaan, että ei tule liian kylmää talvea, Akseli Sarvilinna naurahtaa.
– Helppoa armeijassa ei tule varmasti olemaan, mutta uskon, että siitä saa elämään paljon uusia taitoja ja kokemuksia, Ylä-Rautio sanoo.
Lue lisää: Salkkarit-näyttelijä pääsi ylioppilaaksi: ”Merkitsee todella paljon”
Elmeri Ylä-Rautio on näytellyt sarjassa Matias Kajanderia. Salkkareista lähteminen tuntuu omituiselta, kun arki on pyörinyt monen vuoden ajan työn ympärillä.
– Olen ollut Salkkareissa mukana lähes kuusi vuotta, joten vielä ei ihan tajua, että se työ päättyy nyt. Kyllä se erikoiselta tuntuu, että tammikuusta alkaen ei tule enää kuvausaikatauluja sähköpostiin, Ylä-Rautio sanoo.
Hänelle on jäänyt erityisesti mieleen hänen ja näyttelijä Konsta Hietasen viimeinen kohtaus, jossa lapset hyvästelevät vankilaan joutuneen isänsä Miki Kajanderin.
– Konstasta oli muodostunut minulle tärkeä henkilö, joka oli arjessa paljon mukana. Se selkeni minulle kunnolla vasta, kun näyttelimme viimeistä kohtausta. Siinä joutui kyllä pidättelemään itkua.
Kaksi vuotta Salkkareissa mukana ollut Akseli Sarvilinna on myös elänyt arkeaan vahvasti työn kautta. Sarvilinna tunnetaan roolistaan Verttinä.
– Vaikea sitä on käsittää, miten elämä nyt muuttuu. Siellä armeijassa kuitenkin ollaan vuorokauden ympäri eikä pääsee näkemään samalla tavalla perhettä tai ystäviä, Sarvilinna sanoo.
Lue lisää: Tuttu hahmo tekee paluun Salkkareihin
Sarvilinnan mieleenpainuvin kohtaus Salkkarit-ajalta oli hänen ruututyttöystävänsä Erikan (Aida Fanfani) poistuminen sarjasta.
– Se tuntui oudolta, kun vastanäyttelijä jäi yhtäkkiä pois työarjesta eikä enää nähty samalla tavalla kuin aiemmin, Sarvilinna muistelee.
Leevi Rapeli teki ensiesiintymisensä Salkkareissa Magnus Mustavaarana toukokuussa 2024.
– On outoa lähteä ja ehkä vähän harmittaakin, koska täällä on ollut tosi hauskaa ja tämä työyhteisö on tuntunut kuin pieneltä perheeltä. Vähän haikeat fiilikset, Rapeli sanoo.
Hänen mieleenpainuvin kohtauksensa Salkkareissa sijoittuu viime vuoden alkusyksyyn.
– Kuvasimme eräällä mökillä aamusta iltaan ja kuvauspäivät olivat todella hauskoja. Kohtauksista tuli vielä kaiken lisäksi todella hyviä, Rapeli muistelee.
Salatut elämät ma-to MTV Katsomossa ja klo 19.30 MTV3-kanavalla. Jaksot ennakkoon MTV Katsomo+ -tilauksella perjantaisin.