Mitsubishi on yhdessä niin autourheiluun kuin autojen virittämiseen erikoistuneen Ralliart-yksikkönsä kanssa tehnyt mainoksen, jossa muistellaan kaksikon historiaa. Nostalgiaa huokuvassa mainoksessa muistellaan japanilaismerkin menestyksen aikoja.

Lopussa on jotain todella yllättävää, nimittäin tulevaisuuteen viittaava maasturi. Automalli voi hyvinkin ennustaa Pajeron seuraavaa sukupolvea.

Mainoksen nimi on I Love Adventurous People, ja siinä ammennetaan muistoja niin Mitsubishin aikakaudesta MM-rallien huipulla kuin voittamassa raastavia Dakar-ralleja. Kertoja puhuu merkin mustista vuosista viitaten menetettyihin mahdollisuuksiin. Lopussa esitellään ralleihin valmis Triton-avolava, jolla voitettiin 2025 Asia Cross Country Rally.

Aivan lopussa nähdään Dakar-rallin voittanut ajamassa aavikolla, jota seuraa uusi maasturi etenemässä tiellä. Hämärästi videolla näkyvä auto muistuttaa paljon prototyyppejä, jotka nähtiin testeissä vuoden 2025 aikana.

Kovin tarkkaa analyysiä autosta on vaikea tehdä, mutta mittasuhteet viittaavat klassiseen erillisrunkoiseen maasturiin. Muodoissa on paljon piirteitä nykymalleista, minkä lisäksi muotokieltä viedään eteenpäin.

On mahdollista, että uutuus on seuraavan sukupolven Pajero, mutta se voi olla myös Triton-avolavaan (Suomessa L200) perustuva Pajero Sport. Jälkimmäinen on ollut myynnissä periaatteessa sellaisenaan vuodesta 2015 lähtien. Sitä on vain muodistettu kahteen kertaan vuosina 2019 ja 2024. Australialaisen CarExpertin mukaan seuraavan sukupolven Pajero Sportissa jätetään Sport-liite pois.