Trump on asetettu virkasyytteeseen jo kahdesti.
Trump totesi saavansa virkasyytteen, jos republikaanit eivät voita Yhdysvaltain välivaaleja
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump totesi joutuvansa virkasyytteen, jos republikaanit eivät voita tulevia välivaaleja.
– Teidän (republikaanien kongressiedustajien) on voitettava välivaalit, koska jos emme voita välivaaleja, se tulee olemaan… Tarkoitan, että he löytävät syyn asettaa minut virkasyytteeseen.
– Me emme nosta heitä (demokraatteja) vastaan virkasyytettä. Tiedättekö miksi? Koska he ovat ilkeämpiä kuin me. Meidän olisi pitänyt asettaa virkasyyte (Yhdysvaltain edelliselle presidentille) Joe Bidenille miljoonan eri asian vuoksi. He ovat ilkeitä ja älykkäitä, mutta teidän onneksenne heidän politiikkansa on kauheaa, Trump jatkoi.
Trump esitti näkemyksensä puhuessaan edustajainhuoneen republikaaniedustajille Washingtonissa.

Trump puhui tiistaina edustajainhuoneen republikaaniedustajille Washingtonissa. Kuva: Kevin Lamarque
Monet Yhdysvaltain edustajainhuoneen demokraattiedustajat ovat viime päivinä vaatineet Trumpin asettamista virkasyytteeseen.
Vaatimusten taustalla on Yhdysvaltain varhain lauantaina Venezuelan pääkaupunkiin Caracasiin tekemä isku. Samalla yhdysvaltalaiset erikoisjoukot ottivat Venezuelan presidentin Nicolas Maduron ja tämän puolison Cilia Floresin kiinni.
Vaikka Yhdysvallat ja Venezuela eivät Trumpin mukaan ole virallisesti sodassa keskenään, Yhdysvaltojen asevoimien käyttäminen sotilasoperaatiossa vaatii perustuslain mukaan kongressin hyväksynnän.
Trump on aiemmin asetettu kaksi kertaa virkasyytteeseen.
Yhdysvaltain kongressi käsitteli Trumpin ensimmäistä virkasyytettä joulukuusta 2019 helmikuuhun 2020. Tuolloin Trump asetettiin virkasyytteeseen vallan väärinkäytöstä ja kongressin lainkäytön estämisestä.
Toisen kerran Trump asetettiin virkasyytteeseen juuri ennen tämä ensimmäisen presidenttikauden päättymistä tammikuussa 2021. Useat tuhannet Trumpia tukevat mielenosoittajat valtasivat tasan viisi vuotta sitten 6. tammikuuta Yhdysvaltain kongressitalon.
Trumpin on arvioitu yllyttäneen väkijoukkoa mielenosoitukseen pitämällään puheella.
Molemmilla kerroilla Trump vapautettiin virkasyytteistä senaatin tiukan äänestyksen jälkeen.
Trump on Yhdysvaltain historian ensimmäinen presidentti, joka on asetettu virkasyytteeseen kahdesti.
Yhdysvaltain välivaalit järjestetään kaksi vuotta presidentinvaalien jälkeen. Välivaaleissa valitaan Yhdysvaltain kongressin alahuoneen eli edustajainhuoneen kaikki 435 edustajaa sekä kolmannes senaattoreista kongressin ylähuoneeseen eli senaattiin.