Mediatutkija ja Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen professori Anu Koivunen näkee Kullervo-elokuvan asemoituvan väistämättä kansalliseksi monumentiksi. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
Kalevala: Kullervon tarina on ensimmäinen Kalevala-aiheinen kokonaan suomalaisena tuotantona syntynyt suurelokuva. Elias Lönnrotin kokoamaa runoelmaa on aiemmin tulkittu neuvostoliittolais-suomalaisena satuelokuvana Sampo, joka valmistui vuonna 1959, sekä vuoden 1982 draamasarjana Rauta-aika.
Mediatutkija ja Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen professori Anu Koivunen katsoi Antti J. Jokisen ohjaaman ja yhdessä Jorma Tommilan kanssa kirjoittaman elokuvan ennakkoon. Hän näkee Kullervo-elokuvan asemoituvan väistämättä kansalliseksi monumentiksi, jonka onnistumista mitataan paitsi taiteellisin kriteerein, myös pyrkimyksenä tuotannolliseen sankaritekoon.
– Musiikintekijät, kuvanveistäjät ja kirjailijat Aleksis Kivestä lähtien ovat ammentaneet Kullervosta, ja sitä on esitetty valtavasti teattereissa, Koivunen muistuttaa.
Jokinen pyrkii painavimpaan sarjaan: Kiven lisäksi Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela ja Paavo Haavikko ovat tehneet Kullervo-tulkintansa. Ylen Rauta-ajassa monumentin toteuttamisen taakkaa kantoivat alojensa silloiset ykkösnimet, näytelmäkirjailija Haavikko, ohjaaja Kalle Holmberg, lavastaja Ensio Suominen ja säveltäjä Aulis Sallinen.
Resursseja pitää olla tavallista enemmän. Budjetti, viitisen miljoonaa euroa, tekee Kullervosta 2020-luvun kalleimman suomenkielisen elokuvan.
Jokisen tulkinnassa korostuu Elias Salosen näyttelemän Kullervon ja häntä omana poikanaan kasvattaneen Untamon (Eero Aho) vastakkainasettelu. Kullervo on aggressiivinen nuori mies, joka ei tiedä, että Untamo tappoi hänen oikean isänsä ja äitinsä. Muut kyläläiset Wäinön (Ilkka Koivula) johdolla vaativat Kullervon karkottamista tai tappamista.
Mielikuvitus sai väistyä
Koivunen väitteli vuonna 2003 Niskavuori-elokuvien tulkinnoista ja sukupuolirooleista. Hän on aiemmin toiminut Tukholman yliopiston elokuvatutkimuksen professorina. Tietoteoksessa Kulttuuritelevision aika 1975–85 (SKS, 2024) hän selvitti muun muassa Rauta-aika-televisiosarjan tekemistä ja julkisuuskuvaa.
Koivusta kiinnostaa tulkintatapa: miten ja kenen kautta suuria kertomuksia käsitellään.
– Kullervo kiehtoo aina uudelleen, se on kansallinen metatarina. Kansallisiksi tulkitut kertomukset kerrotaan miespäähenkilöiden kautta, joten ne ovat aina myös kertomuksia maskuliinisuudesta, Koivunen sanoo.
Jokinen sijoittaa tarinan oikeaan historialliseen aikaan ja paikkaan, 1100-luvun Karjalaan, ja riisuu siitä Kalevalalle ominaisen taikuuden. Huomattava muutos on myös Kullervon äidin surmaaminen, joka näytetään alussa.
– Kalevalaa on luettu myyttikokoelmana ja mielikuvituksen aarreaittana. Elokuvaan on valittu näkemys, että Kalevala ei ole rikasta fantasiaa vaan estetisoitua historiaa. Mytologisointia on Koivusen mukaan ainoastaan kauniissa luontokuvissa, joita liitetään heimoajatteluun sekä maan ja veren ideologiaan.
Kaunan ikuinen kierto
Kullervon tulkinnoissa ovat heijastuneet aikakausien mielenmaisemat. 1800-luvulla se antoi suomalaiselle kulttuurille oman klassisen tragediansa. Aiheen poimi ensimmäisenä Kivi, joka laati näytelmän jo 1859. Sibeliuksen Kullervo-sävelruno ensiesitettiin 1892.
– Kalevalan Kullervo on nuori mies hukassa omassa elämässään: orjanaisen poika, jonka trauma purkautuu raivona, Koivunen summaa.
Elokuvan Kullervo koetaan ympäristössään uhaksi, mutta jää epäselväksi, miksi näin on. Yksioikoiseen, mutta monensuuntaiseen vihaan keskittyessään Jokinen hukkaa mahdollisuudet tulkintaan, joka peilaisi ulkopuolisuuden kokemukseen ja katkeruuteen liittyvää voimakasta liikehdintää meidän ajassamme.
Raivokkaan ja sopeutumattoman nuoren miehen tarina ei saa kaksi- ja puolituntisessa elokuvassa muutakaan psykologista pohjaa.
– Kansallisena kertomuksena elokuva antaa ymmärtää, että väkivalta on meillä verissä, ei ole muuta kieltä kuin koston kieli, ja olemme sidottuja kaunan ikuiseen kiertoon, Koivunen sanoo.
– Monumentin ainekset ovat veljeyden, isyyden ja poikuuden teemoissa, joita yhdistää viha. Kuka on oikea isä, kenen verta olemme, kuka omistaa, kuka määrää.
Tolkienkin vaikuttui Kullervosta
Kullervo on kiinnostanut myös maailmalla. Veljesvihan ja kostavan pojan teemat kiehtoivat J. R. R. Tolkienia, jonka opiskeluaikoinaan työstämä Kullervon tarina viimeisteltiin ja julkaistiin vuonna 2015, noin sata vuotta sen kirjoittamisen jälkeen. Myös Tolkienin Silmarillion-tarukokoelman osuus Túrin Turambarista mukailee Kullervoa insestiä ja itsemurhaa myöten.
Tolkien piti Kalevalassa nimenomaan primitiivisyydestä, maagisuudesta ja hillittömyydestä. Kullervoa tulkitessaan hän korosti traagisen kostajan taikavoimia.
Vaikka Kalevala tarjoaa aineksia nimenomaan fantasiasävyisille tulkinnoille, jättää Kalevala: Kullervon tarina yliluonnollisuudet sivuun. Symbolinen muuttuu kirjaimelliseksi, esimerkiksi Pohjan neidon antaessa Kullervolle leivän, jonka sisällä on kivi.
– Nyt se onkin vain kiusaamista, kuvailee Koivunen.
Loitsuvoimat selittävät Kalevalassa kerrottua Kullervon tarinaa.
– Maagisen poistaminen hämmentää, Koivunen sanoo.
– Tarinaltaan sysimustassa elokuvassa luotetaan paljon siihen, että juuri miesten puhumattomuus herättää myötätuntoa.
Ulkomaiden markkinat ovat silti tähtäimessä. Rahoitusta Kalevala: Kullervon tarinaan tuli myös Ruotsista, ja ohjaaja Jokinen on kertonut haluavansa laajentaa Kalevalaa elokuvasarjaksi, mikäli Kullervo menestyy kansainvälisesti.
Kalle Kinnunen