Vuoden ensimmäinen ensi-ilta lähestyy Kansallisteatterissa. Harjoituksia on painettu läpi juhlasesongin. Isän maa -näytelmän matka lavalle on ollut huomattavan pitkä.
Ohjaaja Sini Pesonen kertoo, että Isän maa sai alkunsa jo 2010-luvun lopulla. Silloisella ryhmällä, josta edelleen on osa mukana, se pääsi kahden viikon päähän ensi-illasta.
”On tämä onni”, Pesonen sanoo.
Isän maa käsittelee isyyteen ja mieheyteen liittyviä kysymyksiä. Se kertoo isistä ja lapsista, sukupolvelta toiselle siirtyvistä traumoista. Näytelmän kirjoittanut Jussi Moila löytää syitä ongelmalliselle miehen roolille muun muassa käymistämme sodista. Ne vaikuttavat ihmisiin edelleen, eivätkä toki vain miehiin.
Mies ei ole voittamaton sankari. Hän on tunteidensa kanssa elävä ihminen – sekä lapsi että vanhempi. Onko miehellä mahdollisuus olla herkkä ja heikko, hyväksyykö yhteiskunta haurautta, Moila kysyy.
”Miehillä on kova paine olla vahva ja pärjätä. Ristiriitaisesti samaan aikaan haluttaisiin, että mies olisi herkkä ja puhuisi tunteistaan. Jos näin tekee, tulee tuomio. Miestä rangaistaan, jos hän on hauras”, Moila sanoo.
Isän maassa on kaksi isää. Opettaja-kirjailijan poika on pyytänyt isäänsä hoitamaan lastaan viikonlopun ajaksi. Tavoite on saada kirjoitettua näytelmä.
Poika ei koe oloaan asetetuissa raameissa hyväksi.
Vaikka näytelmä on fiktiivinen, se sisältää myös omaelämäkerrallisia aineksia. Moila on kirjoittanut siihen itseään ja hänelle tapahtunutta.
Sotavuosina miehen rooli oli jaksaa ja kestää, kantaa taakkaa myös äärimmäisissä olosuhteissa.
”Se sairastuttaa miehiä uupumukseen ja mielenterveyden ongelmiin. Sodan painolasti siirtyy sukupolvelta toiselle”, Moila sanoo.
Moilalla itsellään on takana paha loppuunpalaminen. ”Olen herkkä ihminen”, hän sanoo.
”Olen kipuillut paineiden kantamisen vaateen alla ja kärsinyt psyykkisistä oireista, ahdistuksesta ja masennuksesta. Silti romahduksen tilassa pitäisi jaksaa, vaikkei jaksa.”
Samasta isien traumaperäisestä puhumattomuudesta on kirjoittanut myös saamelaiskirjailija Ella-Maria Nutti kirjassaan Puiden luo. Nutti käyttää sanaa ”sinnitellä”, ja samalla sanalla myös Moila kuvailee selviytymistään. ”Isänä on ollut vaikea luovuttaa.”
Jälleen ristiriitaista, sillä kuitenkin jollain lailla on pärjättävä, kannettava itsensä. ”Ja se on pelottavaa.”
Moilan edellinen työ Kansallisteatteriin oli vuoden 2025 alkupuolella nähty Jumalat. Yhdessä ohjaaja Juhana von Baghin kanssa tehty näytelmä oli hillitön spektaakkeli, joka yhdisti antiikin Kreikan taruja nykypäivän Suomeen.
Myös Isän maassa Moila lupaa lavalle erikoishahmoja. On alkumiehiä ja erilaisten miesten karikatyyrejä.
Sini Pesonen kertoo ymmärtävänsä näytelmän miehiä. Isän maan aihepiiri on aihe on ohjaajalle muutenkin läheinen.
Pesosella ja Moilalla on yhteisiä lapsia, ja he ovat entinen aviopari. Pesonen on nähnyt Moilan romahduksen hetkellä.
”Jussi on vuolas eikä lainkaan umpinainen”, Pesonen sanoo.
”Olen saanut perinpohjin tuntea hänen historiaansa ja ajatteluaan. Jussi tulee olemaan minulle aina rakas ihminen, mutta se rakkaus on vain muuttanut muotoaan.”
Pesonen ja Moila ovat tehneet lukuisa yhteisiä produktioita myös eronsa jälkeen. Edellinen työ oli Helsingin kaupunginteatteriin syksyllä tullut Kuningatarnäytelmä, joka kertoo Ruotsin kuningattarena vuodesta 1632 vuoteen 1654 hallinneesta Kristiinasta.
Kristiina oli vahvasti omaa tietään kulkenut nainen, joka ei murtunut yhteisön hänelle asettamien paineiden alla.
Ovatko nämä näytelmät allegorioita Pesosen ja Moilan omasta suhteesta? Ei, Pesonen näkee. ”Ajattelen, että olemme molemmat herkkiä. Vahvuus löytyy juuri siitä herkkyydestä ja sen hyväksymisestä.”
Suomen teatterimaailmasta löytyy myös muita pareja, jotka tekevät yhä eronsa jälkeen yhdessä töitä. Ohjaajan ja käsikirjoittajan rooli on monesti niin luottamusta vaativa, että vaikka yhteisestä kodista voidaan luopua, yhteisestä taiteesta ei.
”En näe, että eromme vaikuttaisi millään lailla taiteelliseen tekemiseemme. Olemme tehneet 20 vuotta töitä yhdessä ja se on osa, joka on säilynyt meidän suhteesta hyvänä”, Moila sanoo.
Toisaalta elämä voi olla jopa helpompaa, sillä nyt taidetta ei käsitellä kotona. Työnteko oli rajatonta, kun pariskunta oli vielä yhdessä, ja se oli paikoin raskasta, Pesonen huomauttaa: jotkut voivat rakentaa yhdessä taloja tai kasvattaa kukkia, he tekevät yhdessä näytelmiä.
Isän maa ei ole nostanut pinnalle syitä, joiden vuoksi pariskunta aikanaan erosi.
”Toki jotkin näytelmässä mielenterveyteen liittyvät asiat nousevat yhä esiin, kuten kriisin keskellä päähenkilön traumaattinen käyttäytyminen”, Pesonen muistuttaa.
”Mutta lopulta näytelmä on kuitenkin fiktiota, taidetta.”
Jussi Moila: Isän maa. Ohjaus: Sini Pesonen. Kansallisteatteri (Läntinen Teatterikuja 1, Helsinki) 14.1.–3.2.
