Vuonna 2025 Turku ja turkulaisuus innostivat, viihdyttivät ja sivistivät. Kuka enemmän tai vähemmän tunnettu kaupunkilainen on omalla toiminnallaan tuonut Turkua ja turkulaisuutta esiin yli muiden? Kenen saavutukset ansaitsevat kotikaupungin oman tunnustuksen?

Jo perinteeksi muodostuneessa Vuoden turkulainen -äänestyksessä on ehdolla seitsemän eri aloilla ansioitunutta turkulaista. Äänensä voi antaa myös omalle, listan ulkopuoliselle ehdotukselle.

Vuoden turkulainen 2025 -äänestys on käynnissä 23. tammikuuta asti.

Voittaja julkistetaan tammikuun lopulla, kun pormestari Piia Elo (sd.) palkitsee voittajan palalla Kakolan graniittia, messinkilaatalla koristellulla Kauppatorin vanhalla torikivellä.

Aikamatka 20360 -työryhmä

Aikamatka 20360 -yhteisötaideteos täytti Turun Runosmäessä purkutuomiota odottavan entisen kirjaston ja nuorisotilan. Teosta kävi maalis–elokuun aikana katsomassa yli 52 000 kävijää.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Installaatioista, seinämaalauksista, veistoksista, ääniteoksista ja sanataiteesta koostuva teos palkittiin Turun päivänä Turku-mitalilla.

Projektin koordinaattoreina toimivat ammattitaiteilijat Pia ja Sophia Bartsch. Heille Aikamatkassa parasta oli lähes 300 vapaaehtoisen ryhmähenki.

– Kaikki auttoivat toisiaan ja oppivat samalla uusia taitoja. Oli ilo jakaa monia onnistumisen hetkiä, kun tekijät ylittivät aiemmat odotukset omasta osaamisestaan, äiti ja tytär toteavat.

– Projekti antoi tunteen, että tekemisellämme on aito mahdollisuus vaikuttaa ihmisten elämään: niin tekijöiden kuin näyttelyn kävijöidenkin, jatkavat Bartschit.

Supersuositun Runosmäen Aikamatkan viimeiset hetket ovat käsillä: mitä tapahtuu teoksille?

Katso kuvat turkulaisesta purkutalosta, jonka huoneisiin on rakentunut hämmästyttäviä maailmoja

Aram Behbodi

Yksityiskokki Aram Behbodi on singahtanut tänä vuonna somen yhdeksi tunnetuimmaksi turkulaiseksi. Räiskyvä persoona valmistaa videoillaan “tuhmia” voileipiä ja ylitsepursuavia girl dinner -aterioita.

Kaikki alkoi, kun pitkään ravintola-alalla työskennellyt turkulainen halusi järjestää kotonaan illalliskutsuja ventovieraille. Aluksi varsinaissuomalaiset lämpesivät idealle hitaasti.

– Tiesin, että isommassa kaupungissa olisi paremmat mahdollisuudet menestyä, mutta täältä pois muuttaminen ei ollut vaihtoehto. Olen aina sanonut, että Turku on elämäni suurin rakkaus, vuoden 2024 Lumikuningattarena ollut Behbodi kertoo.

Kotikutsuista tuli hitti. Hän järjestää myös Jessica Sorsakarin kanssa From Turku with love -pop-up-illallisia.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

– Turussa saan olla juuri sellainen kuin olen. Minun ei tarvitse esittää mitään.

Turkulainen Aram kutsuu tuntemattomia illastamaan kotiinsa

Onni Helén

Jalkapalloilija Onni Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin jalkapalloliigaan. 19-vuotias maalitykki oli joukkueensa viime kauden tehokkain pelaaja: hän viimeisteli Ykkösliigan 26 ottelussa 14 maalia ja seitsemän syöttöä.

Isokokoinen keskushyökkääjä kuuluu Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuerinkiin. Helén on kutsunut itseään vanhanaikaiseksi pelaajaksi, joka näkyy kentällä esimerkiksi röyhkeytenä.

TPS-kasvatti aloitti jalkapallon pelaamisen jo kolmevuotiaana Turun Vasaramäen hiekkakentällä.

– En tule ikinä kutsumaan jalkapalloa työkseni, koska rakastan sitä. Se on suurin intohimoni, Helén toteaa.

Suosikkipaikoikseen Turussa hän nimeää Kupittaan jokaisen kentän. Helén pitää erityisesti siitä, että kaupungissa on helppo liikkua.

– Turussa on myös turvallista asua.

TS:n valinta kauden parhaaksi TPS-pelaajaksi on maalitykki Onni Helén

Onni Helén siirtyi TPS:n riveistä Norjan kakkostasolle pitkällä sopimuksella

Rauno Lahtinen

Tietokirjailija Rauno Lahtinen on paketoinut Turun historiaa suurelle yleisölle viimeiset 20 vuotta. Hänet tunnetaan kaupungin kulttuuri- ja rakennushistoriaa käsittelevistä teoksistaan. Suurennuslasin alla ovat olleet niin puretut talot, sisällissodan aika kuin paikalliset rikokset.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

– Turussa on Suomen paras yhdistelmä historiaa, kulttuuria, luontoa ja kansainvälistä ilmapiiriä, kehuu Lahtinen.

Lahtiselle myönnettiin tämän vuoden valtakunnallinen Tietokirjailijapalkinto.

Viime vuonna hän sukelsi 1960-luvun Turkuun, nyt tekeillä on 1970-luvusta kertova opus sekä Suomen vanhimman kaupungin elämäkerta Turku 800. Näiden lisäksi Lahtinen on tutkinut suomalaista sisua.

Liki 40 vuotta Turussa asunut kirjailija kävelee joka aamu Kauppatorille kahville ja tekee muutenkin pitkiä lenkkejä eri puolille kaupunkia.

Rauno Lahtiselle myönnettiin vuoden 2025 Tietokirjailijapalkinto

1960-luku mullisti Turun katukuvan – katso vaihtokuvista, miten näkymät ovat eläneet

Juho-Jari Laine

Juho-Jari Laine on pienen lapsen isä ja kumppanuusvanhempi.

Kumppanuusvanhemmat jakavat vanhemmuuden ilman keskinäistä rakkaussuhdetta. Laine on lisännyt tietoisuutta perhemuodosta kertomalla mediassa omasta kokemuksestaan.

Myös Martissa sijaitseva koti on ollut esillä niin lehdissä kuin televisiossa.

– Turku on juuri sopivan kokoinen kaupunki. Täällä pääsee uimaan lähes missä vain ja asumisen hinta on pysynyt kohtuullisena. Varhaiskasvatus on erittäin hyvää, mikä on minulle tärkeää lapseni vuoksi, Laine kertoo.

Hän kuitenkin toivoisi, että kaupungissa järjestettäisiin enemmän tapahtumia ja tekemistä vähemmistöille ja erilaisille perheille.

Laine poikkeaa tyttärensä kanssa usein museokierroksen päätteeksi Luostarin välikadulle. He käyvät koko perheen kanssa myös Seikkailupuistossa ja KBC Taproom -ravintolassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Isänpäivänä kaksi vuotta sitten lähti viesti, joka muutti turkulaismiehen elämän

Maija Pääkkönen

Bageri Å:n yrittäjä Maija Pääkkönen on kädentaidoillaan tehnyt hapanjuuricroissanteista turkulaisten lempiherkkuja. Leipurimestarin syntymäpäiväkin sattuu olemaan kansainvälinen croissant-päivä.

Alkuvuodesta Bageri Å:n laskiaiscroissantteja jonotettiin Kauppahallissa ja Kakolan leipomolla ja ne myytiin loppuun tunneissa. Pääkkösen voi bongata niin leipomassa kuin tiskin takana. Hän kuuluu myös Kauppahalliyhdistyksen johtokuntaan.

– En voisi kuvitella asuvani missään muualla. Haluan olla osaltani vahvasti mukana kehittämässä Turkua vieläkin paremmaksi Suomen ruokapääkaupungiksi, Pääkkönen hehkuttaa.

Kesäisin Pääkkönen viettää kaiken vapaa-aikansa Peltolan siirtolapuutarhassa Villa La Luna -mökillään puolison, lapsen ja koiransa kanssa.

– Rakastan yhdistyksen yhteisöllisyyttä ja alueen taianomaista henkeä.

Tekijät kertovat: näin syntyvät Turun himoituimmat laskiaisleivonnaiset, joita tullaan maistelemaan kaukaakin

Bageri Å:n leipuri­mestari Maija Pääkkönen leipoo hapanjuureen niin pullat kuin croissantit

Kalle Talonen

Toimittaja Kalle Talonen juonsi vuosien ajan Yle Radio Suomen Turun lähetyksiä. Hän käsitteli paikallisia uutisaiheita omaleimaisella huumorillaan. Aamuradiota kuunnelleille ovat jääneet mieleen Talosen luomat hahmot, kuten Myllysiltamies tai naapurin Mäkinen.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Talonen veti viimeisen aamulähetyksensä viime keväänä, kun Yleisradio lopetti alueellisesti juonnetut radiolähetyksensä.

Talonen on myös tuttu lavarunoilijana. Hän on julkaissut kaksi runokirjaa, jotka ovat inspiroituneet turkulaisista lähiöistä.

Lempipaikakseen hän nostaakin muun muassa Hepokullan lähiön.

– Olen oppinut rakastamaan luonnonläheistä ja rauhallista kotikaupunginosaani. Hepokulta on oma kylänsä kaupungin sisällä.

Turun eduiksi Talonen listaa maan merkittävimmän kulttuurihistorian lisäksi Suomen parhaat lounasravintolat.

Kalle Talosen ruohonjuuritason pohdinta ulottuu turkulaisista sattumuksista maailman tapahtumiin

Jos upotus ei toimi, äänestämään pääset osoitteessa ts.fi/vuodenturkulainen.

Viime vuonna äänestyksessä annettiin ennätyksellisen paljon ääniä, joista eniten kahmi kestävyysjuoksija Mustafe Muuse.

Äänestyksen järjestävät yhteistyössä Turun Sanomien kanssa Radio Auran Aallot ja Turun kaupunki.

Fakta

Vuoden turkulainen

Ansioitunut turkulainen on valittu ja palkittu ensimmäisen kerran jo vuonna 1985.

Voittajia viime vuosilta:

2024 Mustafe Muuse, kestävyysjuoksija

2023 Joose Kankare, Benjamin Venhomaa ja Onni-Wiljami Virtala, nuoret arjen sankarit

2022 Wilma Murto, seiväshyppääjä

2021 Lukas Hradecky, jalkapallomaalivahti

2020 Ressu Redford, laulaja-lauluntekijä

2019 Laura Satamo, bloggaaja

2018 Miska Kaukonen, näyttelijä

2017 Tomi Kallio, jääkiekkoikoni

2016 Kiss My Turku, hyväntekeväisyyshevonen

2015 Makwan Amirkhani, vapaaottelija

2014 Erik Mansikka, keittiömestari

2013 Pekka Hyysalo, hyväntekijä, freestylehiihtäjä

2012 Juhani Tamminen, jääkiekkoikoni

2011 Michael Monroe, artisti

2010 Pallivahan Marja Tyrni, Putous-sketsihahmo