Trumpin imitaatiot eivät herätä ihailua myöskään perhepiirissä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hiusväri on herättänyt huomiota maailmalla. Erityisesti somessa kohahdettiin, kun Trump vieraili tiistaina John F. Kennedy Memorial Centerissä.
Trump puhui raivokkaasti Venezuelan presidentti Nicolás Madurosta, mutta huomion keskipisteenä oli pörröinen, pinkki tukka. Daily Beastin mukaan somekeskustelu lähti heti laukalle.
Eräs Trumpia kritisoiva somekäyttäjä totesi, ettei Trump voi hyvin.
– Ja miksi hänen hiuksensa ovat tänään vaaleanpunaiset? somettaja taivastelee X:ssä.
Muutamissa muissakin kommenteissa uutta hiusväriä on hämmästelty.
– Kuin vanhojen naisten sininen, mutta vaaleanpunaisena.
– Olenko se vain minä vai näyttääkö Trumpin hiukset ”vanhan naisen vaaleanpunaiselta”, somessa kysellään.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Trumpin tukka herättää huomiota. Elämäkerturi ja Inside Trump’s Head -podcastin vetäjä Michael Wolff on aiemmin kertonut Daily Beastille, että Trumpin tukkatyyli on suunniteltu herättämään maksimaalista huomiota.
– Hän näyttää siltä, koska hän ajattelee, että se on vaikuttavan näköinen tyyli, Wolff kuvaili aiemmin.

Yahoo News puolestaan kirjoittaa, että Trumpin tanssiliikkeet ei ole vaimo Melania Trumpin mieleen. Trump esitti jälleen tulkintansa transurheilijasta nostamassa painoja samalla kun puhui republikaaneille Kennedy Centerissä loppiaispäivänä.
Trump pohjusti liikehdintäänsä tällä kertaa kertomalla, ettei se ole Melanian mieleen. Melanian mielestä touhu on epäpresidentillistä. Hän pitää imitaatiota myös kamalana ja epäammattimaisena.
– Muuten, vaimoni vihaa tätä. Hän sanoi, tiedättehän, hän on hyvin tyylikäs henkilö. Hän sanoi, että se on niin epäpresidenttimäistä. Sanoin, mutta minusta tuli presidentti. Hän vihaa myös, kun tanssin, Trump kertoi yleisölle.
