Postin mukaan digitalisaatio on vähentänyt edelleen paperipostin määrää.
Yleinen markkinamurros postialalla jatkuu, mikä johtaa Postin tiedotteen mukaan työvoimavähennyksiin. Postin mukaan alkuvuoden aikana katoaa enintään 172 työpaikkaa.
Posti suunnittelee alkuvuoden aikana Postipalvelut-liiketoiminnan perus- ja varhaisjakelutuotannon organisaatiorakenteen uudistamista. Muutoksen arvioidaan johtavan enintään 22 vakituisen työntekijän vähennykseen.
Automaation ja teknologian hyödyntämisen Helsingin postikeskuksen lajittelussa arvioidaan johtavan enintään 79 vakituisen henkilön vähennykseen.
Palveluiden siirtäminen viidestä Postin omasta myymälästä kumppaniverkostoon johtaa arviolta enintään 27 vakituisen henkilön vähennykseen. Muutos koskee Espoon Ison Omenan myymälää, Jyväskylän Vapaudenkadun myymälää ja Helsingissä Linnankoskenkadun, Annankadun ja Unioninkadun myymälöitä.
Asiakaspalvelu keskitetään Postin suurimpiin asiakaspalvelukeskuksiin Helsinkiin ja Rovaniemelle. Kuopion, Jyväskylän, Tampereen ja Liedon asiakaspalvelupisteet aiotaan lakkauttaa. Tämän arvioidaan johtavan enintään 44 vakituisen henkilön vähennykseen.
Postin mukaan tavoitteena on, että irtisanomiset jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Henkilöstöä tuetaan muun muassa tarjoamalla tuettuja vapaaehtoisia ratkaisuja, mahdollisuutta siirtyä uusiin tehtäviin tai tarjoamalla koulutusta.
Syksyllä pörssiin listautunut Posti työllistää Suomessa yli 13 000 henkilöä.
Juttuun korjattu 7.1. kello 14.10 vähennysten määrä 128:sta 172:een.