• Tuore tutkimus yhdistää Tšernobylin säteilyn heikompiin oppimistuloksiin eniten altistuneilla alueilla.
  • Säteilyturvakeskus (STUK) pitää tuloksia epäuskottavina, sillä säteilyannokset olivat Suomessa liian pieniä.
  • STUKin mukaan tutkimus tarkastelee vain alueellista laskeumaa, ei ihmisten yksilöllisiä säteilyannoksia.
  • Tutkijan mukaan laaja aineisto ja vastaavat tulokset Ruotsissa ja Norjassa tukevat kuitenkin havaintoja.
    Tämä on tekoälyn tekemä ja toimittajan tarkastama tiivistelmä.

Suomalainen tutkimus kertoi hiljattain, että Tšernobylin ydinonnettomuuden aiheuttama säteily on vaikuttanut ihmisten oppimistuloksiin niillä alueilla, joihin säteilyä tuli Suomen mittakaavassa eniten.

Taloustieteilijä Matti Sipiläisen tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että kaikkein eniten säteilylle altistuneet saivat pitkän matematiikan ylioppilaskokeesta keskimäärin noin kahdeksan prosenttia heikommat tulokset kuin vähiten säteilyä saaneet. Lisäksi korkeakoulupaikan sai noin kolme prosenttiyksikköä pienempi joukko verrattuna vähiten altistuneiden alueiden nuoriin.

Säteilyturvakeskuksen (STUK) tutkimusprofessori ja säteilyepidemiologian asiantuntija Anssi Auvinen suhtautuu kuitenkin kriittisesti tutkimuksen tuloksiin.

– On kovin vaikea uskoa näihin tuloksiin, sanoo Auvinen.

Auvisen mukaan tutkimus ei sovi oikein millään tavalla yhteen sen kanssa, mitä säteilyn vaikutuksista terveyteen ja ihmisen elimistöön tiedetään.

Säteilyannokset olivat hyvin pieniä

Auvisen mukaan tutkimuksessa on merkittäviä puutteita. Yksi keskeisimmistä on se, ettei tutkimuksessa arvioida lainkaan todellisten saatujen säteilyannosten kokoa, vaan puhutaan asiasta yleisen laskeuman tasolla.

– Tutkimuksessa ei perehdytä henkilöiden saamiin säteilyannoksiin yksilötasolla, vaan siinä katsotaan ainoastaan alueita ja sitä minkä verran tietylle alueelle tuli laskeumaa.

Auvisen mukaan suomalaisten Tšernobylin laskeumasta saamat säteilyannokset olivat lähes kaikilla alle yksi millisievertiä. Vertailun vuoksi suomalaiset saavat keskimäärin 5,9 millisievertiä säteilyä muista lähteistä, kuten huoneilman radonista ja luonnollisesta taustasäteilystä.

– Se, mitä me tiedämme aikaisemmasta, on että jos herkimmässä sikiön kehitysvaiheessa on 50-100 kertaa suurempia annoksia, niin saatetaan havaita vaikutuksia, Auvinen kertoo.

Auvinen viittaa tässä historialliseen näyttöön Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten vaikutuksista, joista seurasi kognitiivisia haittoja vasta, kun annos ylittää 300 millisieverttiä. Suomessa Tšernobyl-laskeuman annokset jäivät asiantuntijoiden mukaan noin tuhannesosaan siitä.

– Se on ehkä tärkein heikko kohta tässä, että annoskokoja ei yksilötasolla millään pystytä jäljittämään, että missä määrin ihmiset altistuivat sitten säteilylle, sanoo Auvinen.

Tutkijan mukaan tilastollinen analyysi on vahva

Sipiläinen on vastannut kritiikkiin omassa tieteellisessä vastineessaan. Hän korostaa, että hänen käyttämänsä suomalainen aineisto on yli 230 kertaa suurempi kuin STUK:n viittaama Hiroshiman ja Nagasakin tutkimus. Sipiläisen mukaan juuri aineiston laajuus ja suuri havaintomäärä mahdollistavat tilastollisesti merkitsevien, pienten vaikutusten havaitsemisen sellaisilla matalilla säteilytasoilla, joilla vaikutuksia ei ole aiemmin pystytty todentamaan.

Sipiläinen myös muistuttaa, että hänen tuloksensa ovat vahvasti linjassa aiempien Ruotsissa ja Norjassa tehtyjen tutkimusten kanssa, joissa on havaittu samankaltaisia vaikutuksia

Tutkimuksesta on julkaistu kriittistä tieteellistä vastineiden vaihtoa Taloustieteellisen yhdistyksen aikakausikirjan sivuilla.

STUK huomauttaa omassa vastineessaan, että luonnon taustasäteily vaihtelee Suomen sisällä enemmän kuin Tšernobyl-laskeuma. Tämän vaihtelun huomiotta jättäminen johtaa heidän mukaansa virheelliseen altistusluokitteluun.

Tutkimuksen kritiikissä nostetaan esiin myös se, että Sipiläinen olettaa altistumisen tapahtuneen hetkellisesti huhtikuussa 1986. Todellisuudessa säteilyannos laski asteittain.

Sipiläinen oikaisee omassa vastineessaan STUKin käsitystä tutkimusasetelmasta. Hän korostaa, että tutkimus ei vertaa vain ajallisesti eri aikaan syntyneitä, vaan se perustuu ajan ja paikan yhteisvaikutukseen. Sipiläisen mukaan sikiöitä, jotka olivat kriittisessä kehitysvaiheessa ja asuivat korkean laskeuman alueella, verrataan sikiöihin, jotka olivat samassa kehitysvaiheessa, mutta asuivat matalan laskeuman alueella.

Tutkimus huomioi vain ulkoisen säteilyn

STUK:in Auvinen muistuttaa, että tutkimus unohtaa kokonaan myös sisäisen laskeuman, joka on erittäin merkittävä komponentti, kun arvioidaan ihmisen saamaa kokonaissäteilymäärää.

– Ihmisten saamat kokonaissäteilyannokset riippuvat siitä, minkälaista ravintoa ihmiset käyttivät, söivätkö sieniä tai paikallisia kaloja, Auvinen selittää.

Esimerkiksi pienten järvien petokaloissa havaittiin laskeuman jälkeen korkeita cesium-pitoisuuksia.

– Sisäistä laskeumaa on äärimmäisen vaikea arvioida muuten kuin tekemällä ihmisille mittauksia, Auvinen sanoo.

Hänen mukaansa tämä voi sekoittaa tutkimuksen tuloksia, koska tutkimuksessa mitattiin vain toista osaa laskeumasta, eli ulkoista säteilyä.

– Tämä on ehkä tutkimuksen keskeisin heikko kohta. Sitä missä määrin ihmiset altistuivat säteilylle ei yksilötasolla millään pystytä jäljittämään, sanoo Auvinen.

Sipiläinen myöntää tieteellisen julkaisun vastineessaan säteilyturvakeskukselle, että maaperän laskeuma on epätäydellinen mittari yksilön saamalle annokselle. Hän kuitenkin korostaa tilastotieteellistä periaatetta, jonka mukaan satunnainen mittausvirhe selittävässä muuttujassa vetää estimaatit kohti nollaa. Tämä tarkoittaa, että jos mittausvirhettä on, todellinen vaikutus olisi todennäköisesti suurempi kuin mitä tutkimus osoittaa.

STUK: Biologinen uskottavuus puuttuu

Tutkimuksessa havaittu vaikutus oli 0,03 standardipoikkeamaa. Auvisen mukaan vaikutus on pieni, mutta väestötasolla se on havaittavissa. Hän kuitenkin kyseenalaistaa, onko vaikutuksella todellista merkitystä.

– Yksittäisen ihmisen kohdalla sillä tietenkään ei ole mitään merkitystä, Auvinen toteaa.

Auvinen ei myöskään pidä biologisesti uskottavana, että näin matala säteilyannos aiheuttaisi pysyvää neurologista haittaa, jota ei voida korjata lapsuuden aikana.

Tieteenala päivityksen tarpeessa?

Sipiläinen esittää vastineessaan suoran haasteen perinteiselle näkemykselle säteilyn vaikutuksista. Koska jo kolme eri tutkimusta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa osoittaa samansuuntaisia tuloksia matalista säteilytasoista, tieteenalan olisi ehkä aika päivittää käsityksiään sikiön herkkyydestä säteilylle.

Tšernobylin ydinvoimalan räjähdyksestä tulee ensi keväänä kuluneeksi 40 vuotta. Keskustelu onnettomuuden pitkäaikaisista seurauksista jatkuu edelleen tiedeyhteisössä.