Pääkirjoitus|Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtajan nimitys nosti poliittiset virkanimitykset taas keskusteluun. Opposition kritiikki kuulostaa kuitenkin tyhjältä, sillä kaikki puolueet ajavat omia ihmisiään nimellisesti puolueettomiin virkoihin.
Poliittiset virkanimitykset ovat taas nousseet keskusteluun, kun Helsingin Sanomat kertoi oikeuskanslerin joutuneen puuttumaan useaan kertaan opetus- ja kulttuuriministeriön virantäyttöön. Kyseessä oli kulttuuri- ja taidepolitiikan ylijohtajan virka, johon tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok) runnoi viime vuoden lopulla kokoomustaustaisen rovastin Juha Rintamäen.
Laillisuusvalvontaa tekevän oikeuskanslerin toistuva puuttuminen virkanimitysmenettelyyn on harvinaista. Poliittinen ohjaus oli siis nyt tavallista kömpelömpää, mikä tuli ilmi myös Talvitien ja opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikön Heidi Backmanin ”kokonaisarviota” korostavissa kommenteissa. Poliittiset virkanimitykset sen sijaan eivät ole poikkeuksellisia.
Tilanne on toki parantunut sitten 1970-luvun, jolloin kunnissa vahtimestarienkin paikat oli usein jyvitetty puolueille. Silti tämäkin hallitus on ahkeroinut omien ihmistensä nimittämisessä virallisesti epäpoliittisiin korkeisiin virkoihin. Kokoomus on tehnyt niin esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön, opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston ylijohtajan sekä EU-suurlähettilään kohdalla. Sisäministeri Mari Rantanen (ps) valitsi oman poliittisen valtiosihteerinsä suojelupoliisin päälliköksi. Ja Rintamäen nimityksen lopulta valtioneuvostolle esitellyt kansliapäällikkö Backman on entinen Rkp:n eduskuntavaaliehdokas, jonka opetusministeri Anders Adlercreutz (r) runttasi tehtävään aiemmin viime vuonna. Listaa voisi jatkaa.
Isoin kohu syntyi kuitenkin Kelan pääjohtajan nimitysprosessista, joka tosin ei ollut hallituksen käsissä. Tehtävään valittiin lopulta kokoomuslainen Lasse Lehtonen, kun kansanedustaja Arto Satosen (kok) pyrintö ei riittänyt.
Poliittiset virkanimitykset ovat kuitenkin sellainen maan tapa, että tällä viikolla nähty opposition edustajien protestointi Rintamäen nimityksestä on puhdasta populismia. Viime hallituskaudella erityisesti keskusta ja Sdp pitivät huolta omien ihmistensä saamisesta tärkeille paikoille, mutta sujui se vihreiltä ja vasemmistoliitoltakin.
Näyttääkin siltä, että poliittisista virkanimityksistä kannetaan huolta vain oppositiossa. Moni muistaa, kuinka silloin oppositiossa olleet kokoomuslaiset allekirjoittivat vuonna 2020 kirjallisen kysymyksen, jossa he julistivat poliittiset virkanimitykset ”korruption ilmentymäksi”. Hallituksessa nämä huolet unohtuvat nopeasti, ja ministerit alkavat rakennella poliittisille virkanimityksille uusia määritelmiä. Omat nimitykset eivät silloin olekaan ”varsinaisesti poliittisia”.
Politisoitunut virkakunta heikentää kansanvaltaa.
Ne ovat kuitenkin ongelmallisia. Jos poliittiset nimitykset valuvat koko ajan alemmas, monet kunnianhimoiset puolueisiin kuulumattomat lopettavat virkojen hakemisen, koska tietävät törmäävänsä lasikattoon. Se heikentää koko virkakuntaa, jonka pätevyys on Suomelle tärkeää. Politisoitunut virkakunta myös heikentää kansanvaltaa, sillä aiemman hallituksen valtakaudella poliittisin perustein nimitetyt virkamiehet voivat jarruttaa seuraavan hallituksen politiikkaa.
Nimityspäätöksistä valtion virkaan ei aiemmin voinut valittaa. Vuodesta 2019 lähtien useimmissa tapauksissa niin on voinut tehdä, mutta esimerkiksi presidentin ja valtioneuvoston yleistunnon päättämistä nimityksistä ei edelleenkään voi valittaa.
Linjalle on perusteita, sillä ministerit on valittu kansanvaltaisesti ja he kantavat poliittista vastuuta. Nimittäjällä pitääkin olla harkintavaltaa, muutenhan tekoäly voisi valita virkamiehet. Eikä politiikkaan osallistuminen ole synti. Silti valitusoikeutta olisi syytä laajentaa.
Lopulta kyse on kuitenkin ennen muuta politiikan tavoista. Nyt vallalla on aiempaakin vahvempi kyynisyys ja röyhkeys. Osin blokkipolitiikan vuoksi hallitus yrittää kaudellaan ulosmitata kaiken mahdollisen. Sitä helpottaa, että poliittisia virkanimityksiä periaatteessa vastustavat kansalaiset eivät enää äänestyskopissa välitä asiasta.