Näyttelyn nimi sisältää ristiriidan. Kun hiljaisuus päättyy huutomerkkiin, joku käyttää ääntään. ”Hiljaisuus!” voi kajahtaa luokassa, lastenhuoneessa tai elokuvan kuvauksissa.
7.1. 14:22
Juhani Järvinen, Sanna Pitkäniemi-Toroska, Niina Vincelot: Hiljaisuus! Avoinna 1.2.2026 asti. Emil Cedercreutzin museo, Museotie 1, Harjavalta. Avoinna: ti, ke, su 12–16, to 12–18. Suljettu ma, pe, la.
Emil Cedercreutzin museon Satakunta-salissa on esillä kolmen kuvataiteilijan näyttely, josta huokuu pidätelty surrealismi. Kellot eivät valu oksilta kuin Salvador Dalín maalauksessa, mutta jotakin Luis Buñuelin elokuvien kaltaista vinksahtaneisuutta näistä teoksista tihkuu.
Juhani Järvisen (s. 1952) veistosten arkkitehtoniset muodostelmat seisovat ohutjalkaisilla telineillä. Jyrkkäharjaiset pikkutalot näyttävät lyijynraskailta, ikään kuin ne olisi puristettu kasaan kokoaan suuremmista rakennelmista.
Juhani Järvinen: Pieni mausoleumi, 2021, pronssi. Kuva: Satu Tenhonen
Massan tiheyttä korostavat litistyneet mittasuhteet. Talot ja temppelit venyvät ylöspäin kuin goottilaiset kirkot, mutta päinvastoin kuin kirkoissa, teosten äärellä katsojan näkökulma on ylhäältä alas.
Muotoilu on velkaa myös keskiaikaisille pyhäinjäännöslippaille, joissa perinteisesti säilötään pyhimysten jäänteitä. Ajatuskin puistattaa, että veistosten sisään kätkeytyisi jonkun pikkusormi tai leukaluu.
Pieniä harjakattoisia rakennuksia pilkottaa myös Niina Vincelotin maalauksista, mutta ensin silmille rävähtävät värit. Myrkynvihreiden kivien yllä kirkuu aniliininpunainen taivas. Sinisten lohkareiden takaa aukeaa appelsiininvärinen meri.
Seuraavassa hetkessä rankkasade huuhtoo vehreän maiseman ääriviivat. Värien sekä kovien ja pehmeiden muotojen rinnastukset horjuttavat havaintoa siitä, mikä on lähellä tai kaukana, tai mikä on pallo tai kolo.
Yksittäin katsottuna räikeille kontrasteille rakentuvat teokset tuntuvat hakevan tarkoitustaan, mutta kokonaisuudessa ne toimivat rohkeina, joskin riskaabeleina huutomerkkeinä.
Maalausten kylkien tehostevärit korostavat erillisiä todellisuuksia. Ne avaavat utuisten unien ja ylivirittyneiden aistimusten näyttämöitä, joille nukahtaja on vasta astumassa.
Sanna Pitkäniemi-Toroskan (s. 1976) maalaukset yhdistelevät kansanomaista ekspressionismia, nostalgista naivismia ja elokuvaviittauksia. Välillä kohdataan kuin Kuolema Venetsiassa -elokuvassa, sitten karjalaisessa kylässä ja amerikkalaisilla markkinoilla marakatin kanssa. Mennyttä aikaa korostavat temperavärien maanläheinen sävyasteikko ja pellavakankaiset maalauspohjat.
Sanna Pitkäniemi-Toroska: Kaivonkatsoja, 2025, öljy ja tempera kierrätyskankaalle. Kuva: Tuuli Penttinen-Lampisuo
Teokset tarkastelevat maailmaa usein naisten ja tyttöjen tilanteista käsin. Hard candy -tilateos viittaa sängyssä toistuvaan tragediaan, jolle lapsi ei tiedä muuta nimeä. Tyttö pakenee varjoa ja kipuaa piilopaikkaansa. Vanha nainen heittää ”Jäähyväiset avantgardelle” ja lakaisee kuolleet miehet kadulta. Kuviin ja teosnimiin ujuttautuu kritiikkiä luottamuksen pettäjiin, olivat he sitten läheisiä tai vallanpitäjiä.
Hiljaisuus! on kauniisti ripustettu ja sopivasti omituinen. Emil Cedercreutzin museon henkeen istuva kokonaisuus väreilee yksilöllisten ja kulttuuristen näkymien rajoilla.
Mielikuvittelun ja arjen välillä seikkaillaan myös Ilmari-salissa. Siellä on esillä tekstiilitaiteilija ja käsityönopettaja Sirkka Muurelan (s. 1936) näyttely. Suurten kirjontatöiden rikkaat luontonäyt ihastuttavat, mutta kanssani näyttelyä kiertävä nuori kiinnittää huomion kirjailtujen nukkejen ilmeisiin: huh, miten pelottavia!