Toiminta-avustuksia voivat hakea Jyväskylään rekisteröidyt yhdistykset ympärivuotiseen toimintaan. Kohdeavustuksia haetaan esimerkiksi tapahtumaan, projektiin tai hankkeeseen ja niitä voivat hakea jyväskyläläiset yhdistykset ja työryhmät sekä ammattitaiteilijat kohdennettuna työtilojen vuokrakustannuksiin. Lisäksi haettavina ovat yksityisten liikuntatilojen tila-avustukset, liikunnan kumppanuussopimukset sekä yksityistieavustukset.
Avustusten myöntämisen periaatteena on, että tuettava toiminta edistää kaupunkistrategian tavoitteita, tukee tai täydentää kaupungin järjestämiä palveluja sekä vahvistaa kuntalaisten hyvinvointia. Toiminnan vaikuttavuutta arvioidaan avustuskohtaisesti määriteltyjen kriteerien perusteella.
Hakuaika 2.1.-31.1.2026
- Kansalaistoiminnan avustukset
- Kulttuuriavustukset
- Liikunta-avustukset
- Liikunnan kumppanuussopimukset
- Nuorisoavustukset
- Yksityisten liikuntatilojen vuokratukiavustukset
Mikäli avustusmäärärahaa jää kevään päätösten jälkeen jakamatta, käynnistetään kohdeavustusten toinen haku, joka päättyy elokuun lopussa.
Hakuaika 2.1.-31.3.2026
Kaikkia avustuksia haetaan sähköisen järjestelmän kautta ja hakijoilta edellytetään vahvaa tunnistautumista. Yhdistyksen puolesta asioitaessa tulee hakijalla olla asiointiin myönnetyt Suomi.fi -valtuudet: ’Avustushakemuksen tekeminen’. Valtuudet kannattaa tarkistaa ja tarvittaessa hakea hyvissä ajoin ennen avustushakemuksen jättämistä.