Jasmiina Soidinaholla on ollut rauhallisempi kesä kuin pitkään aikaan, ja sen hän on saanut viettää kotona Tampereella. Kun kanssaopiskelijat hakivat tammikuussa oman alan kesätöitä, Soidinaho manifestoi, että oman kirjaprojektin kanssa tärppäisi vihdoin. Ja tärppäsihän se.
Aamulehti
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Tampereen yliopistossa opiskeleva Jasmiina Soidinaho sai kustannussopimuksen fantasiakirjatrilogialle Gummeruksen kanssa.
Soidinaho on työstänyt kirjaansa kolme vuotta ja sai useita hylkäyksiä ennen sopimusta.
Esikoiskirja on tarkoitus julkaista vuonna 2027.
Tamperelaisesta Jasmiina Soidinahosta tuntuu hassulta, kun kaikki onnittelevat häntä. Hänen elämänsä on kuitenkin pitkälti samanlaista kuin kolme viime vuotta. Päivät kuluvat yhtä ja samaa tekstiä editoidessa.
Kaikki on kuitenkin nyt muuttunut, koska Soidinahon suurin unelma toteutui. Kyseinen teksti toi hänelle kustannussopimuksen Gummerruksen kanssa, mutta ei ainoastaan yhdelle kirjalle, vaan kokonaiselle trilogialle.
”Vasta kun saa sen fyysisenä käteen, siinä lukee oma nimi ja pääsee haistamaan tuoreen musteen hajun, on varmaan niin, että tämä on oikeasti totta”, Soidinaho sanoo.
Soidinahon esikoiskirja on tarkoitus julkaista vuonna 2027, minkä jälkeen jatko-osat tulevat julki noin vuoden välein. Ennen tätä Soidinaho haluaa suorittaa visuaalisen journalismin maisterin opinnot valmiiksi Tampereen yliopistossa. Kun hän ei ole tietokoneen näytön ääressä editoimassa kirjaa tai hoitamassa kouluhommia, Soidinaho työskentelee Jungle Juice Barissa.
”Vietän laittoman paljon aikaa koneella. Se on tosi kivaa päästä sinne iltaisin vain kuorimaan päärynää ja myymään asiakkaille smoothieta.”
Kuva: Laura Talvitie / Aamulehti
34-vuotias kirjailija, opiskelija ja valokuvaaja. Työskentelee myös Jungle Juice Barissa osa-aikaisesti.
Kotoisin Seinäjoelta. Muuttanut Tampereelle vuonna 2018.
Asuu Tampereen Ratinassa yhdessä avopuolisonsa ja kahden kissan kanssa.
Harrastaa tietokonepelejä ja lukemista.
Pitää kirjailijaesikuvinaan esimerkiksi Robin Hobbia ja Sarah J. Maasia.
Takaisin kouluun
Jungle Juice Bar on myös paikka, jossa Soidinaho paloi loppuun kahvilapäällikkönä muutama vuosi sitten. Soidinaho piti yhteensä kymmenen välivuotta lukiosta valmistumisen jälkeen ja työskenteli ravintola-alalla. Omat rajat unohtuivat nopeasti, koska Soidinaho paiskii hommia aina täysillä.
”Tajusin, että en halua olla loppuelämääni kahvilan kassalla. Tuolla uralla ei voi määräänsä enempää yletä. Se olisi tarkoittanut vain, että minulle tulisi enemmän kahviloita, työtä ja vastuuta. Tykkäsin valokuvaamisesta paljon ja pohdin, missä voisi opiskella siitä ammatin.”
Soidinaho keksi, että tämä onnistuisi Tampereen yliopistossa kuvajournalismin opinnoissa. Hän sai opiskelupaikan journalistiikan tutkinto-ohjelmasta vuonna 2021 ja pääsi kuvajournalismin erikoistumisopintoihin, jonka kurssit alkoivat vuonna 2022.
Valinta kirjoitetun journalismin ja kuvajournalismin välillä ei ollut vaikea, vaikka Soidinaho on aina pitänyt myös kirjoittamisesta. Kirjoitetussa journalismissa on selkeät raamit, kun taas kuvaajana on enemmän tilaa luovuudelle.
”Tykkään kirjoittaa nimenomaan fiktiota ja asioita, joita ei tapahdu oikeassa elämässä.”
Jasmiina Soidinaho asuu Tampereen Ratinassa kumppaninsa ja kahden kissan kanssa. Kuva: Laura Talvitie / Aamulehti
Koti on täynnä kirjoja ja etenkin fantasiakirjallisuutta. Kuva: Laura Talvitie / Aamulehti
Soidinahon ensimmäisiä kirjoituksia noin vuodesta 2008 alkaen löytyy edelleen vanhoilta muistitikuilta. Alakoulun luovan kirjoittamisen tehtävät olivat lempiasioita koulussa, kun taas teini-ikäisenä Soidinaho alkoi kirjoittaa fanifiktiota esimerkiksi Harry Potter -kirjoista. Fantasiakirjallisuus on ollut aina hänen oma juttunsa, vaikka Soidinaho onkin nauttinut lukemisesta ylipäätään aina.
”Sinne upotaan, siellä eletään ja en kuule tai näe mitään, kun luen. Sitä kautta heräsi ajatuksia omasta fantasiamaailmasta, ja raapustin niitä ylös.”
Oikeasta elämästä kirjoittamistakin hän yritti, mutta tämä jäi lyhyeksi kokeiluksi. Soidinaho piti blogia ja jakoi sinne paljon itsestään.
”Kirjoitin sinne aika raadollisestikin asioista ja omasta elämästäni. Parikymppisenä ihmiset baarissa tulivat sanomaan minulle, että ’vau oli hyvä kirjoitus’. Tajusin siinä kohtaa, että apua, ihmiset oikeasti lukevat sitä. Aloin sen jälkeen vähän miettiä, mitä kirjoitan.”
Soidinahon näppäimistö sauhuaa aina vapaa-ajalla ja joskus yliopistokurssien luentojenkin aikana. Soidinahon kurssikaverit ovat toisinaan ihmetelleet, tekeekö hän todella niin paljon muistiinpanoja. Todellisuudessa Soidinaho ei vain malta olla kirjoittamatta tarinaansa. Kuva: Laura Talvitie / Aamulehti
Kirjaprojekti käyntiin
Soidinahon fantasiakirjan maailma on rakentunut pala palalta vuodesta 2009 lähtien. Varsinaisen kirjoitusprojektin hän aloitti vuonna 2022 ja alkoi työstää käsikirjoitusta aina vapaa-ajallaan.
”En voi koskaan saavuttaa unelmiani, jos ajattelen vain, että jonain päivänä. Ajattelin, että nyt vain kirjoitan sen.”
Noin kahdessa vuodessa syntyi 500-sivuinen Word-tiedosto. Soidinaho käytti esilukijoinaan ystäviään, siskoaan ja kumppaniaan, jotka olivat tarinasta innoissaan ja eivät keksineet siitä kritiikkiä.
”Tein sen virheen, että heti kun sain tarinan valmiiksi, lähetin sen kustantamoihin. Tarinahan oli ihan paska. Ensimmäinen versio on aina sellainen, että vain oksennat tarinan ulos. Olin saanut sen ulos, niin ylpeä ja uskoin siihen maailmaan niin paljon, että lähetin sen saman tien ihan kaikkialle, minne keksin.”
Jasmiina Soidinaho hankki ”director”-tuolin kuvauskeikkojaan varten, mutta se onkin päätynyt meikkipöydän ääreen. ”Olen tällainen oman elämäni ohjaaja”, Soidinaho sanoo. Kuva: Laura Talvitie / Aamulehti
Lopputulos oli seitsemän hylkäyskirjettä. Joistain kustantamoista ei kuulunut vastausta takaisin ollenkaan. Soidinaho itki ja itki, koska oli niin pettynyt, mutta keräsi itsensä sen jälkeen.
”En tiedä, onko se jokin pohjalainen luonne vai onko minut vain kasvatettu niin, että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.”
Soidinaho jätti tarinan hetkeksi sikseen. ”Parin kuukauden päästä palasin tähän tarinaan. Luin sen uudestaan läpi ja tajusin, miksi olen saanut kaikki hylkäyskirjeet. Lähdin editoimaan sitä ja aloin oikeasti opiskella, kuinka kirjoitetaan.”
Soidinaho opiskeli kirjoittamista itsenäisesti esimerkiksi Youtube-videoiden avulla. Yliopiston kirjoituskurssit tuntuivat liian hidastempoisilta. Erityisesti Save the cat -teos oli hyödyllinen ja auttoi hahmottamaan, millainen hyvien tarinoiden kaava on.
”Opiskelin sen kaavan ja muutin tarinani sen mukaan, että se sopii tähän kaavaan ja on silti omanlaisensa.”
Soidinaho alkoi päivittää kirjaprojektistaan Instagramiin ja Tiktokiin omaksi ilokseen.
”Mutta myös sen takia, koska siellä on tosi laaja suomalainen kirjayhteisö ja superihania ihmisiä. Löysin Tiktokin kautta yhden ihanan esilukijan. Tosi fiksu ihminen, ja hän osaa huomata sellaiset sudenkuopat, joita itse ei huomaa.”
Vihdoin vastaus
Jasmiina Soidinaho lähetti jälleen tarinansa kustantamoille. Sitä seurasi uusi kierros hylkäyskirjeitä. Gummerrukselta ei ollut kuitenkaan kuulunut mitään takaisin.
”Lähetin vähän tylyn viestin, että mikä teidän tuomionne on. Kustannustoimittaja palasikin aivan järkyttävän pitkän sähköpostin kera.”
Jasmiina Soidinaho oli tottunut saamaan vain hylkäyskirjeitä kustantamoilta. Sitten hänen sähköpostiinsa kilahti pitkä viesti Gummerrukselta. Kuva: Laura Talvitie / Aamulehti
Soidinaho hämmentyi, koska kustantamoilta ei ollut aiemmin tullut yksityiskohtaista palautetta ollenkaan. Nyt kustannustoimittaja näki tarinassa kuitenkin potentiaalia ja ehdotti muutoksia joihinkin kohtiin. Aluksi Soidinaho lannistui, koska oli käyttänyt tarinaan jo niin paljon aikaa ja vaivaa.
”Tajusin, että ei hitto, se ei ole vieläkään kyllä. Samalla jotakuta oikeasti kiinnostaa. Hän on nähnyt siinä jotain, koska ei hän muuten vaivautuisi laittamaan minulle näin pitkää viestiä.”
Soidinaho nukkui yön yli ja alkoi taas editoida tekstiä. Hän jatkoi editoimista viiden viikon ajan ja lähetti tekstin sitten takaisin kustannustoimittajalle.
”Olin niin, että jos se ei nyt natsaa, niin kävelen liikenteen sekaan tuon kässärin kanssa.”
Kutsu Helsinkiin
Vastaus kustannustoimittajalta tuli, mutta se ei ollut vieläkään myönteinen ja sai Soidinahon jälleen hämmentyneeksi. Hänet kutsuttiin Gummerruksen toimistolle Helsinkiin. Soidinaho mietti vain, miksi ihmeessä.
”Kyllähän sen järjellä tietää, että eivät he halua minua sinne ihan muuten vaan. Samalla olen itse suhteellisen suora ihminen. En kehdannut lähettää sähköpostia, että miksi, mutta teki mieli. Niin kuin voitteko nyt sanoa joo vai ei?”
Tapaaminen siirtyi kerran, ja Soidinaho joutui jännittämään sitä kaksi viikkoa. Sitten hän astui junaan maanantaiaamuna kello seitsemältä kesäkuun alussa.
”Minua jännitti niin paljon, että maha oli aivan kipeä ja pelkäsin pyörtyväni. Sitten höpötimme kustannustoimittajani kanssa kaksi tuntia.”
Soidinaho muun muassa kertoi, että oli suunnitellut tarinastaan trilogiaa. Kustannustoimittaja kysyi, mitä kakkos- ja kolmososissa tapahtuu, ja Soidinaho kertoi.
”Ajattelin, että tämä on se hetki, kun hän sanoo, että kiitos ja ovi on tuolla. Sitten hän hetken hiljaisuuden jälkeen sanoi, että tarina kuulostaa tosi hyvältä ja että me emme tee tarjousta yhdestä kirjasta, vaan haluamme kaikki kolme. Sitten minä vain istuin siinä monttu auki.”
Kustannustoimittaja huomautti, että ensimmäistä kirjaa pitää kuitenkin vielä editoida ja tiivistää. Jos se olisi sellaisenaan painettu kirjaksi, mittaa olisi ollut noin 700 sivua. Kirjassa oli alun perin kaksi näkökulmahahmoa, mutta kustannustoimittajan mielestä tarina toimisi paremmin yhdellä hahmolla.
”En halunnut poistaa sitä toista, koska tykkäsin siitä hirveästi. Siinä kohtaa sanoinkin, että minulle on juuri tarjottu unelmadiiliäni eli kolmen kirjan sopimusta, ja saanko miettiä yön yli. Olin todella shokissa.”
Kustannustoimittaja lupasi Soidinaholle, että hän voi miettiä asiaa rauhassa.
”Lähdin sieltä pois ja en nähnyt tai kuullut maailmasta mitään. Kumppanini soitti minulle, että miten meni. Sanoin, että ne tarjosivat minulle kolmen kirjan sopimusta, mutta en tiedä, otanko sitä, kun pitäisi poistaa yksi näkökulmahahmo. Antti kysyi, että tajuatko, mitä sulle tarjotaan. Olin niin shokissa, että hyvä kun en masentuneen kuuloinen.”
Soidinaho tokeni hieman päästyään kotiin Tampereelle. Hän ymmärsi, että nyt hänellä olisi tilaisuus keskittyä kirjoittamiseen seuraavat vuodet. Hän nukkui jälleen kerran yön yli ja laittoi heti herättyään kustannustoimittajalle viestiä. Hän pahoitteli, että oli mennyt niin typertyneeksi ja että ottaisi sopimuksen vastaan.
Menestys kirvoitti kateutta
Ajatus kirjoittamisesta ja siitä, että pian kaikki voivat astua Soidinahon itse luomaan maailmaan, saa Soidinahon kiemurtelemaan tuolissaan innostuksen ja jännityksen vuoksi.
”Rakastan hirveästi sitä maailmaa, jonka olen tehnyt. Se on samalla hirvittävän pelottavaa päästää muut lukemaan sitä, mikä on tullut minun pääni sisältä.”
Jasmiina Soidinaho ei voi vielä paljastaa tarinastaan kovin paljon. Sen hän voi kertoa, että kyseessä on romanttinen fantasiakirja ja kasvutarina itsensä hyväksymiseen. Päähahmolla, haltijanaisella, on salaisia voimia, joiden paljastuminen tarkoittaa varmaa kuolemaa.
Kun Soidinaho jakoi ilouutisen, hän sai lukuisia onnitteluja ja lämpimiä reaktioita, mutta myös päinvastaista kohtelua. Suomalaisessa kirjayhteisössä heräsi kokonainen kateuskeskustelu siitä, miten yrittää olla onnellinen kollegan puolesta, kun itselle tulee jatkuvasti kielteisiä vastauksia. Jotkut jopa lopettivat Soidinahon seuraamisen somessa kokonaan.
”Muutama laittoi viestiä, että anteeksi, kun tällainen keskustelu alkoi heti ja älä vaikka avaa somea pariin päivään.”
Kun Jasmiina Soidinahon suuresta unelmasta tuli totta, ihmisten reaktiot tekivät hänelle syyllisen olon oman menestyksen vuoksi. Kuva: Laura Talvitie / Aamulehti
Soidinahoa alkoi lähestulkoon kaduttaa, että oli sanonut yhtään mitään. Teki mieli pyytää anteeksi, että hänen menestyksestään on tullut muille paha olo.
”Olen tottunut olemaan sellainen hiljainen pohjalainen, että en hirveästi kehuskele asioillani. Tuli sellainen olo, että olisiko pitänyt vain olla hiljaa.”
Soidinahon mielestä on kuitenkin tärkeintä, että ei koskaan lakkaa yrittämästä.
”Minäkin sain jotain 18 hylkäyskirjettä ennen kuin sain sopimuksen. Tässä on kolme vuotta tehty aika kovaa duunia tuon eteen. Se ei vain langennut syliini.”