Suomalainen luontosuhde on meille lähes pyhä. Metsä, järvi ja suo nähdään yhteisenä perintönä, johon jokaisella tulisi olla pääsy. Mutta Kurjenrahkan kansallispuistossa tehty päätös osoittaa, että tämä periaate ei toteudu kaikille.

Savojärven rantaan johtaneen esteettömän kulkusillan sulkeminen ei vienyt vain lahoa puurakennelmaa pois käytöstä. Se vei osalta ihmisiä ainoan mahdollisuuden uida luonnonvesissä, kuten Turun Sanomat kirjoitti. Samalla se kavensi monien muidenkin liikuntarajoitteisten ihmisten elinpiiriä. Konkreettisesti ja symbolisesti.

Kyse ei oikeasti ole vain uimisesta. Kyse on osallisuudesta, vapaudesta ja ihmisarvosta. Luonnon kokeminen ei ole ylellisyyttä, vaan tutkitusti hyvinvointia lisäävä ja terveyttä tukeva asia. Silti tämä mahdollisuus suljettiin, koska rahaa uuden sillan rakentamiseen ei ole.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

150 000 euroa on suuri summa, mutta kysymys kuuluu: mitä pidämme arvokkaana? Kansallispuistot rahoitetaan verovaroilla, jotka tulevat meiltä kaikilta, myös vammaisilta ihmisiltä. Esteettömät rakenteet eivät ole erityiskohtelua, vaan keino toteuttaa yhdenvertaisuutta. Ne ovat edellytys sille, että ”luonto kuuluu kaikille” ei jää tyhjäksi iskulauseeksi.

Esteetön reitti poistuu, ja sen mukana katoaa kokonainen joukko ihmisiä luonnosta.

On ymmärrettävää, ettei vaarallista rakennetta voi pitää auki. Turvallisuus on tärkeää. Mutta huolestuttavaa on se, ettei vaihtoehtoja näytä olevan.

Lopputuloksena on tilanne, jossa esteetön reitti poistuu, ja sen mukana katoaa kokonainen joukko ihmisiä luonnosta.

Kehitysvammaisten tukiliiton artikkelissa kuvaama ”takapakki” on todellinen. Yhteiskunnan suunta ei saisi olla se, että esteettömyys on ensimmäinen asia, josta luovutaan talouspaineiden alla. Päinvastoin: juuri silloin mitataan, kuinka tosissamme puhumme yhdenvertaisuudesta.

Luonto ei ole vain niille, jotka jaksavat kävellä pitkälle, kiivetä tai tasapainoilla kapeilla poluilla. Luonto kuuluu myös niille, jotka tarvitsevat ramppia, kaidetta tai tasaista kulkusiltaa. Kaikille niille, joille esteetön reitti on ainoa reitti.

Jos hyväksymme sen, että luontokokemukset rajautuvat vain osalle ihmisistä, hyväksymme samalla eriarvoisuuden osaksi arkeamme. Sitä Suomi, eikä yksikään kansallispuisto, ei saisi edustaa.

Mira Reunanen