Hoivakoti ei kommentoi tapahtunutta, kertoo Turun Sanomat.


Esperi Care on vuonna 2001 perustettu asumispalveluja tarjoava yhtiö. Sen enemmistöomistaja on eurooppalainen pääomasijoitusyhtiö Triton. AOP / Ismo Pekkarinen
Tuoliin sidottu vanhus on kuollut kuristumalla turkulaisessa Esperi Caren hoivakodissa, kertoo Turun Sanomat.
79-vuotias nainen oli köytetty tuoliin vöillä.
– Poliisi arvioi silloin, että hän olisi ehkä yrittänyt luisua pois vöistä ja kuristunut niihin sen takia, naisen omainen kertoo TS:lle.
Omaisille ei ole kerrottu, miksi Alzheimerin tautia sairastanut vanhus oli sidottu tuoliin. Omaisten mukaan hän ei ollut väkivaltainen.
Hoivakoti ei kommentoinut tapahtunutta TS:lle millään tavalla. Esperi Caren viestinnästä kerrottiin, että kuolinsyyn tutkinta on käynnissä ja että yhtiö selvittää asiaa myös sisäisesti.
Vanhus kuoli 7. joulukuuta Turun Runosmäessä sijaitsevassa Esperi Hoivakoti Otsossa.
Esperin verkkosivuilla 20-paikkaista hoivakotia kehutaan muun muassa turvalliseksi ja lämminhenkiseksi.
– Elämme mielekästä elämää asukkaidemme kanssa. Päivissä on auttamisen ja hoivan lisäksi iloa, yhdessäoloa ja mukavia kokemuksia, Esperin verkkosivuilla kerrotaan.
Näin Hoivakoti Otsosta kerrotaan Esperin verkkosivuilla. Ruutukaappaus