Me Naisten äänestyksessä kauneimpien rakennusten paikkaa pitivät linnat ja kirkot – sekä eräs satumainen hotelli.
Mikä on kaunein rakennus, jota Suomi päällään kantaa?
Me Naisten lukijat äänestivät hiljattain Suomen prameinta pytinkiä – ja voitto viuhahti heittämällä Etelä-Karjalaan. Jos et ole vielä ehtinyt äänestää, pääset siihen tästä.
Jutun kirjoitushetkellä omaa suosikkiaan 35 rakennuksen listalta oli äänestänyt reilu 4 300 suomalaista. Lisäksi vastaajat saivat ehdottaa omia suosikkejaan listan ulkopuolelta.
Seuraavaksi esittelemme viisi eniten ääniä saanutta rakennusta käänteisessä järjestyksessä.
5. Turun linna (4,6 % äänistä)
Turun linna on Suomen merkittävimpiä rakennushistoriallisia muistomerkkejä. Kuva: Shutterstock
Jos jollakin rakennuksella on takanaan kilometrejä, on se Turun linna. Monivaiheisen historiansa aikana linna on muun muassa toiminut Ruotsin kruunun hallintolinnana, herttua-ajan renessanssilinnana, Suomen kenraalikuvernöörin virka-asuntona ja vankilana.
Yli 700 vuotta vanha kivilinna saikin lukijoilta äänestyksessä suurta arvostusta, ja sijoittui kauneimpien rakennusten kärkeen. Perusteluja piisasi:
”Ylväs, paljon nähnyt historiallinen rakennus. Komeat tornit ja muurit.” Päivi, 59
”Siinä näkyy historia ja ajan patina. Linna tuo vanhanajan ritarifiiliksen heti kättelyssä.” Mari, 35
”Se vaan on jotenkin puoleensavetävä kaikessa massiivisuudessaan.” Riku, 62
4. Uspenskin katedraali (4,8 % äänistä)
Uspenskin katedraalin kupolit on päällystetty aidolla, 24 karaatin kullalla. Kuva: Aku Isotalo / HS
Helsingin Katajanokan kalliolla ylväänä nököttävä kultakupolinen Uspenskin katedraali ei jää ohikulkijoilta huomaamatta. Majesteettista punatiilistä kirkkoa pidetään Länsi-Euroopan suurimpana ortodoksisena kirkkona, ja vuosittain sitä käykin ihailemassa peräti puoli miljoonaa vierailijaa.
Näin katedraalia äänestäneet kehuivat sitä:
”Katedraalit ovat vain yksinkertaisesti kauneimpia rakennuksia mitä maa päällään kantaa.” Jasmin, 21
”Arkkitehtuurisesti erittäin kaunis ja näyttävä. Uspenskin sijainti kukkulalla tekee jo oman vaikutuksensa.” Kaisa, 38
”Katedraali on vaan kertakaikkisen upea. Seisoo korkeuksissa ylväänä ja viisaana.” Jenni, 37
”Siinä on rauhaa, tunnelmaa, näyttävyyttä ja kauneutta.” Maritta, 61
3. Olavinlinna (8,9 % äänistä)
Norjalaisen viikinkikuninkaan mukaan nimetty Olavinlinna tunnetaan maailman pohjoisimpana keskiaikaisena linnana. Kuva: Shutterstock
Saimaan syleilyssä kohoava Olavinlinna ei jättänyt äänestäjiä kylmäksi.
Etelä-Savon keskiaikaisessa helmessä lukijoita viehätti paitsi linnan jylhä ulkomuoto ja vuoteen 1475 ulottuva historia, myös sen erottuva sijainti Kyrönsalmen kalliosaarella.
”Hieno linna, historia ja järvimaisema.” Mika, 53
”Pysäyttää aina kauneudellaan.” Mari, 55
”Se on vaan niin kauniin majesteettinen. Eri valaistukset tuovat oman säväyksensä.” Saara, 65
”Suomen linnoista aivan omaa luokkaansa. Mahtavalla paikalla vuolaan virran rannalla.” Mika, 58
2. Helsingin tuomiokirkko (13,4 % äänistä)
Helsingin tuomiokirkko näyttää erehdyttävästi valkoiselta, mutta on todellisuudessa maalattu kolmella eri vaaleanharmaan sävyllä. Kirkon katolla patsastelee 12 apostolia. Kuva: Seppo Kärki
Ylväs, uljas ja kaunis katseenvangitsija keskellä kaupunkia. Koko Suomen symboli.
Helsingin tuomiokirkolle riitti ylistyssanoja kasapäin. Ääniryöppy nosti Carl Ludvig Engelin suunnitteleman kirkon Me Naisten äänestyksessä hopeasijalle.
”Hienolla paikalla. Tulee mieleen Pariisin Sacre-Coeur. Loistaa upeasti pimeällä tummaa taivasta vasten.” Anne, 63
”Mereltä päin Helsinkiin tullessa tuomiokirkon näkeminen tuo aina kyyneleet silmiin. Se on niin upea!” Kristiina, 71
”Kolin kansallismaisema ja Helsingin tuomiokirkko – näistä kuvastuu Suomen sielu.” Lasse, 68
”Ylväs ja rauhoittava näky samaan aikaan. Ilman sitä ei Helsinki olisi Helsinki. ” Eila, 75
1. Imatran valtionhotelli (20,1 % äänistä)
Imatran Valtionhotelli on Imatrankosken kupeessa sijaitseva, 1903 valmistunut arkkitehti Usko Nyströmin suunnittelema jugendlinna. Kuva: Shutterstock
Tätä imatralaista satulinnaa kauniimpaa näkyä ei Suomen kamaralta löydy, tuumasi yksimielinen enemmistö. Kaikkinensa 123-vuotiasta Imatran valtionhotellia äänesti joka viides vastaaja.
Perustelut olivat harvinaisen selvät:
”Kuin prinsessalinna torneineen. Mieletön sijainti kosken vieressä.” Jaana, 54
”Huikea satulinna. Puhdasta kauneutta.” Mika, 54
”Upea romanttinen jugendlinna, huikeita yksityiskohtia ja mieletön sijainti kosken partaalla – aivan omaa luokkaansa. Muun muassa omat häät juhlittu linnassa 1994.” Riikka, 58
”Ainoa rakennus, joka on saanut minut pysähtymään ja haukkomaan henkeä. ” Petra, 50
”Se on kuin Prinsessa Ruususen linna. Hienoja yksityiskohtia ja muotoja.” Minna, 56