Reidar Särestöniemen näyttely oululaisessa Art Gallery Finland oy:ssä sai viime metreillä joulukuun lopussa aikaan yleisöryntäyksen. Niinpä toimitusjohtaja Timo Korkiamäellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pitää ovia auki neljä päivää suunniteltua pidempään.

– Näyttely meni paremmin kuin odotin. Kävijöitä oli kaikkiaan yli 10 000, Korkiamäki kertoo.

Syyskuun lopussa avautunut Särestöniemen 100-vuotisjuhlanäyttely oli Art Gallery Finlandin ensimmäinen.

Korkiamäen mukaan tuotto jäi plussan puolelle, joten toiminta jatkuu. Gallerian tiloiksi on vuokrattu liikehuoneisto Torikadulta niin kutsutusta vanhan apteekin talosta.

Ohjelmasuunnitelma ulottuukin nyt vuoden 2026 loppuun. Seuraavassa näyttelyssä lauantaista 10. tammikuuta alkaen on esillä kuvanveistäjä Kain Tapperin veistoksia ja piirroksia sekä Vilho Lammen maalauksia. Näyttely kestää helmikuun loppuun.

Art Gallery Finlandin uudessa näyttelyssä on esillä Kain Tapperin veistoksia ja Vilho Lammen maalauksia.

Art Gallery Finlandin uudessa näyttelyssä on esillä Kain Tapperin veistoksia ja Vilho Lammen maalauksia.

Kuva: Miika Yliniemelä

Maaliskuun alkupuolella galleriassa aloittaa neljän mestarin Akseli Gallen-Kallelan, Eero Järnefeltin, Antti Favénin ja Eero Nelimarkan näyttely, jonka on tarkoitus jatkua heinäkuun loppuun.

Elokuussa on luvassa Sam Vannin ja Rafael Wardin yhteisnäyttely ja myöhemmin syksyllä Veikko Vionoja, Arvid Bromsin ja Juhani Palmun näyttelyt.

Lauantaina avautuva näyttely tuo samaan tilaan Vilho Lammen taulut ja Kain Tapperin veistokset. Korkiamäen mielestä ne sopivat hyvin yhteen ja täydentävät toisiaan, mutta eivät kilpaile keskenään.

– Kaksi suurta mestaria, joiden teokset yhdessä kertovat käsillä tekemisen taidosta. Tapperin veistosten voimakkaat viivat ja Lammen värit sekä lakeuden valo käyvät tasaväkistä vuoropuhelua taiteessa.

Esillä olevat noin 20 Kain Tapperin teosta, veistokset, reliefit ja piirrokset, on lainattu kuvanveistäjän perikunnalta. Ne ovat ajalta, jolloin hän asui Lallukan taiteilijakodissa Helsingissä.

Suomalaisen kuvanveiston uranuurtaja ja akateemikko menehtyi 74-vuotiaana vuonna 2004. Tapper oli Korkiamäen mukaan kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kuvanveistäjä.

Oululaissyntyinen, mutta Limingassa asunut ja työskennellyt Vilho Lampi tunnetaan lakeuden kuvaajana sekä voimakkaista oma- ja henkilökuvista.

Vilho Lammen suurikokoinen omakuva on vuodelta 1930.

Vilho Lammen suurikokoinen omakuva on vuodelta 1930.

Kuva: Miika Yliniemelä

Kurikassa työterveyshuollossa lääkärinä työskentelevä Korkiamäki on harrastanut taiteen keräämistä yli 20 vuotta. Suuri osa näyttelyssä olevista Lammen akvarelleista ja öljyväritöistä on hänen omasta kokoelmastaan.

– Kaikki omistamani Lammet, eli nelisenkymmentä teosta on mukana näyttelyssä. Yhteensä näyttelyssä on viitisenkymmentä Lammen teosta.

Loput Lammen työt on koottu viidestä yksityisestä kokoelmasta Oulun alueelta, muun muassa Janne Länsitieltä.

– Esillä on Lammen teoksia, joita ei ole pitkään aikaan nähty. Yksi niistä on hänen suuri omakuvaansa vuodelta 1930. Teos on Länsitien omistama.

Korkiamäelle Lammen näyttely on Oulussa jo toinen. Ensimmäinen oli Galleria MABD:ssä kesällä 2020. Silloin Korkiamäen Lampi-kokoelmassa oli 23 teosta.

Muutaman Lammen öljyväriteoksen Korkiamäki on ostanut vastikään. Aurinko ja mylly -maalauksen vuodelta 1929 hän huusi Bukowskin huutokaupasta pari kuukautta sitten.

Lammen niin kutsutulta sankarikaudelta oleva maalaus kuvaa auringon valaisemaa lakeutta ja myllyä.

– Teoksen ostamiseen meni useamman kuukauden lääkärin palkka. Lammen töitä tulee harvoin myyntiin, sillä ne ovat nykyään useissa yksityis- ja taidemuseokokoelmissa.

Vilho Lammen Aurinko ja mylly -öljyvärimaalauksen Timo Korkiamäki huusi Bukowskin huutokaupasta pari kuukautta sitten.

Vilho Lammen Aurinko ja mylly -öljyvärimaalauksen Timo Korkiamäki huusi Bukowskin huutokaupasta pari kuukautta sitten.

Kuva: Miika Yliniemelä

Vilho Lammen Pelto, tie, lato -öljyvärityö on maalattu paksulle vanerille molemmin puolin.

Vilho Lammen Pelto, tie, lato -öljyvärityö on maalattu paksulle vanerille molemmin puolin.

Kuva: Miika Yliniemelä

Esimerkiksi Oulun taidemuseon kokoelmassa on noin 80 Lammen teosta. Niiden näyttely oli viimeksi esillä marraskuusta 2021 elokuuhun 2022.

Pelto, tie, lato -öljyvärityön vuodelta 1928 Korkiamäki osti perikunnalta. Lampi on maalannut teoksen paksulle vanerille molemmin puolin.

Taulun takapuolelle on vuosien varrella kertynyt tarralappuja, jotka kertovat maalauksen monivaiheisesta näyttelyhistoriasta, muun muassa Oulun taidemuseon itsenäisyyden 75-vuotisjuhlanäyttelystä vuonna 1982.

Vilho Lammen eri aikakauden omakuvia ja henkilökuvia on ripustettu yhdelle seinälle Art Gallery Finlandissa. Alarivissä toinen vasemmalta on Lammen Mököttävä tyttö -öljyvärimaalaus ja keskellä seinää on öljyvärimaalaus nimeltään Masennus. Vanhan rouvan ihon väri on lampimaiseen tapaan vihreä.

Vilho Lammen eri aikakauden omakuvia ja henkilökuvia on ripustettu yhdelle seinälle Art Gallery Finlandissa. Alarivissä toinen vasemmalta on Lammen Mököttävä tyttö -öljyvärimaalaus ja keskellä seinää on öljyvärimaalaus nimeltään Masennus. Vanhan rouvan ihon väri on lampimaiseen tapaan vihreä.

Kuva: Miika Yliniemelä

Keräilijä kun on, Korkiamäki ei mielellään myy laajasta taidekokoelmastaan mitään pois.

– Tietenkin kaikki on mahdollista.

Jos Lammen näyttelyssä olevista teoksista pitää valita yksi suosikki, se on Korkiamäelle Ruma tyttö -öljyvärityö vuodelta 1933. Teos on Korkiamäen omistuksessa.

– Tyttö on kaunis, mutta hän mököttää. Lammen värien käsittely on teoksessa hieno. Tyttö on houkuteltu malliksi. Se ei tainnut olla mieluista puuhaa lapselle.

Lue myös

Tai­de­ke­räi­li­jä toi Vilho Lammen teoksia ou­lu­lais­gal­le­riaan – ”Lammen taide on tee­moil­taan yhtä ajan­koh­tais­ta nyt kuin sata vuotta sitten”

Lue myös

Ou­lu­lai­sen Timo Kor­kia­mäen las­ten­huo­neen sei­näl­lä roikkuu Picasso – Tai­de­ke­räi­li­jä kertoo, miksi vuok­ra­si kes­kus­tas­ta ison lii­ke­ti­lan

Kain Tapperin ja Vilho Lammen taidenäyttely Art Gallery Finlandiassa 10.1.–28.2. Avoinna ti–pe kello 11–19, la–su kello 12–18. Osoite on Torikatu 7. Näyttelyyn on pääsymaksu.