Vuonna 2024 pakkaseen kuoli 77 ihmistä.
Näin turistit kommentoivat Suomen paukkupakkasia.
Pakkaseen kuolee Suomessa vuosittain kymmeniä ihmisiä, kertoo Tilastokeskus.
Tilastokeskuksen mukaan pakkasen vuoksi kuolee joka vuosi 50–100 ihmistä. Esimerkiksi vuonna 2024 pakkaseen kuoli 77 ihmistä.
Pakkaseen kuolee selvästi enemmän miehiä kuin naisia. Vuosien 1998–2024 välillä kylmyyteen on kuollut Tilastokeskuksen mukaan noin 1 400 miestä ja noin 600 naista. Miehistä noin puolet olivat päihtyneitä, naisista alle kolmannes.
Miesten joukossa kuolleet ovat pääosin 50–70-vuotiaita, naisten joukossa yleensä yli 70-vuotiaita.

Lähipäivinä on luvassa pakkasta. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
Lämpömittari saattaa lähipäivinä laskea koviin pakkaslukemiin. Kuluvan talven pakkasennätys on –42,6 astetta.
Pakkanen voi kiristyä uudelleen –40 asteen tuntumaan Lapissa kylmimmissä jokilaaksoissa tai alavilla alueilla, arvioidaan Forecan sääblogissa.
Suomessa viikonloppu kuluu laajemminkin kylmässä ja poutaisessa säässä. Pakkasta on etelässä 10–20, maan keskiosassa 15–30 ja pohjoisessa 20–35 astetta.
Maan eteläosassa pohjoisviima saa perjantai-illasta alkaen pakkasen tuntumaan purevalta, mutta samalla se estää todennäköisesti pakkasta kiristymästä yli 20 asteeseen, Foreca kertoo.
Kova pakkanen on melkoinen rasitus keholle. Kylmässä pintaverenkierto vähenee, koska ihmisen lämmönsäätelymekanismi pyrkii säilyttämään elimistön ydinlämpötilan ennallaan.
Lapin hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Jyri Taskila sanoi aiemmin Ilta-Sanomille, että ennätyspakkaset eivät ole kovin mainittavasti näkyneet paleltumavammojen lisääntymisenä Lapin päivystyksissä.
– Minulle saakka ei ole sellaisesta raportoitu. Toistaiseksi kova pakkasjakso on kuitenkin ollut aika lyhyt, Taskila sanoi.
– Se kuitenkin tiedetään, että tietyt hengitystieongelmat lisääntyvät kovilla pakkasilla.