Milloin tv-kasvot alkoivat hymyillä ja ilotella ammatikseen? Journalismihan oli ennen vakava laji, muistelee Jyrki Lehtola.
9.1. 8:00
Tätä naurun, ilon ja re-re-repeilyn määrää!
MTV3:n Huomenta Suomi on uudistunut. Tai no, tavallaan uudistunut, tavallaan ei, koska sitten joutuisi pitämään kriisikokouksen, että mitä nyt tehdään, kun aikuinen raivosi Vauva-sivuilla, että paska uudistus, aamu pilalla.
Siksi Suomelle toivotetaan huomenta edelleenkin hymy huulilla ja kerrotaan maailmasta niin, että journalistisen sisällön ja loppu- ja väli- ja alkukevennysten raja on sellainen, että katsojan aivot saavat heti aamusta tehokasta liikuntaa rajaa etsiessään.
Tätä naurun, ilon ja re-re-repeilyn määrää!
Sen kunniaksi, että Huomenta Suomi uudistui, mutta ei uudistunut, media sai käyttöönsä uusia pressikuvia Huomenta Suomesta.
Yhtä kuvista voi jo nyt kutsua historialliseksi, ikoniseksi sekä legendaariseksi.
Siinä Huomenta Suomen Lorenz ja Teresa ja Eerikki ja Shahin halailevat toisiaan tai ehkä ne nojailevat toisiinsa, koska leikkivät, että kuvaushetkellä on liian aikainen aamu ja suoraan sanottuna vituttaa olla hereillä etenkin, kun muutosneuvottelujen seurauksena Huomenta Suomen lähetysaika pidentyi kahdella tunnilla ja kuka hullu jaksaa hymyillä liki kuusi tuntia, tuntuu kuin kuolisin tänne studioon.
Se ei onneksi haittaa, koska Lorenz ja Teresa ja Eerikki ja Shahin ovat ammattilaisia. Heidät tunnistaa siitä, että yhteiskuvassa he nauravat, re-re-repeilevät, räjähtelevät, tirskuvat, kihertävät ja hassuttelevat, koska sellaista on tv-journalismi.
Yhteiskuvassa on mukana myös meteorologi Markus, jonka ilo on aidointa, koska se näyttää lähinnä vaivaantuneelta maanisen iloisten juontajien seassa, ja nyt tulisikin järjestää kriisikokous siitä, miksi Markus ei osaa teeskennellä.
Milloin tv-kasvot alkoivat hymyillä ja ilotella ammatikseen?
Vuosikymmeniä ne näyttivät ruudussa siltä, että niillä oli liian pienet, kiristävät alushousut ja unohtaakseen tuskansa, ne esittivät kiusallisia kysymyksiä vierailleen.
Journalismi oli tuolloin vakava laji. Jonkun piti huolehtia totuudesta ja kertoa se kansalle. Journalisti kirjoitti ammattinsa isolla J-kirjaimella, joka vuosien saatossa pieneni ja koko sanan kirjainkoko supistui hädin tuskin nähtäväksi, kun kaikista tuli hymyileviä kasvoja.
Vielä 2000-luvun alkuun asti Huomenta Suomikin näytti ohjelmalta, jota tehtiin myös niille suomalaisille, jotka eivät heränneet töihin iloa pursuten, ja ilmassa oli jopa energistä äkäisyyttä sekä aidon oloista naurua.
Lopulta nekin katosivat, kun kanavat täyttyivät ohjelmista, joissa mainoskatkon ja sitä seuraavan ylipitkän mielialalääkemainoksen eli journalistisen tuotannon välillä ei näkynyt eroa. Ero (kommunistien) Ylen ja kaupallisten kanavien välillä muuttui muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olemattomaksi.
Toisaalta mikäs siinä!
Toksinen positiivisuus voi olla sairauden ohella myös ratkaisu. Ehkä Huomenta Suomen nauru ei olekaan pakotettua, vaan seuraus siitä, kun on katsonut ympärilleen eikä edes tarvitse mainita EU:ta, Trumpia, mitä näitä nyt on.
Nykymedian eräs ongelma on se, että siinä on liian vähän naurua ja liian monta kertaa sama totinen analyysi / paheksunta samoista asioista kuin kaikkialla muuallakin.
Viime päivien Suomi-uutisia ovat olleet mm. nämä:
Kansanedustaja Otto Meren mukaan ruoka-apua eivät hae niinkään nälkäiset kuin ne, joilla ”ei ole moraalista kynnystä olla hakematta sitä”.
Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie nimitti rovastitoverinsa ministeriönsä ylijohtajaksi, mikä sai oikeuskanslerin melkein käyttämään sanoja ”Kamoon, täysin epäpätevä”. Talvitie avasi valintaa sillä, että ”siinä painoivat muun muassa vahva strateginen kehittämisote ja laaja toimialan tuntemus”, mikä oli siinä mielessä lahjakas lause, että siihen oli saatu 11 tyhjää sanaa.
Vasemmistoliittolaiset aloittivat mediakilpailun siitä, kuka vie ensimmäisenä ja näkyvimmin kahville radiotoimittaja Kimmo Vehviläisen ja kuka on niin suoraselkäinen, ettei todellakaan, todellakaan vie.
Mitä muuta tuossa voi tehdä kuin nauraa ja toivoa naurun tarttuvan?
Toksinen positiivisuus voi olla sairauden ohella myös ratkaisu.