Evakuointi on ensimmäinen Kansainvälisen avaruusaseman historiassa.
Kansainvälisen avaruusaseman miehistön jäsen on sairastunut vakavasti, kertovat kansainväliset uutistoimistot ja The Guardian. Siksi Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NASA evakuoi astronautin.
Kyseessä on ensimmäinen lääketieteellinen evakuointi Kansainvälisen avaruusaseman historiassa. Maata kiertävällä Kansainvälisellä avaruusasemalla on ollut pysyvä miehitys vuodesta 2000 lähtien.
Evakuointi on NASA:n mukaan lääketieteellinen, ei hätäevakuointi esimerkiksi loukkaantumisen takia. Astronautin henkilöllisyyttä ei ole kerrottu julkisuuteen, eikä millaisesta taudista tai sairaudesta on kyse. Astronautin tila on vakaa. Hänet kutsutaan pois, koska avaruudessa hänen sairauttaan ei voida hoitaa.
Yhdysvaltain avaruusjärjestö ilmoitti, että vakavasti sairastunut astronautti ja muut hänen miehistönsä jäsenet voiva matkata avaruusasemalta takaisin Maahan ja laskeutua Kalifornian rannikolle aikaisintaan torstaina 15. tammikuuta säästä riippuen.
NASA-SpaceX Crew 11:n neljä astronauttia ovat olleet tehtävässään elokuusta lähtien. Miehistön oli muutenkin tarkoitus palata Maahan lähiviikkoina, mutta tehtävä jouduttiin kuitenkin keskeyttämään ennen aikojaan.