Tuomiot|17-vuotias poika tuomittiin tapon yrityksestä kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja valvontaan.
9.1. 15:00
Lue tiivistelmä
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 17-vuotiaan pojan tapon yrityksestä kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja valvontaan.
Poika kuristi toista poikaa lastenkodissa keväällä 2025 useiden minuuttien ajan, kunnes lastenkodin työntekijä pysäytti tilanteen.
Uhri oli hetken tajuttomana ja sininen, kun väkivalta loppui.
Oikeus katsoi, että pojan olisi pitänyt ymmärtää kuristamisen olevan hengenvaarallista.
Vuonna 2008 syntynyt poika kuristi toista poikaa Helsingin kaupungin lastenkodissa useiden minuuttien ajan. Rikos tapahtui Helsingissä keväällä 2025.
Poika oli tapahtuma-aikaan 16-vuotias ja uhri 15-vuotias.
Pojilla oli ollut aiemmin sanaharkkaa, ilmeisesti myös syytetyn äidistä oli sanottu asioita, joista poika ”ei ollut hyvillään”. Uhri ja syytetty olivat videopuhelussa sopineet näkevänsä laitoksella ja tappelevansa siellä.
Lastenkodissa poika ensin tönäisi uhria ja kaatoi tämän maahan. Kun uhri oli selällään maassa, poika löi tätä nyrkeillä ja kuristi sen jälkeen uhria usean minuutin ajan voimakkaasti. Samaan aikaan poika uhkasi tappaa uhrin.
Lopulta lastenkodin työntekijän väliintulo pysäytti tilanteen. Tässä vaiheessa hetken tajuttomana ollut uhri oli sininen ja kasvot täynnä verenpurkaumia.
Poika kiisti syyllistyneensä tapon yritykseen. Poika myönsi osan väkivallasta, mutta sanoi, että uhri ei ollut puolustuskyvytön.
Helsingin käräjäoikeus arvioi, että vaikka tapauksessa oli viitteitä tappamistarkoituksesta, siitä ei ollut riittävästi näyttöä. Kuitenkin pojan teko itsessään oli sellainen, että tämän olisi pitänyt ymmärtää, että kuristaminen oli hengenvaarallista.
Oikeus tuomitsi pojan tapon yrityksestä kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Hänet määrättiin myös valvontaan vuoden ja kolmen kuukauden ajaksi.
Tuomio ei ole lainvoimainen.